Tänään ajelin aamulla töihin ja eteeni tuli kiertoliittymässä valkoinen uudenkarhea nimeltämainitsemattoman kolmikirjaimisen baijerilaismerkin Coupe -malli. Ei siinä vielä mitään, autossa ei sinänsä vikaa ollut.
Kuljettajalla oli vain kumma taipumus lirutella kävelyvauhtia ja melkein pysähtyä jokaiseen kiertoliittymään tullessa, vaikka väistettäviä ei edes ollut. Sitten etanavauhtia ympyrästä poistuessa lämä tiskiin ja karkuun horisonttiin. Ja seuraavaan kiertoliittymään mennessä olin jo saavuttanut tämän sankarin, koska mateli taas etanavauhtia ympyrään tullessa. Nämä spurtit tapahtuivat taajama-alueella ja itse n. 50km/h ajaessani tämä valkoinen coupe hukkui maisemaan sitä tahtia että vauhtia oli silmämääräisesti arvioituna 80-100km/h.
Valtatiellä olevassa viimeisessä kiertoliittymässä ennen Tampereen suuntaan kääntymistä tämä keisari teki taas saman tempun. Mutta tällä kertaa otin itsekin kanssa täyskiihdytyksen 80:een asti eikä tämä herra päässytkään enää coupellaan karkuun. Päin vastoin, välimatka tuohon edelläajaneeseen jopa hieman pieneni kiihdytyksen aikana.
Tästä ilmeisesti suuttuneena tämä herrasmies kiihdytti ohituskaistan kohdalla 100km/h rajoituksen alkaessa nopeutensa jonnekin kauas törkeän ylinopeuden rajan tuolle puolen. Itse kiihdytin suht nopeaan sinne 100km/h tuntumaan ja silti tuon ohituskaistan aikana välimatka kasvoi noin 300:aan metriin. Sitten ei mennytkään kauaa kun tuli rekka perä edellä vastaan reilua alinopeutta. Coupe oli jäänyt köröttelemään rekan perään ja saavutin näin tämän herrasmiehen hetkessä. Ja kun tämä herra vihdosta viimein päätti ohittaa tuon rekan, lähdin samalla ohittamaan myös kyseistä rekkaa. Eikä edelleenkään saanut ohituksen aikana jätätettyä minua vaikka selvästi yritti.
Sen jälkeen Coupe -mies ajelikin suht rauhassa ja yhteisen taipaleemme päättyessä hän ajoi n. 100m päässä edessäni. Itselläni oli tosin vähintään puolta pienempi polttoaineenkulutus tuolta matkalta. Ja ajoinpa vielä rajoituksen mukaan. Ei kannattanut reuhaaminen kupeella.
Missähän ne oikeat poliisit on kun niitä tarvitaan? Peltipoliisit eivät tuollaisia siivoa tien päältä. Nyttenkin päätön kiihdyttely ja jarruttelu loppui vasta kun B-kirjamilla alkavalla automerkillä ajava mieshenkilö huomasi, että ei saanut jätätettyä kiihdyttelyillään noin 5 kertaa halvempaa autoani.