Kuulutko johonkin liittoon?

Kuulutko liittoon?

  • Kyllä kuulun

    Äänet: 25 62,5%
  • En kuulu

    Äänet: 15 37,5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    40

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Se onkin tosi vaikeeta vaihtaa liittoa :D. Kyllä liitot sen hoitaa sun puolesta.
Niin hoitaa, mutta kuvastaa silti sitä millaisessa sekasotkussa koko ajan saa olla. Liitto ja työt ei täsmää -> vaihdetaan liittoa. Työt ei vastaa johdon toiveita -> vaihdetaan firmaa -> vaihdetaan liittoa -> Liitto ja työt ei täsmää -> jne.

Minua ei kiinnosta tuo oravanpyörä. Lisäksi jos kuvitellaan työtaistelutilanne. Kuuluisin mihin liittoon tahansa, niin jos jätän työt tekemättä lakon takia se joko katsotaan laittomaksi poissaoloksi tai sitten lakkoilen omaan aikaan käytännössä tukilakkona. Ei kiinnosta tuokaan. Minusta ei nykyisellään olisi hyötyä liitolle kuin maksajana. Minua ei voida laskea mukaan katsottaessa työntekijöiden järjestäytymisastetta.

Ymmärrän hyvin liittojen tärkeyden duunarin kannalta. Omalla kohdalla se vaan ei nykytilanteessa toimi.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Suurin syy kuulua liittoon on ansiosidonnainen työttömyysturva. Ay-jäsenmaksu vaihtelee lienee 1-2 % väillä bruttopalkasta. 30.000,- bruttopalkasta menee jäsenmaksua 1,5 %'n mukaan vuodessa 450,-, YTK'ssa ansiosidonnainen työttömyysturva maksaa 99,-/v. Eli liittoon kuulumaton saa noin 350,- - verot enemmän vuodessa.
Niin. Miten tämä laskelma nyt liittyi minun viestiini?
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Niin. Miten tämä laskelma nyt liittyi minun viestiini?
Liitot neuvottelevat palkoista, jos uskot liittojen tekemien neuvottelujen tuottavan sulle keskimäärin 350,-/v suuremmat palkankorotukset kuin muuten saisit, niin silloin se voi kannattaa taloudellisesti, muuten ei.
 
Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
Kuulun liittoon, mutten kassaan. Siihenkin liittymistä olen kyllä harkinnut, mutta ehkä kumminkin vasta sitten, kun valmistuminen edes häämöttää.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Liitot neuvottelevat palkoista, jos uskot liittojen tekemien neuvottelujen tuottavan sulle keskimäärin 350,-/v suuremmat palkankorotukset kuin muuten saisit, niin silloin se voi kannattaa taloudellisesti, muuten ei.
Niin joo, sitä se meinasi.
Ei, en epäile että liittoon kuuluminen minua noin paljon lohduttaisi vuoden aikana.
Mutta jos kukaan ei kuuluisi liittoon, ei liittoja tietenkään edes olisi olemassa. Silloin meillä ei myöskään olisi työehtosopimuksia, ei esim. viisipäiväistä työviikkoa, eikä työntekijällä juuri mitään oikeuksia tai suojaa. jne. Työtä painettaisiin Kiinan malliin. Kyllä minusta ammattiliittojärjestelmä on tukemisen arvoinen.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Suurin syy kuulua liittoon on ansiosidonnainen työttömyysturva. Ay-jäsenmaksu vaihtelee lienee 1-2 % väillä bruttopalkasta. 30.000,- bruttopalkasta menee jäsenmaksua 1,5 %'n mukaan vuodessa 450,-, YTK'ssa ansiosidonnainen työttömyysturva maksaa 99,-/v. Eli liittoon kuulumaton saa noin 350,- - verot enemmän vuodessa.
No joo.

Mulla se erotus on 220€ koska jäsenmaksu on 1,2%

Mutta lisäksi saan siihen hintaan tapaturmavakuutuksen (65€) ja matkavakuutuksen (60€) eli pelkästään niistä tulee 125€. Ammatilltisen vastuuvakuutuksen hintaa en mistään löytänyt, mutta tuskin sekään ilmainen on.

Lisäksi kuuluu ilmainen lakineuvonta siviiliasioissa, joka sekään ei ihan ilmaista ole. Sitten on oma lukunsa tietysti nuo muut edut, mutta vittuakos niitä tässä mainostamaan.
 
Timo Toikki

Hepittäjä
Liittynyt
25.3.2010
Viestit
587
En kuulu liittoon mutta me kuulutaan Mehe Rienarsuon ja Knoukkarin kanssa Lapuan liikkeeseen. Meillä on oikeistolaiskausi menossa. Mennään Mäntsälään dokaamaan vappuna. Haukutaan kaikki.
 
Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
En kuulu liittoon mutta me kuulutaan Mehe Rienarsuon ja Knoukkarin kanssa Lapuan liikkeeseen. Meillä on oikeistolaiskausi menossa. Mennään Mäntsälään dokaamaan vappuna. Haukutaan kaikki.
Näin on. Ja tuleekin tujut kännit kun on joka jampalla kainalot niin täynnä antabuskapselia ettei persettä yllä pyyhkiin. Siitä on leikki kaukana.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
kyllä kuulun, Toimihenkilöunioniin tuli liityttyä aikanaan.
 
Timo Toikki

Hepittäjä
Liittynyt
25.3.2010
Viestit
587
Näin on. Ja tuleekin tujut kännit kun on joka jampalla kainalot niin täynnä antabuskapselia ettei persettä yllä pyyhkiin. Siitä on leikki kaukana.
Mehe lähetti just tekstiviestiä. Oli niin hyvä vinkki, että oli pakko tekstata kesken työpäivän.

Käski sekottaa ne antabukset kiehuvaan veteen ja jatkaa jallulla. Sit se ykkösellä naamaan. Sano, että oli vaan VINKASSUT päässä ja enää ei ole edes verenpainetta.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Silloin meillä ei myöskään olisi työehtosopimuksia, ei esim. viisipäiväistä työviikkoa, eikä työntekijällä juuri mitään oikeuksia tai suojaa. jne. Työtä painettaisiin Kiinan malliin. Kyllä minusta ammattiliittojärjestelmä on tukemisen arvoinen.
Tuosta voi olla aika tavalla eri mieltäkin yhtä perustellusti. Länsimaissa on käytössä 5-päiväinen työviikko riippumatta ammattiyhdistysten asemasta. Työntekijöillä on myös oikeuksia näissä maissa, maakohtaisesti tietysti on vaihtelua loma-oikeuksissa, irtisanomissuojassa jne.

Kyllä varmasti ammattiyhdistykset ovat onnistuneet joissakin työntekijän asemaa parantavissa toimissa ihan hyvin, mutten näe asiaa ihan yksioikoisena. Suuri osa niiden saavuttamista eduista olisi toteutettu myös ilman niitä.
 
:D:D

Toi olin viikon parsa :thumbup:
 
Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Pääasia on se, että kuuluu johonkin liittoon, joka on neuvotteleva osapuoli. Tietysti se liitto, johon oman työpaikan väki pääasiallisesti kuuluu, on se oikea.
Itse olen tähän asti aina palkkani neuvotellut.. Tosin se on kyllä luultavasti suurempikin kuin liiton keskipalkka..
En tiedä mihin liittoon suurinosa firman muista työntekijöistä kuuluu, mutta se nyt ei ole ainakaan mulle oikea liitto.. :D
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Itse olen tähän asti aina palkkani neuvotellut.. Tosin se on kyllä luultavasti suurempikin kuin liiton keskipalkka..
En tiedä mihin liittoon suurinosa firman muista työntekijöistä kuuluu, mutta se nyt ei ole ainakaan mulle oikea liitto.. :D
Luonnollisesti voit sen tehdä, koska liitot ovat siitä sopineet ja neuvotelleet ne minimit ja tasot. Ja tietysti työaikalaki luo sille vakaan pohjan, jota sitäkään ei olisi ilman liittoja.

Ilman liittoja sun sopimises oli todennäköisesti linjaa, "onko töitä?. Joo on, 60 tuntia viikossa, 4 € tunti, viikon kesäloma. Ota tai jätä"
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ilman liittoja sun sopimises oli todennäköisesti linjaa, "onko töitä?. Joo on, 60 tuntia viikossa, 4 € tunti, viikon kesäloma. Ota tai jätä"
Enpä oikein usko. Tuloerot eri ammattien välillä olisivat todennäköisesti jonkin verran suuremmat.
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Tuossa nyt edes muutama isompi asia, mitä ilman oltaisiin ilman liittoja. Käsi ylös kaikki, jotka on valmiita niistä luopumaan.

1971 Vuosiloma 4 viikkoa
1972 Lomaltapaluuraha
1974 Äitiysloma 7 kk
1977 Talviloma
1981 Sairaus- ja äitiyspäivärahauudistus
1984 Työttömyysturvauudistus: ansiosidonnainen työttömyysturva
1984 Pekkasvapaat
1989 –2003 Nais- ja matalapalkkaratkaisut
1992 Loppiainen palkalliseksi vapaaksi (työajan lyhennys)
1996 Vuorotteluvapaa
2000 Työterveyshuoltolain uudistus
2001 Isäkuukausi
2001 Joustavat työaikakäytännöt
2002 Helatorstai palkalliseksi vapaaksi (työajan lyhennys)
2003 Määräaikaisten työsuhteiden rajoittaminen
2004 Työllisyys- ja muutosturvan toimintamalli
2005 Työaikapankki
 
Ylös