Avioliitto maksoi 2 miljoonaa - mies ei saanut edes seksiä
Varakas pohjalainen poikamiesisäntä joutui kahden huijarinaisen vedättämäksi ja menetti koko omaisuutensa.
Hyväuskoisen miehen omaisuutta, säästöjä ja sijoituksia katosi naisten juonittelussa 2 miljoonan euron edestä. Vedätys paljastui, kun pankki otti yhteyttä ja mies sai tietää, että tilillä on rahaa enää 1,63 euroa.
Tapauksesta kertoi Ilkka-lehti.
Juttua puitiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa kaksi päivää. Naisille luettiin useita muitakin syytteitä törkeistä petoksista ja väärennyksistä. Petosten kohteena oli toinenkin, Pirkanmaalla asuva maanviljelijäpoikamies, jolta helsinkiläisnainen lainasi ”ravintolabisnekseensä” rahaa yli 80.000 euroa.
Naiskaksikko sai poikamiehet pauloihinsa seuranhakuilmoituksilla 2000-luvun alussa. Nuorehko tumma nainen suostui ensitapaamiseen, mikäli akaalaismies maksaisi hänen 2500 euron matkakulunsa. Ensitreffeille tuli mukaan myös naisen 60-vuotias ”täti”.
Pohjalaismies maksoi ensitreffeistä 2700 euron matkakulut. Kolmansille treffeille tuli mukaan myös 60-vuotias ”äiti”. Nainen onnistui kosimaan miestä niin, että kihlat hankittiin jo muutaman kuukauden kuluttua. Kun vihkipäivä vuoden päästä koitti, morsian sai sormeensa 11 800 euron vihkisormuksen.
Syytteen mukaan naisen puolelta oli kyse lumeavioliitosta.
Pari ei muuttanut yhteen, vaan nainen kävi tapaamassa miestä kuukauden välein. Hän nukkui yöt ”äitinsä” kanssa talon yläkerrassa. Seksiä nainen ei miehelle antanut. Ainoa läheinen kontakti tapahtui miehen maksamalla Espanjan-lomalla, jolloin mies sai sivellä naisen selkään aurinkovoidetta.
Mies uskoi raha-asiansa vaimonsa hoidettaviksi. Hän myös lainasi lähes 800 000 euroa naisen ”liiketoimiin”. Iso summa kului myös oletetun anopin ”syöpähoitoihin”.
Kun rahat eivät riittäneet, mies joutui myymään metsää sekä realisoimaan osakesalkkunsa ja eläkevakuutuksensa.
Akaalaismiestä naiset petkuttivat myös kiinteistökaupoilla myymällä miehelle ulkopuolisen omistaman kiinteistön.
Kaksikkoa syytetään myös itäsuomalaiseen naiseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta. He perivät naiselta lähes 100 000 euroa henkien karkottamisesta sekä Rajatiedon keskuksen ja Matilda-säätiön perustamiskustannuksista. Kaikki maksuperusteet olivat tekaistuja.
Nuorempi nainen on ollut vangittuna tammikuusta lähtien. Vanhempi vangittiin viime joulukuussa. Syyttäjä vaatii molemmille vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistusta.