Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2015

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Jämsääniä strikes back!


Jämsän vanhalle varuskunta-alueelle datapuisto


Jämsän Hallin vanhalle varuskunta-alueelle on löytymässä uutta käyttöä. Kaupunki tiedottaa huomenna aluelle tulevasta kansainvälisestä datapuistosta.


Jämsän kaupunki kertoo verkkosivuillaan, että Hallin entiselle varuskunta-alueelle on tulossa kansainvälinen datapuisto eli palvelinkeskus. Kaupunki ei vielä kerro tarkempia tietoja siitä kenen palvelinkeskus Halliin tulee tai kuinka suuri se on.

Suomessa on jo muutamia suuria datapuistoja. Muun muassa Googlella, Yandexilla ja Soneralla Microsoftilla on suuret keskukset eri puolilla Suomea.

Datakeskuksen rakentaminen voi maksa parikin sataa miljoonaa euroa, ja ne kuluttavat paljon sähköä. Pysyviä työpaikkoja datakeskus voi tuoda parikymmentä.

Pohjoismaat soveltuvat vankan infrastruktuurinsa ja viileän ilmastonsa vuoksi hyvin datakeskusten sijaintipaikoiksi. Keskukset vaativat hyvät tietoliikenneyhteydet ja tehokkaan jäähdytyksen.
 

Örfil

Guest
Aamulehdessä oli tänään juttua Jämsästä. Kuvat keskustasta -60 luvulta ja vuodelta 2015.

Nyt tiedän että Jämsässä on kaksi siltaa, tyhjä entisen meijerin tontti, koulurakennus -20 luvulta ja joku risteys. Niin ja joki on nyt puhdas.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Aamulehdessä oli tänään juttua Jämsästä. Kuvat keskustasta -60 luvulta ja vuodelta 2015.

Nyt tiedän että Jämsässä on kaksi siltaa, tyhjä entisen meijerin tontti, koulurakennus -20 luvulta ja joku risteys. Niin ja joki on nyt puhdas.
On täällä vähän enemmän niitä siltoja.

Ja joki on puhdas niin pitkään kun kukaan ei erehdy ruoppaamaan.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Turha ampua sanansaattaja. Itsehän pistäisin niille kuorrevetisille kengät jalkaan, niin ei olis paljasjalkaisia lain.
Jopa kunnan sisällä vanha Jämsä on pahan alku ja juuri. Viisi entistä kuntaa kun yhdistetään, sanomista tulee.

Juopa on syvä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eihän tuossa ole mitään järkeä että rukiin tuottajahinta on tippunut 18€ tonnilta 163 euroon. Joku vetää välistä aika rankasti.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18206
RAY on jotenkin niin vastenmielinen pulju kuin voi olla.
Kolikkopeleistä muhkeimmat tuotot ja eniten peliongelmia – “Hedelmäpeli on pahin, se on joka paikassa”

THL:n mukaan kolikkopelaajat ovat sekä Suomessa että kansainvälisesti suurin ongelmapelaajaryhmä. Kolikkopelaajissa on muita pelaajaryhmiä enemmän työelämän ulkopuolella olevia, eläkeläisiä, kotiäitejä ja opiskelijoita.

– Suurella joukolla heistä kuluu 5 000–10 000 euroa vuosittain kolikkopeliautomaatteihin. Ja näkemyksemme hyvin vahvasti on, että tämä on juuri se ryhmä, jolla ei missään nimessä tällaista rahaa olisi niihin laittaa, Murto sanoo.
– Vuokrarahat mä otan pois ja laskut maksan, mutta loput pelaan. Siinä et mieti yhtään mitään, ei ole järjellistä aivotoimintaa silloin. Se on nopeaa, pitäisi saada lisää fyrkkaa syötettyä, koko pankkitili. Hedelmäpeli on pahin, se on joka paikassa. Jos se on keskeisellä paikalla ja lähellä on Otto-automaatti, niin sitten on huono homma, Pete kertoo.
 
Liittynyt
1.11.2014
Viestit
3326
Sijainti
Katabolia
Pitäis olla paremmat palautusprosentit ja pienemmät päävoitot, niin pitkällä aikavälillä ongelmapelaajat jäis +-0. Siinähän pelaavat. Kun keskimäärin jää tappiolle, mutta on mahdollisuus saada isolla voitolla kuitattua kaikki takaisin ja ylikin, tilanne näyttää aika pahalta. Ihan vaan politiikot vetää massit omille säätiöilleen ja kokousviinereihin.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Aikanaan Turengissa luokkakaverin äiti pelasi perheensä kaikki rahat ja taisi asuntonsakin.

Viime keväänä poikkesin pitkästä aikaa taajamassa ja mikä olikaan ensimmäinen näky: Em. naisihminen hakkaa heddistä silmät kiiluen S-market Sammontorin eteisaulassa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26846
Pitäis olla paremmat palautusprosentit ja pienemmät päävoitot, niin pitkällä aikavälillä ongelmapelaajat jäis +-0. Siinähän pelaavat. Kun keskimäärin jää tappiolle, mutta on mahdollisuus saada isolla voitolla kuitattua kaikki takaisin ja ylikin, tilanne näyttää aika pahalta. Ihan vaan politiikot vetää massit omille säätiöilleen ja kokousviinereihin.
Maksimipanoksia vois laskea ja sitä myöten voittojakin. 370 miljoonaa nuo jakaa avustuksia vuodessa, ei se ihan pikkusumma ole. Hallintoon menee liikaa, mut nythän valtion rahapelifirmoja ollaankin yhdistämässä. Toki noitten avustusten kohteissakin on varmaan tutkimisen aihetta. Monilla avustuksia saavilla yhdistyksilläkin on raskasta hallintoa johon iso osa rahasta uppoaa.
 
Viimeksi muokattu:

ProjectMaster

Well-known member
Liittynyt
17.12.2013
Viestit
1649
No onhan tuo vaijerin virittely mäkeen nyt oikeasti aivan syvältä vaikka asiaa kuinka kääntelisi ja vääntelisi. Nuoret on tottakai saatanasta mutta ei niitä nyt tappaa tarvitse kuitenkaan.
Eipä tuo nyt mikään viisain ratkaisu ole ollut, mutta ei se poista nuorten vastuuta. Alaikäiset nuoret kielletyllä alueella huhujen mukaan jopa alkoholin vaikutuksen alaisena ja laitetaan vaijerimiehille syyte kuolemantuottamuksesta. Mutta tätähän se Suomi on parhaimmillaan. Jos joku ryöstää kotiasi aseella uhaten ja lyöt tätä vaikka lätkämailalla niin korvauksia tulee. Jos on mamu niin tuplatuomio. Itse ainakin löisin tuossa tilanteessa.

Kuten sanottu, harmittava tapaus, mutta päävastuu on nuorilla. Koska lupa tuollaiseen esteeseen on myönnetty, joka taas on myöskin ollut väärä ratkaisu. :nope::nope:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Yleensäkin kaikenlaisten vaijereiden virittely on ollut hieman kyseenalaista nykypäivänä. Nostovälineissäkin.

Olisihan tuohonkin tietysti voinut sanoa, että "I saw that coming". Mutta kukaan ei sanonut, ainakaan sellaiselle taholle joka asiaan olisi voinut vaikuttaa.
 
Liittynyt
1.11.2014
Viestit
3326
Sijainti
Katabolia
Paskahousut ei tietenkään tunnusta yllyttäneensä laskemaan ja unohtaneensa varoittaa vaijerista uusille laskijoille.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7201
Paskahousut ei tietenkään tunnusta yllyttäneensä laskemaan ja unohtaneensa varoittaa vaijerista uusille laskijoille.
Kyllä ilman varoittamistakin pitäisi tajuta, että jos rinteen yläosassa on vaijeri estämässä rinteeseen pääsyn on samanlainen vaijeri myös rinteen toisessakin päässä.
 
Ylös