Kysymyksiä F1-forumin moderaattoreille

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jos putkayötä seuraavana aamuna tulee kusemaan maijan kylkeen ja huutaa poliisien vastaisia iskulauseita, niin voi se putkayö jatkua.
Leppoisampi Reinikainen olisi ehken naureskellut ja korkeintaan hätistellyt pois, mutta FW oli nuivempi.

T: Fobba
 

Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Ei tämäkään bänni tullut yksittäisestä viestistä. Aika harva bänni itse asiassa tulee.

Tässä tapauksessa jo paluuviesti riitti osoittamaan sen, että käyttäjä ei ole oppinut rangaistuksestaan. Muistuttaisin, että kyseessä on siis jo kolmas kumulatiivinen jäähy samasta käytöksestä. Edellisen kahden viikon jäähyn jälkeen täällä jo väännettiin päivätolkulla siitä miten kyseinen rangaistus oli kaikkien muiden paitsi käyttäjän itsensä vika.
Aika höpsö selitys kyllä.

Käsittääkseni tämä ketju kuitenkin on sitä varten, että saa moderaattoreilta asioita kysyä. Eri asia kuitenkin, jos sitten täyttää muut ketjut jollain agendapostaamisella. Yleensä ei hyvä seuraa, jos liian herkän liipasinsormen kanssa liikkeellä on.

Ja kun täällä olisi ihan oikeaakin siivottavaa, voisi olla hyvä keskittyä siihen eikä leikkiä minority reportia.

Ei ennakkosensuurille.

Kiitos.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Jos putkayötä seuraavana aamuna tulee kusemaan maijan kylkeen ja huutaa poliisien vastaisia iskulauseita, niin voi se putkayö jatkua.
Leppoisampi Reinikainen olisi ehken naureskellut ja korkeintaan hätistellyt pois, mutta FW oli nuivempi.

T: Fobba
Meinaat ihan oikeasti, että jos selvinpäin ja syyttä putkaan viety kysyy aamulla syytä siihen että miksi on tänne joutunut, niin sama, hiekkaa pilluunsa saanut konstaapeli heittää tyypin viikoksi putkaan, ja se on IHAN OK???

Ei nyt helvetti sentään. :nope:

Aika höpsö selitys kyllä.

Käsittääkseni tämä ketju kuitenkin on sitä varten, että saa moderaattoreilta asioita kysyä. Eri asia kuitenkin, jos sitten täyttää muut ketjut jollain agendapostaamisella. Yleensä ei hyvä seuraa, jos liian herkän liipasinsormen kanssa liikkeellä on.

Ja kun täällä olisi ihan oikeaakin siivottavaa, voisi olla hyvä keskittyä siihen eikä leikkiä minority reportia.

Ei ennakkosensuurille.

Kiitos.
Komp.

Ja vielä tuossa on tuo "ennakkosensuuri" puolensakin, mutta se on täällä jo ihan normaalia. Jos on kato kiire baariin ja jollain voi kuitenkin keulia, ni ihan varmuudeksi.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Tällaisena hetkenä haluaisin olla mode voidakseni suurieleisesti ja draamaattisesti, ovia paukutellen erota tehtävästä protestiksi modelinjalle.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Meinaat ihan oikeasti, että jos selvinpäin ja syyttä putkaan viety kysyy aamulla syytä siihen että miksi on tänne joutunut, niin sama, hiekkaa pilluunsa saanut konstaapeli heittää tyypin viikoksi putkaan, ja se on IHAN OK???
Kuten isossa maailmassa, on Forumin virtuaalivankilassakin ilmeisesti vain syyttömiä vankeja.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Kuten isossa maailmassa, on Forumin virtuaalivankilassakin ilmeisesti vain syyttömiä vankeja.
Ei toki kaikki. Joidenkin tuomittujen syyttet/perusteet on kyllä niin hepposta tavaraa, että samalla linjalla olis sitten voinut jo sulkea koko Forumin. Mutta sitä sä vissiin yritätkin .
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Voihan se niinkin olla, että silloin kun bannin aiheellisuutta ihmettelee kohteen lisäksi useampikin ulkopuolinen taho, on bannin syyt mahdollisesti olleet heppoiset. Siis sen sijaan, että "samat naamat" valittaisi ihan vain lämpimikseen. Nämä räkän kaksi edellistä bannia (jälkimmäinen vielä erityisesti) ovat oikeudenmukaisuuden irvikuvia, ja vaikkei asia itseäni koskekaan, niin kyllähän nähdyn kaltainen epäoikeudenmukaisuus alkaa vituttamaan. Lisäksi tämäkin episodi vahvistaa käsityksiäni siitä, ettei nollakasilla oikein ole edellytyksiä modena toimimiseen.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Etenkin jos vertaa modelinjaa tähän viestiin, josta ei tullut mitään seuraamuksia.
Mitäköhän tuossakin on seuraamusten arvoista?

Jos joku väittää, että olen samaa mieltä Immosen kanssa saa kait siihen vastata. En keksi syytä olla hiljaa tilanteessa, jossa väitetään päättömiä minusta itsestäni.
Olkoomkin vaikka sitten sellaisia heittoja, joita sokeammat eivät edes huomaa tai ymmärrä provokaatioiksi.:eek:

Oiskohan täällä nyt syytä vähän rauhoittua näiden bannipyyntöjen ja muiden vastaavien perseilyiden osalta. :rolleyes:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Etenkin jos vertaa modelinjaa tähän viestiin, josta ei tullut mitään seuraamuksia.
Ei katsottu olevan jäähyn arvoinen suoritus, vaikka ei tuo silti mukava vihjaus ollut. Nomina pyytäisin anteeksi.

Pari viestiä myöhemmin kirjoitti myöskin seuraavaa:
Massamurhaajaan vertaaminen on joka tapauksessa mautonta oli teksteissä yhtäläisyyksiä tai ei. Ihan vastaavaa semantiikkaa oli taanoin Ukraina keskusteluissa. Kaikki, jotka esittivät tavalla tai toisella Ukrainan hallitusta kohtaan sympatiaa olivat natseja. Typerää yleistämistä ja provosoivaa huomionhakua.

Minä en siis puolusta Immosen ajatusmaailmaa, vaikka markoj näin provosoivasti väittikin.
Tuolla alleviivatulla tuollaisen (vasta)heiton voisi perustella ehkä jotenkin, mutta minä ainakaan en edelleenkään nähnyt, että missä vaiheessa näin väitetty. Enkä aikonut kahlata ketjua läpi moista etsien.
 
Viimeksi muokattu:

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
Forumin moderointi on näköjään siirtynyt aivan uudelle tasolle.. :rolleyes:
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Ei katsottu olevan jäähyn arvoinen suoritus, vaikka ei tuo silti mukava vihjaus ollut. Nomina pyytäisin anteeksi.
Olikos markojiin vihjaus (mahdollisia kohteita vain kaksi ja tavat vuosien jälkeen selvillä) sitten mukavaa? Pitäiskö markojiin tehdä jotain?

Vähän niinku tasapuolisuutta kaipaisin. :thumbfh:

Anteeksipyyntöä ei tule.
 

Pakokaasu

Banned
Liittynyt
29.3.2015
Viestit
454
Mitäköhän tuossakin on seuraamusten arvoista?
Kuten itse totesit:

"Olkoomkin vaikka sitten sellaisia heittoja, joita sokeammat eivät edes huomaa tai ymmärrä provokaatioiksi."

Markojiin provo oli kaunis, ei sellaista pidä tuomita. Pikemminkiin pitää kannustaa häntä tuottamaan vastaavaa keskustelua herättävää aineistoa lisää.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olikos markojiin vihjaus (mahdollisia kohteita vain kaksi ja tavat vuosien jälkeen selvillä) sitten mukavaa? Pitäiskö markojiin tehdä jotain?

Vähän niinku tasapuolisuutta kaipaisin. :thumbfh:

Anteeksipyyntöä ei tule.
Parasta se tietenkin olisi jos kaikki pyytäisimme toisiltamme anteeksi ja käsi kädessä hypähtelisimme kukkakedolla, (tähän joku sana, alastomina?)
 
Viimeksi muokattu:

Big Scary Animal

Well-known member
Liittynyt
25.1.2012
Viestit
1291
Sanottakoon nyt vielä, että en tosiaan ole seurannut tätä kuohuttavaa tapahtumasarjaa sen enempää kuin mitä täällä moderointiketjussa näkyy. Oma kannanotto on ihan yleismaallinen, ei mitenkään henkilöstä taikka muusta riippuva. En edes vapaata puolta seuraa, niin tämä on minulle vain periaatekysymys.

Ainakin moderointiketjussa joka on tarkoitettu kysymyksille ja vastauksille pitäisi saada esittää kysymyksensä, vaikka se miten saattaisi tuntua turhalta toiselta puolelta katsottuna. Täällä on näkynyt sen verran rankkaa kamaa (tässäkin ketjussa), eikä kaikki tosiaan ole edes jäähytelleet vaikka miten olisi kuppi yli läikkynyt.
 

Örfil

Guest
En edes vapaata puolta seuraa, niin tämä on minulle vain periaatekysymys.
Jos näin on, niin kommentointi moderointiin pelkästään täällä näkyvien kommenttien perusteella on hyvin hataralla pohjalla.
Kannattaa tutustua asiaan hieman pidemmällä ajanjaksolla eikä koittaa sorvata omia periaatteitaan sopimaan kommentointiin parin ja vieläpä toisen käden palautteen pohjalta.
Täällä on tullut "vastustavaa" palautetta muutamalta forumistilta, mutta jos 50 muuta on hiljaa eivätkä kommentoi asiaa tänne suuna päänä, ei tarkoita että he ovat myös samaa mieltä.

Et ole varmaan ainoa etkä viimeinen forumisti, jolle oikeudenmukaisuus on tärkeä asia. Se ei ole kenenkään eikä minkään tahon yksinoikeus.

Nomin tapaukseen haluaisin viitata että nyt maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelu on mennyt sille tasolle että natsikortti viuhuu välittömästi. Samoin Ukraina -keskustelussa tuo natsikortti viuhui heti jos Nomin sanoin "sympatiseerasi" nykyistä hallitusta. Tämä tapahtui pääasiassa pienen porukan toimesta, joista yksi oli nyt bannattu McRäkä. Minusta myös natsiksi solvaamisesta pitäisi olla sanktioita.

Nykyisen bannin alkulähteitä voi siis kalastella jo sieltä, kaikkea tapahtunutta ei voi päätellä pelkästään tätä ylläpidon toikkia lukemalla ja vetämällä johtopäätöksiä "yleisen, hyvän oikeustajunsa" suomalla mutu-tuntumalla.
 
Ylös