Peruskouluun siirryttiin alueellisesti porrastettuna, pääkaupunkiseutu viimeisenä.
Jeps. Itse aloitin Taalintehtaalla koulunkäynnin ja just 4. luokalle, Hankoon muuttaessa -76, sielläkin siirryttiin peruskouluun. Ja opettajat taivasteli.
Peruskouluun siirryttiin alueellisesti porrastettuna, pääkaupunkiseutu viimeisenä.
Ja opettajat taivasteli.![]()
Myynnin ammattitutkinto kuulostaa voittosalta tutkinnolta.
Siellä saattaa oppia parit huikeet höpöhöpötermit.
kuluttaja on yleensä se mulkku.![]()
siirryttiin peruskouluun. Ja opettajat taivasteli
Mitäs ne siinä uudistuksessa taivasteli? Mitkä oli peruskouluun siirtymisen huonoja puolia tuohon vanhaan systeemiin verrattuna?
KIRJAT VAIHTUIVAT! Se oli niiden mielestä ihan kauheeta.![]()
kunnes yläluokka oli todella intoisaa.
Ihan normaalia
Myöhemmin kuin 1961 syntyneet ovat käyneet vähintään yhden luokan peruskoulua ja 1968 ja sen jälkeen syntyneet ovat käyneet vain peruskoulua.
Mielenkiintoista. Ensiksi tuli mieleen, notta alan vängätä vastaan, mutta enpäs sitten olekaan varma...
Mitenkähän tuo nyt meni?
Eihän meillä tuohon aikaa ollut mitään helmitauluja.OON KUULLU VÄHÄN JUTTUA, että vuoden 1918 tapahtumien jälkimainingeissa kouluissa oli jotain pientä kahtiajakoa havaittavissa. Nominkin helmitaulu rikottiin ja Jussia vedettiin pataan vartin välein. Siitäs sai puniikki.
Ei ollu helppoa sen ajan lapsilla.
Eihän meillä tuohon aikaa ollut mitään helmitauluja.Vähän hei nauratti Pyryffin esihistorian tuntemattomuus.
Mehän laskettiin kaikki oravannahoissa. Siitä Jussi sai pataan, kun se yritti fuskata ketunhäntä kainalossa.
Joo en käyttänyt housuja lain...tuppasivat olemaan tiellä.Tuohon aikaan pussihousujakin kutsuttiin nuorisohousuiksi. Nomi ei käyttänyt.