Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Zoe

Maagikko, noituja
Liittynyt
25.11.2002
Viestit
9925
Sijainti
Nollola
Itsehän luin tämän/saman jutun aiemmin jostain toisesta lähteestä. Siinä kerrottiin tappavan 'juoman' olleen vartalotuoksua, eikä kylpysaippuaa. Ilmeinen ns. käännöskukkanen oli kyseessä?
Kymppiuutisissa puolestaan puhuttiin kylpyvaahdosta.
 

Örfil

Guest
Lainaus uutisesta:



Tällä samalla menetelmällä tullaan ulos ainakin kerran vuodessa, useimmiten kauhistelevin otsikoin ja ammattipaheksujat muistavat sitten aina parkua *hallitus eriarvoistaa*. Köyhien määrä on lisääntynyt tai vähentynyt. Mutta eikö tuo köyhän määritelmä ole aika omalaatuinen? Ainakaan se ei ole mitenkään yksiselitteinen. Tuolla laskentatavalla köyhät eivät lopu maasta koskaan! Lasketaan mediaanitulo, josta alle 60 %:iin pääsevä on köyhä. Vaikka köyhin tienaisi miljoonaan ja muut 1 000 001 euroa, olisi köyhin edelleen köyhä, tuolla laskentakaavalla.

Edelleen. Köyhien määrä vähenee, jos keskiluokka köyhtyy. Tällöin tulomediaani on alempi, jolloin pienemmillä tuloilla saavuttaa 60 %:n köyhyysrajan. Onko tilanne silloin hyvä? Kun kerran köyhien määrä väheni. Vaikka suuri massa köyhtyi.
Erittäin hyvä tiivistys asiasta!
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eilen uhosi Pikku-Vladi, tänään Donald Fuck.

Trump: Ydinaseisiin on panostettava


Donald Trump kannattaa Yhdysvaltojen
ydinasearsenaalin laajentamista, kunnes
"maailma tulee järkiinsä."


Presidentiksi nouseva Trump ei
täsmentänyt Twitterissä esittämäänsä
kantaa.

Myös Vladimir Putin sanoi tänään, että
Venäjän ydinaseistusta pitää vahvistaa.
Putinin mukaan ydinohjusten tulee kyetä
läpäisemään kaikenlaiset
ohjuspuolustusjärjestelmät.

Trumpin kanta poikkeaa Barack Obaman
ydinaseita koskevista lausunnoista.
Obama sanoi vuonna 2009, että maailman
pitäisi päästä eroon ydinaseista.
Todennäköinen kuolinsyyni tulee olemaan ydinpommiin menehtyminen. :ahem:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kauan se kesti tulkita yhdistyslakia.

Vastarintaliike aiotaan lakkauttaa


Poliisihallitus nostaa kanteen
Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen
lakkauttamiseksi. Kanne jätetään
vuoden 2017 alkupuolella.

Poliisihallitus perustelee päätöstä
sillä, että yhdistys toimii lakien ja
hyvien tapojen vastaisesti.

- Väkivaltaisten ja avoimen rasististen
järjestöjen toiminnalle ei pidä antaa
sijaa suomalaisessa yhteiskunnasa,
sanoo poliisiylijohtaja Seppo
Kolehmainen tiedotteessa.

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen
lakkauttamista on selvitetty jo
syyskuusta alkaen.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ylilääkärit ottaneet vähän tonttia jumalalta, päättäessään, ketkä hetero- ja homopareista saa hoitoa ja ketkä ei.

Johtajalääkärit kieltävät syrjinnän


Johtajaylilääkärit kieltävät syrjineen-
sä naispareja hedelmöityshoidoissa.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
päätti tiistaina 30 000 e uhkasakosta
syrjinnästä joka yliopistosairaalan
johtajaylilääkärille
, joiden määräyk-
sestä itselliset naiset ja naisparit
eivät saa julkiselta hedelmöityshoitoa.

Sama lahjoitettujen sukusolujen linjaus
koskee myös heteropareja, korostavat
johtajaylilääkärit
.

Heidän mukaansa naisparien hoidot
aiheuttaisivat miljoonakustannukset.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kauan se kesti tulkita yhdistyslakia.
Tuo nyt on ihan yhtä tyhjän kanssa. Mikäli pitkän ja kalliin prosessin jälkeen tuo saataisiin kiellettyä, niin uuden rekisteröidyn yhdistyksen perustamiseen kuluisi jopa viisi minuuttia ja pari satasta rahaa. Rekisteröitymän yhdistyksen perustamiseen ei tuotatakaan.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Huolellisesti valmistellulla kanteella on parempi mahdollisuus menestyä kuin hätäisesti ruutupaperille kirjatut harakanvarpaat "ei oo kivaa hei, kielletään"
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ylilääkärit ottaneet vähän tonttia jumalalta, päättäessään, ketkä hetero- ja homopareista saa hoitoa ja ketkä ei.
Se kuuluu niiden virkatehtäviin. Yhteiskunnan valtaosin maksamiin hedelmöityshoitoihin kuuluu tuo lääketieteellinen arviointi, eli keinohedelmöitystä käytetään lapsettomuushoitona. Kun raskaus ei ala lääketieteellisistä syistä panemalla. Miksi veronmaksajien tulisi maksaa kymmenien tuhansien eurojen hoitokustannukset, jos jotakin ei paneminen kiinnosta? Käyttäköön yksityistä sektoria omalla kustannuksellaan.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Eilen uhosi Pikku-Vladi, tänään Donald Fuck.


Todennäköinen kuolinsyyni tulee olemaan ydinpommiin menehtyminen. :ahem:
Niitä ydinaseita on jo nykyisellään ihan riittävästi, kun niiden määrä kasvaa, mutta niitä halussaan pitävien määrä ei, niin ei käytön todennäköisyys siitä miksikään muutu. Ainoa ero on Trumpin valtaantulo, jolloin yksi vajaamielinen enemmän ydinasenapin haltijana.
 

Örfil

Guest
Ainoa pulma ydinaseiden absoluttisen määrän kasvussa on se, että jokainen niistä on mahdollisen onnettomuuden/sabotaasin/muun toiminnan kohde ja yhdenkin lisäys nostaa näiden todennäköisyyden määrää hieman.

Se on totta, että sota-ajan käyttö on taasen yhden kaistapään takana - periaatteessa - ei se Donald ihan koko maapalloakaan saa tuhota sillä perusteella, ettei aamulla seissyt ja nyt vituttaa, painanpa nappia kostox.
 
Ylös