Miljardi euroa on pikkurahaa, kun päättäjät haluavat junalla Helsingin keskustan alle tai meren ali Tallinnaan. Tutkimus megaprojektien perisynneistä varoittaa: tunnelirahat päätyvät yleensä Kankkulan kaivoon.
25.2.2015 06:02
Jan Hurri
Jos pääkaupunkiseudun liikenteen ajankohtaiset mammuttihankkeet onnistuvat edes suurin piirtein samaan tapaan kuin vastaavat mammuttihankkeet maailmalla, ne olisi parasta jättää rakentamatta ja unohtaa vähin äänin.
Helsingin metroa tai sen läntistä jatketta Espooseen ei voi enää jättää rakentamatta ja unohtaa, sillä metro itään on jo olemassa ja uusikin jatke länteen on jo rakenteilla ja enää paria viivästysvuotta vaille valmis.
Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin vireillä kaksi Länsimetroakin suurisuuntaisempaa liikennehanketta, joihin päättäjillä on kova hinku upottaa yhteensä jopa toistakymmentä miljardia euroa.
Nämä mammuttihankkeet ovat Helsingin kantakaupungin jopa sadan metrin syvyydessä alittava niin sanottu Pisararata ja vielä varhaisemmassa esivalmisteluvaiheessa eteenpäin puskeva junatunneli Suomenlahden ali Helsingistä Tallinnaan.
Kyseiset tunnelihankkeet ovat epäilemättä insinööritaidon ja yhdyskuntasuunnittelun kunnianhimoisia haasteita, mutta ne ovat myös ajankohtaisia ja kotoisia esimerkkejä päättäjiä riivaavasta mammuttitaudista.
Kotoisten tunnelihankkeiden valmisteluvaiheen vaarat ovat juuri nyt suurimmillaan, sillä tällaisia mammuttihankkeita ja niiden paisumista on äärimmäisen vaikea estää sen jälkeen, kun "lapio on painettu maahan".
Ensimmäisen miljoonan tai varsinkaan miljardin jälkeen päättäjien on hyvin vaikea olla upottamatta sitä seuraavaa, vaikka lopulta rutkasti aiottua suuremmat summat katoaisivat kuin Kankkulan kaivoon.
Junalla lenkki Helsingin alta
Hallituksen pääpuolueet ja avainministerit ovat erimielisiä pääkaupunkiseudun niin sanotun Pisararadan toteutustavasta ja alkuvaiheen rahoittamisesta, mutta eivät tunneliradan tarpeellisuudesta.
Tämä kävi selväksi viimeistään eilen tiistaina valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan kokouksen jälkeen. Valiokunta päätti hakea Pisararadan valmisteluun Euroopan unionin rahoitusta, mutta valiokunta ei vielä osoittanut hankkeeseen valtion varoja.
Valiokunnan kokouksen jälkeen pääministeri Alexander Stubb (kok.) tulkitsi, että "Pisara etenee", ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) tulkitsi, että "Pisararataa ei tule".
Viime viikkoina kokoomuksen ministerit ovat jarrutelleet ja sosiaalidemokraattien ministerit ja varsinkin Rinne kaasutelleet hanketta. Siitä Stubb ja Rinne olivat kuitenkin samaa mieltä, että Pisararata on tärkeä ja tarpeellinen hanke.
Ministereiden ja muidenkin Pisararadan kannattajien mielestä olisi koko kansantalouden etu, että Helsinkiin saapuvat ja sieltä poistuvat matkustajat voisivat ajaa junalla lenkin Helsingin kantakaupungin alle kaivettavassa tunnelissa, joka ulottuu paikoin jopa sadan metrin syvyyteen.
Arviot Pisararadan kannattavuudesta vaihtelevat täysin kannattamattomasta hyvinkin kannattavaksi. Liikenneviraston mukaan hanke on "yhteiskuntataloudellisesti kannattava". Se on kuitenkin suositellut hankkeen aloittamista aikaisintaan ensi vuosikymmenellä.
Pisararataan ja sen asemiin uppoaisi rahaa Liikenneviraston tämänhetkisen arvion mukaan lähemmäs miljardi euroa. Ilman likimain väistämättömiä kustannusylityksiä laskettu hinta-arvio on sama kuin Länsimetron hinta kustannusylitysten jälkeen.
Junalla meren ali Tallinnaan
Aiemmin tässä kuussa Helsingin kaupunki esitteli hyvin suotuisan, joskin vasta alustavasti innostuneen, tarkastelun Suomenlahden ali Tallinnaan kaivettavan rautatietunnelin eduista ja koko kansantaloutta edistävistä monipuolisista talousvaikutuksista.
Suomenlahden tunneli liittäisi Suomen rataverkon niin sanottuun Rail Baltica -rataan, joka on tarkoitus rakentaa Virosta muiden Baltian maiden kautta Varsovaan ja yhdistää aikanaan osaksi EU:n haaveilemaa koko unionin kattavaa nopeiden raideyhteyksien verkkoa.
Suuntaa antavien kustannusarvioiden mukaan Suomenlahden tunneli maksaisi kymmenkunta miljardia euroa. Hinta-arvioiden haarukka tosin heittelee miljarditolkulla sen mukaan, mitä kustannuksia lasketaan mukaan ja mitä ei. Hintahaarukan ylä- ja alareunan väliin mahtuvat Länsimetro ja Pisararata pariin kertaan.
Hanke tähtää maailman pisimmän merenalaisen rautatietunnelin rakentamiseen, mutta sillä olisi suuri riski päätyä myös maailman kalleimmaksi ja kannattamattomimmaksi merenalaiseksi rautatietunneliksi.
Suomenlahden tunneli olisi alustavien hahmotelmien mukaan vähän yli 80 kilometrin mittainen. Se olisi toisin sanoen noin 30 kilometriä pidempi kuin Englannin kanaalin ali Britannian ja Ranskan yhdistävä rautatietunneli.
Helsingin ja Tallinnan välinen meritunneli koituisi alustavien suunnitelmien mukaan kummankin kansantalouden suureksi eduksi, vaikka tunneli yhdistäisi kaksi eurooppalaisittain verraten pientä kaupunkiseutua ja yhteensä alle seitsemän miljoonan ihmisen kansakunnat.
Englannin kanaalin vastarannoilla asuu lähemmäs 130 miljoonaa ihmistä, ja moisten matkustaja- ja kuluttajamassojen yhdistäminen tunnelilla oli alun perin houkutteleva hanke. Tunnelin kannattavuuden piti olla likimain varma ja kansantalouden suotuisien heijastusvaikutusten vielä varmempia.
Toisin kävi.
Kanaalitunnelista harmia ja tappioita
Britit ja ranskalaiset eivät toki ole yhtä läheisiä sisaruskansoja keskenään kuin suomalaiset ja virolaiset, mutta on heidänkin välillään vuosisataiset kauppa- ja matkailusuhteet. Ja heitä on liki 20-kertaisesti enemmän kuin suomalaisia ja virolaisia.
Suuri väki- ja matkustajamäärä ei ole kuitenkaan taannut Kanaalitunnelin kannattavuutta eikä suotuisia heijastusvaikutuksia kanaalin rantavaltioiden kansantalouksiin.
Tunnelia kaivaneet rakennusryhmittymät ja sittemmin tunnelia liikennöinyt junayhtiö ovat aiheuttaneet rahoittajilleen ja omistajilleen alkuinnostuksen jälkeen pelkästään harmia ja tappioita. Liikenteen aloittamisesta on 20 vuotta, mutta kannattavuudesta ei ole tietoakaan.
Britannian ratasuunnitteluviraston seurantatutkimus Kanaalitunnelin talousvaikutuksista päätyy täsmälleen vastakkaiseen johtopäätökseen kuin tunnelia aikoinaan markkinoineet selvitykset: Britannian kansantaloudelle olisi ollut parasta jättää Kanaalitunneli rakentamatta.
Megaprojektien kriittisenä tutkijana maailmanmaineeseen noussut tanskalaisprofessori Bent Flyvbjerg on lukuisissa tutkimuksissaan osoittanut, miksi Kanaalitunnelin epäonnistuminen on vastaaville mammuttihankkeille tyypillistä eikä suinkaan yllättävä poikkeus.
Flyvbjerg kuvaa projektipolitiikan mammuttitaudin oireet, piirteet ja haittavaikutukset juurta jaksain ja maailman rakennus- ja insinööritaidon suursaavutuksin tunnetuin esimerkein vuonna 2003 kirjoittamassaan kirjassa Megaprojects and risk (Mammuttihankkeet ja riskit). Hän on nykyisin Oxfordin yliopiston Said-kauppakorkeakoulun suurprojektihallinnan professori.
Tutkimusten mukaan mammuttimaisilla raide- ja tunnelihankkeilla on paha taipumus ylittää kustannusarvionsa räikeästi ja jäädä yhtä räikeästi jälkeen arvioiduista hyödyistä. Niinpä pahimpia lienevät hankkeet, joissa yhdistyvät raiteet ja tunnelit, kuten Länsimetron, Pisararadan ja Suomenlahden tunnelin kaltaiset rautatietunnelit.
Hyödyt harvoille, haitat monille
Professori Flyvbjerg on tutkimusryhmineen koonnut ja analysoinut satojen mammuttiprojektien talousvaikutuksia eri puolilta maailmaa viime vuosikymmenten ajalta. Tutkimusaineiston perusteella raide- ja tunneliprojektien kustannusylitykset ovat tyypillisesti lähes 50 prosenttia ja hyötyalitukset vielä suurempia.
Syyt likimain säännönmukaisiin kustannusylityksiin ja hyötyalituksiin ovat useimmiten tahattomia mutta usein myös tahallisia, ja Flyvbjerg jakaa ne teknisiin, psykologisiin ja taloudellis-poliittisiin.
Yleensä mammuttihankkeiden markkinointi korostaa etuja ja vähättelee haittoja siksi, että niitä markkinoivat osapuolet yleensä hyötyvät hankkeista tavalla tai toisella, mutta kustannukset ja muut haitat jäävät muiden osapuolten, kuten veronmaksajien, huoleksi.
/QUOTE]