Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ace17
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Kumpi MM-kisoista kiinnostaa enämpi?


  • Äänestäjiä yhteensä
    59
Luulisi kuitenkin kuuluneen ainaskin kaduilla, jotta kuka voitti.
Kyseisten maiden omat pelit tuli kyllä nähtyä paikallisten kanssa, mut ei juuri muita matseja. Ja kyllä tosiaan kuului! Uskomatonta, miten tuollaiset 50-100 italialaista saavat pikkukaupungissakin aikaan stadiontunnelman.
 
Kyllähän jalkapallon MM on sen verran eri suuruusluokan spektaakkeli kuin jokakeväinen "ketkä pelaajat vapautuvat NHL:stä"-arpominen, ettei asiaa tarvitse sen enempää miettiä. Mutta koska eivät mene päällekkäin, niin molempia toki seuraan.

Komppaan.
 
Jääkiekko on suosikkilaji, mutta kyllä Jalkapallon MM-kisat kiinnostaa enemmän kuin jääkiekon.
 
Ensinnä mainittakoon että olen kummankin urheilulajin suuri ystävä, mutta pidän silti tätä pollia jopa aika huvittavana. Elikkäs Jalkapallon MM-kisat kyllä vie ja vieläpä aika naurettavan isolla marginaalilla. Jääkiekon MM-kisat tuntuu kiinnostavan vuosi vuodelta vähemmän. Turha väsynyt paskahan se koko turnaus onkin. Jääkiekko Olympialaisissa tai World Cupissa on ihan eri asia(häviää nekin tosin keviästi Jalkapallon MM ja EM-kisoille).

Jääkiekon MM = Joka vuosi järjestettävä turnaus, ilman maailman parhaita pelaajia, vitusti turhia pelejä ennen tosi pelien alkamista, huimat tasoerot maiden välillä(liikaa joukkueita), arvostetaan Suomen lisäksi käytännössä vain muutamassa maassa.
 
Tällä hetkellä jääkiekkokisat, kun ne tuossa kohta alkavat. Kesällä jalkapallokin kiinnostaa, vaikkei viime vuosina ole tullut paljoa lajia seurattua. Yleensä jääkiekkokinkereitä on kuitenkin tullut seurattua selvästi tarkemmin, vaikka miten paskat kisat ilman parhaita pelaajia olisivatkin.
 
Jääkiekon mm-kisoissa on mielenkiintoisinta aika ennen kisoja, kun tähdet keksivät tekosyitä, että voisi jättäytyä kisojen ulkopuolelle ilman "maanpetturi"-syytteitä. No joo 90-luvulla olen viimeksi jääkiekko-ottelua katsonut eli kyllä jalkapallo vie voiton.
 
Jääkiekon MM = Joka vuosi järjestettävä turnaus, ilman maailman parhaita pelaajia, vitusti turhia pelejä ennen tosi pelien alkamista, huimat tasoerot maiden välillä(liikaa joukkueita), arvostetaan Suomen lisäksi käytännössä vain muutamassa maassa.

Mikäs tuon keppitappelun suurin suosikki muuten on tänä vuonna; Italia, Kazakstan vai Ranska? Ja ensi vuodeksi nousi pääsarjaan Unkari, Iso-Britannia vai Serbia? Voi hyvää päivää, onko näissä mainituissa maissa edes katettuja tappelukehiä?
 
Eikö siinä jääkiekossa voisi pitää MM-kisoista välivuotta näin olympiavuotena? Jumalauta, jätkät pelaa kiakkoo kun muut sytyttelee juhannuskokkoja! Taas on kaikki järki hukassa tässä maailmassa.
 
Jahas.. vanhan lämmittelyä takavuosilta. Oli miten oli, jääkendo kiinnostaa aina enämpi kuin potkupalli.
 
Sama vastaus kuin ennenkin.

Jääkiekko sen takia, koska Suomi pelaa siellä ja voi jopa menestyäkin.
Asia olisi toinen, jos Suomi pelaisi myös jalkapallon MM-turnauksessa.. Tällöin mielenkiinto jalkapallon MM-kisoja kohtaan kasvaisi exponentiaalisesti ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes Suomen pelit loppuisivat.
 
Sama vastaus kuin ennenkin.

Jääkiekko sen takia, koska Suomi pelaa siellä ja voi jopa menestyäkin.
Asia olisi toinen, jos Suomi pelaisi myös jalkapallon MM-turnauksessa.. Tällöin mielenkiinto jalkapallon MM-kisoja kohtaan kasvaisi exponentiaalisesti ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes Suomen pelit loppuisivat.

Eli periaatteessa, jos pesäpallossa pelattaisiin MM-kisat niin se olisi sinun uusi suosikki? :p
 
Jalkapallo. Jääkiekko oli kyllä eniten oma laji, mutta siinä ottaa päähän vähän kaikki. Juniorivalmennuksesta maajoukkueen valmennukseen ja valintoihin asti. Alkaa vaan vituttaan aina kun sitä katsoo. Hyvä jos yhden Suomen pelin katson isommissa kisoissa ja ehkä loppuottelun.
Jalkapallon kisoissa saatan katsella muutakin kuin loppuottelun, Suomi ei ole mukana ja hyvien joukkueiden peli on usein tosi fiksua.
 
Ylös