Hulk ulos?Sainz pettynyt Williamsiin ja hamuilee Audille?
Näytä liitetiedosto 7731
Vaikea kuvitella, että Audi luopuisi sarjan ainoasta saksalaisesta kuskista, joka vieläpä suoriutuu hyvin.Hulk ulos?
Ikä alkaa kyllä tulla pikkuhiljaa Hulkillekin vastaan, se on myönnettävä. Kuitenkin toistaiseksi on pääsääntöisesti nuorta tallkaveriaan nopeampi, vaikka pistetili on vielä avaamatta.Hülkenberg täyttää 39 vuotta loppukesästä. Se on aika korkea ikä kuljettajalle, jolla ei ole mainittavaa menestystä vyöllään. Audi tarjoaisi hänelle ehkä 1+1 vuotta, kun nuorempi Sainz saisi saman tien 2+1. Tallin täytyy miettiä jatkuvuutta passin leimojen sijaan.
En osaa sanoa. Varmaan talli tietää mitä tekee ja kumpi on ollut arvokkaampi auton kehittämisen suhteen. Aika tasaisesti ovat suoriutuneet mielestäni.Hulk ulos?
Kovalaisen mukaan Webberiä kielletty tulemasta varikolle ja Piastri olisi hieman yksinäinen, joten siinä olisi vaihtokauppa Verstappenin kanssa jos sellainen tulee eteen.Nyt Maxin huhutaan yrittävän Mäkille.. se olisi toki aika luonteva ratkaisu Lambiasen siirron myötä, mutta myös sen takia, että Mäkki on tehnyt aika teräviä autoja viime aikoina. Epäilen kuitenkin että mahtuu sinnekään
https://www.total-motorsport.com/max-verstappen-mclaren-switch-red-bull-oscar-piastri/
https://rallif1.fi/formula-1/heikki-kovalainen-kavaisi-mclarenilla-ikavaa-vihjailua-oscar-piastrin-kohtalosta/
Kovalainen on ollut muutamina kisaviikonloppuina tänä viikonloppuna seuraamassa F1-sarjan toimintaa. Hän kertoi Viaplaylla todistaneensa jotain huolestuttavaa.
– Tein semmoisen huomion kyllä tuolla Monacossa, kun siellä muutaman tunnin pyörähdin, niin tietysti McLarenilla oltiin sitten suurin osa ajasta siellä, niin minulla oli jotenkin sellainen fiilis siitä, että Piastri oli vähän yksin siellä ja Lando oli vähän sellainen… Jotenkin tuntui, että Landon ympärillä pyöri koko ajan sitä enemmän porukkaa, sitä tiimin porukkaa, avasi Kovalainen.
– En tiedä, oliko se vain ihan sattumaa, mutta minua vähän häiritsee se, että Mark Webberille (Piastrin manageri) on nyt sanottu, että pysy vähän pois sieltä varikolta. Ei nyt ihan suoraan noin, mutta tavallaan on annettu ymmärtää, että Webberia ei tarvitse nyt joka kisaan tuoda mukaan. Tiedän sen, että Webber on pitänyt Piastrin puolia viime vuonna tosi rajusti, ja vähän siihen sellaiseen Flavio-tyyliin (Flavio Briatore), että se ei välttämättä ole aina niin korrektia kielenkäyttöä ja korrektia käyttäytymistä, kun siellä pidetään tavallaan oman kuljettajan puolia.
– Jotenkin nyt tänä vuonna, kun on vähän annettu ohjeita Piastrille, että Mark ei saisi sinne mukaan tulla, niin minulla vähän sellainen fiilis oli, että siinä on vaara se, että Piastri – en nyt sano, että jää yksin – mutta vähän jotenkin jää varjoon siellä. Lando on kuitenkin brittikuski ja tietysti maailmanmestari ja ehkä hahmonakin vähän semmoinen räiskyvämpi. Piastri on semmoinen aika hiljainen kaveri muutenkin, ja vähän semmoinen, että tykkää olla varmasti omissa oloissaan ja näin, mutta pitää olla tarkkana, että ei tavallaan jää sinne varjoon vähän vahingossa.
Perinteinen managerointiliike. McLarenilla on käväisty näyttäytymässä ja samalla lähettämässä merkkiä Mersulle, että mitään lowballeja ei kuunnella vaan nyt on aika lyödä rahaa pöytään.Nyt Maxin huhutaan yrittävän Mäkille.. se olisi toki aika luonteva ratkaisu Lambiasen siirron myötä, mutta myös sen takia, että Mäkki on tehnyt aika teräviä autoja viime aikoina. Epäilen kuitenkin että mahtuu sinnekään
Muualta tuskin saa ykköskuskin asemaa siinä määrin mitä RB:ltä.Rahastaa RBn, jatkaa siellä tyytyväisenä ja jatkaa pappasarjojen vierailuja
Ykköskuskin asemaa ei saada, se otetaan.Muualta tuskin saa ykköskuskin asemaa siinä määrin mitä RB:ltä.