Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2016

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Örfil

Guest
Olen vähän ihmetellyt ennen ja jälkeen Brysselin terrori-iskujen jälkeen on uutisoitu varsin aktiivisesti epäiltyjen terroristien kiinniotoista. Kyllähän se on luonnollista, että poliisi haluaa kertoa onnistumisistaan ja toisaalta yleisö kuulla niistä. Kuitenkin luulisi kuulusteluissa saatavien tietojen hyödyntämisen olevan helpompaa ja vapaana olevien terroristien reagoimisen hitaampaa mikäli tiedotus ei olisi noin aktiivista kuin nykyisellään.
Tätä on varmaan mietitty ja uskoisin että terojen piileskelyn kannalta tärkeitä tietoja ei julkistetakaan tai vain hämäystarkoituksessa. Tuohan uutisointi kiinniotoista luo teroille painetta tehdä vikaliikkeitä, jos uutisoinnista saa kuvan että viranomaiset ovat ihan kannoilla.

Mutta mene ja tiedä mikä on totuus.
 

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001145794.html

Naisen käsittämätön treffitarina: Ei saanut vessaa vedettyä treffeillä – piilotti pökäleen laukkuunsa

Minun mielestäni tuo on todella tärkeä uutinen. Onneksi tuo nainen pääsi pälkähästä. Hirveä koettelemus tuo on ollut kyllä aivan varmasti.
No aatteles nyt ite jos omalle kohdalle sattus. Ei ole miehellä (tai ainakin harvemmalla on) käsilaukkua. Mihinkäs olisi tilanteessa mies pökäleensä tunkenut? Taskuun? Meikkikaappiin? Patterin taakse?
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tätä on varmaan mietitty ja uskoisin että terojen piileskelyn kannalta tärkeitä tietoja ei julkistetakaan tai vain hämäystarkoituksessa. Tuohan uutisointi kiinniotoista luo teroille painetta tehdä vikaliikkeitä, jos uutisoinnista saa kuvan että viranomaiset ovat ihan kannoilla.

Mutta mene ja tiedä mikä on totuus.
Toiset on miettinyt, toiset ei monilla poliisi- ja poliittisessa johdossa on tarve kertoa pikaisesti onnistumisista. Kaikkea ei varmasti julkaista.Esimerkiksi Abdelsalmin pidätys ja julkaistu väite, että aikoo kertoa tietonsa vauhditti ilmeisesti Brysselin terrori-iskua. Miksi pidätys ylipäätään kannatti julkaista?
 

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Toiset on miettinyt, toiset ei monilla poliisi- ja poliittisessa johdossa on tarve kertoa pikaisesti onnistumisista. Kaikkea ei varmasti julkaista.Esimerkiksi Abdelsalmin pidätys ja julkaistu väite, että aikoo kertoa tietonsa vauhditti ilmeisesti Brysselin terrori-iskua. Miksi pidätys ylipäätään kannatti julkaista?
Uskotko tosiaan, ettei tieto pidätyksestä olisi muuten levinnyt muiden terroristien korviin? Tällöin siitä olisivat tienneet vain muut terroristit ja heidän yhteyskanavansa, mutta suuri yleisö olisi ollut täysin tietämätön tilanteesta.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Uskotko tosiaan, ettei tieto pidätyksestä olisi muuten levinnyt muiden terroristien korviin? Tällöin siitä olisivat tienneet vain muut terroristit ja heidän yhteyskanavansa, mutta suuri yleisö olisi ollut täysin tietämätön tilanteesta.
Pidätysten olisi voinut väittää mediassa liittyvän vaikkapa huumeisiin. Sellainen saa terroristitkin pähkäilemään, mitä ihmettä tapahtuu.

Terrorismivalmius oli jo viranomaisten toimesta korotettu korkeimpaan luokkaan. Mitä hyötyä pidätyksistä tietäminen toi Brysselin iskun aikaan. Olisi sitä tietoa pidätyksistä voinut pidättää muutaman päivän, jolloin hyvällä tuurilla isku olisi viivästynyt ja osa tekijöistä saatu kiinni ennen sitä.
 

Örfil

Guest
Jotenkin uskon että poliiseilla on tämä problematiikka hanskassa, eivätkä esim. forumia lukiessaan valahda kalpeiksi todeten "jösses, tuota en tullut yhtään ajatelleeksi" :thumbup:
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Eikö se ollut niin että tieto Abdeslamin löytymisestä oli vuotanut medialle jo ennen kuin pidätystä oli edes tehty?
 

Timo Virtanen

Ihan tavallinen Virtanen
Liittynyt
15.8.2015
Viestit
2229
Sijainti
Anywhere in the world
Pidätysten olisi voinut väittää mediassa liittyvän vaikkapa huumeisiin. Sellainen saa terroristitkin pähkäilemään, mitä ihmettä tapahtuu.

Terrorismivalmius oli jo viranomaisten toimesta korotettu korkeimpaan luokkaan. Mitä hyötyä pidätyksistä tietäminen toi Brysselin iskun aikaan. Olisi sitä tietoa pidätyksistä voinut pidättää muutaman päivän, jolloin hyvällä tuurilla isku olisi viivästynyt ja osa tekijöistä saatu kiinni ennen sitä.
Pointti olikin se, että hittoako se pidätyksen "pimittäminen" julkisuudelta tai sen syistä valehtelu hyödyttää? Terroristeilla on oma verkostonsa, joten tieto siitä että joku tyyppi on päätynyt viranomaisten haltuun saavuttaa koko ringin varmasti lyhyessä ajassa, eikä heitä varmasti kiinnosta pätkääkään se mitä viranomaiset kertovat pidätyksen syyksi, tai eivät kerro mitään.

Se, että pakon edessä mennään paikalle täysissä varusteissa isolla porukalla ja käydään laukaustenvaihtoa, jonka jälkeen paikalle tulee ambulanssi joka kuskaa sairaalaan yhden, joka ei ei ole viranomainen, ei varmasti jää ympäristöltä huomaamatta. Nykyään kun on vielä kaiken maailman Facebookit, whatsappit ym. niin tieto leviää salamana ympäri maailman.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Jotenkin uskon että poliiseilla on tämä problematiikka hanskassa, eivätkä esim. forumia lukiessaan valahda kalpeiksi todeten "jösses, tuota en tullut yhtään ajatelleeksi" :thumbup:
Belgian poliisisysteemi on sellainen sekasotku, jossa käytännössä mikään ei toimi, eikä tieto kulje.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ylivieskan kirkko poltettu. 1786 rakennettu puukirkko.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ylivieskan kirkko poltettu. 1786 rakennettu puukirkko.
Onko lähistöllä hiippailut kaveri kosteusmittarin kanssa puurakenteita mittaillen?:doubtful:

Huikeaa journalismia Iltalehdellä.
Vuonna 1786 rakennetun kirkon arvioidaan tuhoutuvan tulipalossa täysin.

Kirkossa oli tarkoitus pitää pääsiäisyön kirkko, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hiippari napattu.

Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni epäiltynä kirkon sytyttämisestä.

Poliisi pitää vielä myöhemmin lauantaina illalla tiedotustilaisuuden asiasta.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Surullista. Paikalla tuli oltua. Jäi pääsiäiskokolle meno...

Lähetetty minun SM-T800 laitteesta Tapatalkilla
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Katottiin ensin että onpa iso kokko, sitten havahduin että keskustasta savupatsas tulee ja autolla mentiin sinne.. Puoli kilsaa ennen näkyi liekit talojen yli, sitten alkoi olemaan epäuskoiset fiilikset.

Lähetetty minun SM-T800 laitteesta Tapatalkilla
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös