Mannerheim-elokuva onkin Marskin ja kolmen naisen rakkaustarina
Odotettu ja ennakkoon kohuttu Suomen marsalkka -elokuva jättää sankarimyytin ja sotakokemukset täysin sivuun.
- Riisutaan sankarimyytti ja keskitytään ihmiseen, sanoi elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen elokuvan tiedotustilaisuudessa.
Jo tunnetuksi tulleen tummaihoisen Marskin - näyttelijä Telley Savalas Otieno - lisäksi elokuvassa nähdään kolme tummaa kaunotarta. He esittävät rooleissaan Mannerheimin puolisoa Anastasiaa, Maria Lubomirskaa ja Kitty Lindeniä. Elokuva pyörii näiden ihmissuhteiden ympärillä ja suunnilleen Mannerheimin vuosissa 1905 - 1918.
- Mannerheim oli herkkä, tunteva ja kokemus mies, jonka piti tehdä elämässään vaikeita valintoja. valitseeko hä’n henkilökohtaisen hyvän vai kansakunnan edun.
- Mitä ihminen joutuu uhraamaan omasta henkilökohtaisesta elämästään kun hän on sankarimyytin vanki? Lyytinen pohti.
Lyytinen kertoi tiedotustilaisuudessa, että suomalainen Mannerheimiin liitetty sankarimyytti on eräänlainen ”riippakivi”. Hänen mukaansa oli jo pakko keksiä Mannerheimista jotain muuta, ”ei voida ikuisesti jankata näitä sotatarinoita”. Siksi lähdettiin tekemään elokuvaa Keniaan.
- Mietittiin, pystyisikö jostakin muusta kulttuurista käsin kertomaan, millainen ihminen sankari oikeasti oli?
- Jos me olisimme tuoneet mukanamme sen riippakiven, niin me ei olisi ikinä pystytty ratkaisemaan sitä kysymystä, että millainen ihminen hän oli.
Lyytisen mukaan oli yllättävä huomata, että sankarimyytit ovat joka kulttuurissa varsin samanlaisia.
Aamulehti