Jos sanoo nykyään jotain myönteistä byrokratiasta, se on vähän kuin pieraisisi päivälliskutsuilla. Tätä mieltä on byrokratiaa tutkinut sosiologi Paul du Gay tanskalaisessa Scenario-lehdessä.
Byrokratia edustaa ihmisten mielissä asioita, joita kaikki inhoavat: tylsyyttä, niuhottamista, hitautta ja määräilyä. Rehtiä suomalaista virkamiestä – eli juuri sitä byrokraattia – tulee kuitenkin ikävä, kun törmää korruptioon. Monissa maailmankolkissa poliisien tai lupaviranomaisten kanssa asioiminen on sietämättömän rasittavaa heidän lahjatoiveidensa vuoksi.
Byrokratiaa ikävöi myös lukiessaan Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen uutuuskirjaa Konsulttidemokratia – Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton. Se kuvailee kehitystä, jossa virkamiehiä on vähennetty ja tehtäviä siirretty konsulteille.
Konsulttidemokratian syntysanat lausuttiin 2000-luvun alussa valtiovarainministeriössä. Kansakunnan eläköitymisen pelossa siellä laadittiin tuottavuusohjelmaksi kutsuttu merkillinen hanke, jonka tavoitteena oli vähentää valtion työntekijöitä hinnalla millä hyvänsä. Tässä onnistuttiin erinomaisesti. Valtion henkilöstökulut olivat vuonna 2010 noin 216 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuonna 2006 mutta palvelujen ostot vastaavasti noin 500 miljoonaa euroa suuremmat.
"Pahinta ei ole rahan vaan vallan valuminen konsulteille. "
Konsulttidemokratia on piinallista luettavaa. Minun piti yhtenään jättää kirja kesken, koska siinä kuvatut töppäilyt ja väärinkäytökset alkoivat harmittaa niin älyttömästi. Konsulteille on maksettu summia, joilla olisi kevyesti palkattu kaksi tai kolme omaa työntekijää. Asiantuntemusta ja hiljaista tietoa on hukattu niin paljon, että kohta vain ulkopuolinen konsultti tietää, missä on ministeriön pannuhuone, kuten kirjaan haastateltu virkamies valittaa.
Konsulttien kilpailuttamiseksi on palkattu hankintakonsultteja ja hankkeiden arviointiin arviointikonsultteja. Hommaa pyörittävien virkamiesten palkitsemiseen taas käytetään palkitsemiskonsultteja.
Karmeinta jälkeä on saatu aikaan it-palveluissa. Sopimuksia on solmittu niin taitamattomasti, että valtion kokonaan maksamien ohjelmistojen oikeudet ovat jääneet konsulteille, ja tilanne mahdollistaa suoranaisen kiristyksen jatkosopimuksista. Valtion it-hankkeiden kustannukset ovat karanneet käsistä, mutta monet tärkeät hankkeet, kuten potilastietojärjestelmät ovat silti epäonnistuneet.
Pahinta ei silti ole rahan vaan vallan valuminen. Monelle konsultille on muodostunut läheiset suhteet virkamiehiin ja puolivirallinen rooli poliittisten päätösten valmistelussa.
Merkittävää julkista vallankäyttöä sisältäviä tehtäviä voivat perustuslain mukaan hoitaa vain viranomaiset. Käytännössä valmisteluvaltaa on siirtynyt konsulttiyrityksille. Valmistelutyön yksityiskohtia on liukunut pois julkisuudesta, koska niitä voidaan pitää liikesalaisuuksina.
Ulkopuolisten asiantuntemuksen ostaminen valtiolle on tietenkin usein myös aiheellista. Ongelmallista on konsulttien nopeasti lisääntynyt väärinkäyttö, joka on oire demokraattisen päätöksenteon heikkenemisestä. Se on osa arveluttavaa sotkua, joka on syntynyt, kun valtion toimintoja on yksityistetty ja yritysmaailman toimintamalleja on tuotu poliittiseen päätöksentekoon.
Hidas ja laajapohjainen komiteatyö on mennyt pois muodista. Sen sijaan vaaditaan "strategista ketteryyttä" ja hallitus pyrkii nopeuttamaan asioiden valmistelua lopettamalla ministeriöt.
Vauhdin huumassa unohtuu, että valtion ydintoiminto on demokratia. Komiteat, työryhmät ja byrokratia varmistavat sen, että kaikki näkökulmat huomioidaan eikä valtio palvele minkään ryhmän etuja.
Byrokratiaan liittyvä hitaus maksetaan sosiologi Paul du Gayn mukaan hintana kansalaisten tasapuolisesta kohtelusta. Samalla se luo vakaat ja ennustettavat olot, jotka vapauttavat ihmisten luovuuden. Hänen mukaansa byrokratiaa tulee ikävä viimeistään silloin, kun yhteiskunnassa alkaa ilmetä korruptiota.
Suomessa ei voi edes kuvitella, että poliisit ja passivirkailijat vaatisivat lahjuksia. Mutta kun lukee rinnakkain Konsulttidemokratiaa ja uutisia hallituksen verolinjauksista, herää epäilys, että konsulttiyhtiöiden ja elinkeinoelämän etujärjestöjen toiveet toteutuvat liian helposti yleisen edun kustannuksella. Tätä voi jo pitää rakenteellisena korruptiona.
