Kuka korvaa Rosbergin Mersulla?

Kuka korvaa Rosbergin?


  • Äänestäjiä yhteensä
    122
  • Äänestys suljettu. .

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Voisi olla Williamsille ihan pätevä valinta. On kokemusta ja ei ole huono kuljettaja ollenkaan. Oikeastaan vähän sääli, että joutu ykkösistä aikanaan sivuun.
Gutierrez lienee huono esimerkki, mitä tauko voi tehdä. Vergnellä on vieläpä vuosi enemmän taukoa alla. Williams on niin konservatiivinen talli, ettei ota mitään riskiä. Toki Kimi teki onnistuneen paluun parin vuoden tauon jälkeen, mutta kyse onkin mestaritason kuljettajasta.

Kaikki ovat ilmeisesti unohtaneet Paul di Restan? Kaverihan toimi tällä kaudella Williamsin varakuljettajana. Kokemusta hänelläkin ja olisi kaiken lisäksi britti.

Maldonado voisi mahdollisen rahatukkunsa kanssa olla taloudellisesti hyvä vaihtoehto, mutta sukset taitaa olla solmussa. Ei kyllä ole kuljettajanakaan sellainen, jonka taakalle voisi luottaa jatkuvan pisteiden keräämisen. :D
 

the_jake

Well-known member
Liittynyt
12.3.2014
Viestit
201
Sijainti
Lappeenranta
Gutierrez lienee huono esimerkki, mitä tauko voi tehdä. Vergnellä on vieläpä vuosi enemmän taukoa alla. Williams on niin konservatiivinen talli, ettei ota mitään riskiä. Toki Kimi teki onnistuneen paluun parin vuoden tauon jälkeen, mutta kyse onkin mestaritason kuljettajasta.

Kaikki ovat ilmeisesti unohtaneet Paul di Restan? Kaverihan toimi tällä kaudella Williamsin varakuljettajana. Kokemusta hänelläkin ja olisi kaiken lisäksi britti.

Maldonado voisi mahdollisen rahatukkunsa kanssa olla taloudellisesti hyvä vaihtoehto, mutta sukset taitaa olla solmussa. Ei kyllä ole kuljettajanakaan sellainen, jonka taakalle voisi luottaa jatkuvan pisteiden keräämisen. :D
Gutierrez on kyllä aika huono esimerkki, koska ei oikeastaan ole ollut missään vaiheessa mitenkään hyvä tai edes ajanut lupaavasti.

Vergne on kuitenkin ajanut kokoajan formula e:tä. Vaikkei se F1:stä vastaa niin jonkinlainen tuntuma varmaan on. Di Resta ei olisi myöskään yhtään pöllömpi idea.

Maldonadoa tuskin edes harkitsisivat.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
10139
Sijainti
Helsinki
Kuulostaa hölmöltä, mikäli Mersu suosii omaa suojattiaan Wehrleinia kokeneen ja ajovarman Bottasin sijaan. Kukas sitten tuo ne varmat pisteet Hamiltonin lisäksi? Ja mitä tehdä, jos Lewis on poissa pelistä?
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5962
...En kyllä millään jaksa uskoa, että Wolff, Häkkinen & co. olisi ikinä suostunut moiseen pykälään. Toisaalta, jos pykälää ei Bottaksen sopparissa ole, niin eikös tuo mene jo sopimusrikkomuksesta, että ilman toisen allekirjoitusta on muissa soppareissa yhtenä vaatimuksena/ehtona?
Ei se pykälä ole Bottasin vaan Strollin sopimuksessa. Williamsilla oli (yksipuolinen) optio Bottasiin kaudelle 2017 ja sen myötä talli olisi periaatteessa pystynyt lupaamaan Strollin porukoille, että Bottas ajaa hänen tallikaverinaan ja hoitaa kokeneemman kuskin hommat.

Voisi olla Williamsille ihan pätevä valinta. On kokemusta ja ei ole huono kuljettaja ollenkaan. Oikeastaan vähän sääli, että joutu ykkösistä aikanaan sivuun.
Tuskinpa kelpaisi Strollin tiimille. Vergne oli kuitenkin kova haastaja Ricciardolle Toro Rossolla ja on pysytellyt aktiivisena F1-uran jouduttua sivuraiteille. Olisi katastrofi, jos Stroll ottaisi pataan useamman välivuoden pitäneeltä kaverilta.
 

Vettel2011

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
114
Muita suomalaisten torpeedoimisia.. Pappa Rosberg torpeedoi Häkkisen paluun Williamsille 2000-luvun alussa koska halusi poikansa sinne.

Entäs jos koko Rosbergin lopetus oli jo koko talliväen tiedossa? Hamilton muka veti herneet nenään ja poistui aavikolta ovet paukkuen ja Wehrlein jäi testaamaan kauden päätyttyä. Todellisuudessa näytelmä oli rakennettu ja Wehrlein on jo päätetty kakkoskuskiksi. Makes sense?

Bottas ei voinut jättää sopimusneuvotteluja näin myöhäiseen. Yksi kausi ja sitten voi olla että puolet kärkikuskeista poistuu huomattuaan, että formuloihin on jälleen ilmestynyt kohonneiden mutkanopeuksien myötä suuria vaaroja. Kaikissa muissa paitsi Red Bull tallissa saattaa olla tilaa ensi kauden jälkeen. Löytyykö joltain sopimuksia kaudella 2018. Toisaalta mitä niistä, nytkin spekuloidaan, että Mersu olisi ostamassa sopimuksia ulos.

Markkinoinnillisesti hyvin toimiva laji. Mitään ei tapahdu ennen maaliskuuta ja silti joka päivä meuhkataan, että kuka sinne Mersulle oikein menee.
 

Vettel2011

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
114
Kuulostaa hölmöltä, mikäli Mersu suosii omaa suojattiaan Wehrleinia kokeneen ja ajovarman Bottasin sijaan. Kukas sitten tuo ne varmat pisteet Hamiltonin lisäksi? Ja mitä tehdä, jos Lewsi on poissa pelistä?
Jos muut tallit ei saa Mersua kiinni talven aikana, niin vaikka Ocon ja Wehrlein voittaisivat ensi kaudella tuolla ylivoimalla. Tulisi vain vähän mielenkiintoisempi ja tasaisempi sarja kun arpoa, että kumpi Mersu tällä kertaa voittaa. Ennemmin voisi heittää Hamiltonin pihalle ja ottaa kaksi tasahuonoa kuskia, niin tulisi edes tallissa tasaista eikä Hamilton jokaista kisaa voittaisi ;) Ei minusta kyllä mitenkään sanottua, että Wehrlein olisi Bottasta huonompi valinta koska saattaa olla huippukuski ja on varmasti melko hyvä ja on edullisempi kun polttaa Bottakseen +10 miljoonaa ja huomata ensi vuoden alussa että mehän ois voitettu tää sarja vaikka millä Montyalla.
 

Vettel2011

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
114
Hauska kyllä maikkarilla, että saman tien kun mistä tahansa edes saattaa vapautua huippupaikka, niin ekana sinne ollaan tyrkkäämässä aina suomalaista;)

Jos Bottaksen asemaa katsoo, niin vaikea on nähdä että mestaruuden voisi Williamsilla voittaa. Mestaruuden voi voittaa vain auto jonka moottorinvalmista katsoo ykköstallikseen. Rellun ykköstallia en tosin tiedä, että jos voimasuhteet menisi aivan ympäri, niin mikä niiden tallien järjestys olisi.
 

Vettel2011

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
114
Alonso Vettel, eikö ne voisi ite ostaa ittensä ulos talleistaan? Ostihan Buttonkin ittensä ulos jostain ja tajusi sitten tehneensä väärän liikkeen, en enää muista mistä siirtyi ja minne.
 

korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Gutierrez lienee huono esimerkki, mitä tauko voi tehdä. Vergnellä on vieläpä vuosi enemmän taukoa alla. Williams on niin konservatiivinen talli, ettei ota mitään riskiä. Toki Kimi teki onnistuneen paluun parin vuoden tauon jälkeen, mutta kyse onkin mestaritason kuljettajasta.

Kaikki ovat ilmeisesti unohtaneet Paul di Restan? Kaverihan toimi tällä kaudella Williamsin varakuljettajana. Kokemusta hänelläkin ja olisi kaiken lisäksi britti.

Maldonado voisi mahdollisen rahatukkunsa kanssa olla taloudellisesti hyvä vaihtoehto, mutta sukset taitaa olla solmussa. Ei kyllä ole kuljettajanakaan sellainen, jonka taakalle voisi luottaa jatkuvan pisteiden keräämisen. :D
di Restaa en olekaan ajatellut mutta voisi olla Williamsille ihan oikeastikin hyvä vaihtoehto takavasemmalta jos Bottas lähtee eikä Wehrlein muka kelpaa Lancen pariksi. Paul on Mersun kuskeja, ei tarvis irrottaa sopimuksesta, F1-kokemustakin löytyy jotta voi auttaa Lancea säätöjen kanssa (tosin ei kokemusta turboautoista) ja di Restasta tiedetään tasan tarkkaan että on varma ja suht nopea rattimies joka osaa ajaa tasaisesti pisteille, muttei kuitenkaan suoranaisesti murskaisi varmaan ketään.

JEV:n itse ottaisin, mutta oikeassa olet että olisi varmaan vähän liian riskiveto Williamsin mielestä.
 

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1025
Sijainti
Helsinki
En usko, että Strollilla tai kenelläkään muulla on mitään sopimuksia, jotka vaikeuttaisivat Valtterin lähtöä. Kysymys on vain ja ainoastaan Williamsin itsepäisyydestä, eivät pysty myöntämään itselleen, etteivät enää ole huipputalli. Valtterin pitäisi kyllä nyt ilmoittaa, että hän lähtee. Tekisi vaikka Buttonit, joka siirtyi Barrille vaikka oli sopimus Williamsin kanssa, jos oikein muistan.

JOs jää Williamsille, on melko todennäköistä, että huipputalliin ei paikkaa löydy koskaan, koska ensi kaudella Mersun moottoriylivoima on mennyttä ja mitäs Williamsilla on sen jälkeen jäljellä? Vähän downforcea. Williamsin teknisessä tiimissä ei mun tietääkseni ole tapahtunut muutoksia, joten samantyyppinen auto sieltä taas tulee.
 
Viimeksi muokattu:

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Jos Williams tarvii kokeneen Bottaksen tilalle niin Villaneule sieltä tulee jos joku tulee.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Tekisi vaikka Buttonit, joka siirtyi Barrille vaikka oli sopimus Williamsin kanssa, jos oikein muistan.
Buttonilla oli esisopimus Williamsille kaudeksi 2006, mutta sai purettua sen kaiketi osittain siksi, että BMW lopetti tallin moottoritoimittajana. Wikipedia tietää kertoa, että 18 miljoonaa puntaa maksoi silloin.

Itse alan kääntyä Di Restan kannalle, jos Bottas vapautetaan. Ei toki kokemusta turbokoneista, mutta onko se sitten niin huono asia. Autot muuttuvat kuitenkin aika paljon ensi kaudeksi, että "tauko" voi olla hyväksikin. Tuttu kuljettaja tallille ja kuitenkin kisatuntuma pysynyt DTM:ssä yllä. Mersun miehenä luulisi olevan helppo kylkiäinen kauppaan. Ja IMO ansaitsisi jopa toisen mahdollisuuden.

Kesällä jossain videoklipissä katsoinkin, kun Claire, Lance ja Paul istuivat samassa pöydässä, että siinäkö Williamsin ensi kauden kuljettajakaksikko pomonsa kanssa :D
 
Viimeksi muokattu:

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7222
Jos Strollin sopimuksessa on pykälä jossa vaaditaan 26-vuotiaan Bottaksen pysymistä tallista sen pykälän laatija on tehnyt pienen mokan, koska Williamssilla oleva Bottas on 27-vuotias ja tällöin Bottas voisi ilmoittaa kyseisen pykälän olevan täysin merkityksetön siinä olevan virheen takia.

Minä en kyllä millään jaksa uskoa sitä, että Williams antaisi tulokaskuljettajan ja tämän taustajoukkojen pompotella tallia, koska Williams ei koskaan ole kuulunut niihin talleihin jossa edes kokeneiden kuljettajien olisi annettu pompotella tallia.

Siksi toisekseen voidaan kysyä, että jos Stroll ei itse osaa omaa autoaan säätää mitä hän tekee F1-sarjassa, koska siellä lähtökohta auton säätämisessä on se, että kuljettaja antaa autosta palautetta jonka perusteella auto säädetään kuljettajan ajotyyliin sopivaksi.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13825
Voi osatakin säätää, mutta kyllähän kokeneen kuskin tekemisellä, tallissa sen suhteen, on painoarvoa.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5962
Siksi toisekseen voidaan kysyä, että jos Stroll ei itse osaa omaa autoaan säätää mitä hän tekee F1-sarjassa, koska siellä lähtökohta auton säätämisessä on se, että kuljettaja antaa autosta palautetta jonka perusteella auto säädetään kuljettajan ajotyyliin sopivaksi.
Aivan vastaavalla tavalla Ricciardo sääti Verstappenin auton tämän ensimmäisissä kisoissa Red Bull Racingin kuljettajana. Verstappen jopa itse teki siitä suuremman numeron oliko USA:n kisassa, että nyt hän ei enää tyydy vain kopioimaan Ricciardon asetuksia.
 

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2456
Tämä olisi kyllä mieluisaa, kanadalainen supertiimi. Kummelivitseistä ei tulisi loppua.
Strollin ja hänen taustajoukkonsa vitsit voivat kuitenkin olla vähissä siinä vaiheessa, jos yli kymmenen vuotta F1-ympyröistä poissa ollut ex-maailmanmestari pistäisi nuorukaisen halki, poikki & pinoon. Ranskaksi/englanniksi käännetyt Kummeli-vitsit toki voisivat tehdä tilanteessa edes hiukan siedettävämmän tai vaihtoehtoisesti ne murskaisivat Strollin henkisestikin niin maan perusteellisesti, ettei siinä enää jää vaihtoehdoksi kuin lähteä viettämään F1-eläkeläisen elämää.
 

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
Ranskaksi/englanniksi käännetyt Kummeli-vitsit toki voisivat tehdä tilanteessa edes hiukan siedettävämmän tai vaihtoehtoisesti ne murskaisivat Strollin henkisestikin niin maan perusteellisesti, ettei siinä enää jää vaihtoehdoksi kuin lähteä viettämään F1-eläkeläisen elämää.
:D

Kummeli-huumorin mahtia ei pidä aliarvioiman.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös