Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '11

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Tarina ei kyllä taas kerro ihan kaikkea. En usko että toi poliisi ihan muuten vaan alkaa potkia koiria. Sen sijaan osaan kyllä kuvitella tilanteen jossa idioottiomistajan vapaana juoksevat koirat puskevat päälle ja poliisi yrittää pitää niitä loitolla jalalla.
 
Oliks just eilen puhetta mulkuista koiranomistajista. Tai koiraihmisistä. Niitä vois kyllä potkia perseelle minunkin mielestä.

Eilen tais olla puhetta yleisesti kaikista koiranomistajista, hienoa meininki oli kyllä.
Se että Suomessa on n. 600 000 koiraa tarkoittaa sitä että yleistys osui aika isoonkin kansaryhmään.

Tyhmiä ihmisiä toki löytyy narun päästä (liikaakin), mutta jos oikeasti miettii koirien määrään suhteutettuna noihin ongelmien määriin tässä maassa niin en lähtisi itse ainakaan yleistämään ihan kaikkia koiraihmisiä.
 
Taas ovat koiranvihaajat heti kirjoittamassa sylki vaahdossa. Minä pidän yleensä koiran kytkettynä taajamassa, mutta jos joku ei pidä, ja tämän koira tulee koiraani moikkaamaan, niin mitä sitten? En ainakaan päreitäni polta. Täytyy tosiaan olla pinna kireällä, että tuollaisesta ottaa herneen nenään, toki suomalainen poliisi stereotypisesti onkin juuri tuollainen pilkunviilaaja-mulkku, eli esimerkkitapauksen reagointi ei ainakaan yllätä.

Miksi koiriin suhtaudutaan niin ärsyyntyneesti, jos koira vaikkapa karkaa omistajaltaan ja menee, hyvänen aika tervehtimään toista koiraa tai ihmistä? Toinen esimerkki on tämä koiran lenkittäminen hiihtolatujen läheisyydessä. Kun hiihtoladulla on oikein merkki, ettei koiria saa ulkoiluttaa siellä, niin hiihtäjät tuntuvat oikein keräävän raivoa itseensä jotta koiranomistajaa saa sättiä jos koira jostain päin vaikka vain näkyykin hiihtoladulle. Minä käyn myös talvella hiihtämässä, mutta en tosiaan häiriintyisi vaikka jonkun koira jolkuttelisi koko hiihtolenkkini ajan vierelläni lenkkikaverina.
 
Tarina ei kyllä taas kerro ihan kaikkea. En usko että toi poliisi ihan muuten vaan alkaa potkia koiria. Sen sijaan osaan kyllä kuvitella tilanteen jossa idioottiomistajan vapaana juoksevat koirat puskevat päälle ja poliisi yrittää pitää niitä loitolla jalalla.

Näin juuri. Ovat kuitenkin kevään hurmoksessa yrittäneet päästä sen poliisin pikku fifi-koiran selkään ja toinen on hiukan hätistellyt niitä tuuppimalla pois. :D. Pitäisi siis koiransa kiinni.

Muutenkin kevät on taas tuota todella lohdutonta aikaa taajamissa. Ei meinaa muksulle mennä perille lain, että pyörätiellä voi kävellä VAIN KESKELLÄ, koska reunoissa on koiran paskaa kymmenen sentin välein :dunno:.
 
Eilen hain tyttären päiväkodista ja kymmenen sentin päässä paikan sisäänkäynnin rappusista oli koiran ulostemassaa.

Kuka on niin tyhmä, että tulee päiväkodin rappusille koiraansa ulostuttamaan? No koiranomistaja tietenkin.
 
Tarina ei kyllä taas kerro ihan kaikkea. En usko että toi poliisi ihan muuten vaan alkaa potkia koiria. Sen sijaan osaan kyllä kuvitella tilanteen jossa idioottiomistajan vapaana juoksevat koirat puskevat päälle ja poliisi yrittää pitää niitä loitolla jalalla.

Enpä tiedä tapauksesta sen enempää kuin tuon jutun verran. Poliisina toimivista löytyy ihan yhtä lailla rikoksia tekeviä ja harkitsematonta käytöstä edustavia kuin muissakin ammattikunnissa. Poliiseista löytyy vaimonhakkaajia, raiskaajia, rattijuoppoja, varkauksiin ja kavalluksiin ym. muita rikosten tekijöitä. Suhteessa muihin ammatteihin ehkä vähän vähemmän, mutta ei poliisi ammattina takaa sitä, tää olisi puhdas pulmunen. Toki kiinnijääneet sitten voi rikoksen törkeydestä riippuen fudut saada.
 
Eilen hain tyttären päiväkodista ja kymmenen sentin päässä paikan sisäänkäynnin rappusista oli koiran ulostemassaa.

Kuka on niin tyhmä, että tulee päiväkodin rappusille koiraansa ulostuttamaan? No koiranomistaja tietenkin.

Maistoitko sitä, ettei se ollutkin esim. muovailuvahaa tai suklaatia?
 
Kaikkein tärkein tuosta uutisesta jäi huomaamatta: koirien nimet olivat Fani ja Mimmi. Voi jumalauta. Kuka saatanan vajakki antaa koirilleen tuollaiset epänimet? Sietääkin saada potkusta.
 
Mutta ei koira vaan se omistaja!!
 
Kaikkein tärkein tuosta uutisesta jäi huomaamatta: koirien nimet olivat Fani ja Mimmi. Voi jumalauta. Kuka saatanan vajakki antaa koirilleen tuollaiset epänimet? Sietääkin saada potkusta.

Jos koiran isäntäväki antaa koirille tuommoiset nimet, niin koiria saa potkia?
 
Taas ovat koiranvihaajat heti kirjoittamassa sylki vaahdossa. Minä pidän yleensä koiran kytkettynä taajamassa, mutta jos joku ei pidä, ja tämän koira tulee koiraani moikkaamaan, niin mitä sitten? En ainakaan päreitäni polta. Täytyy tosiaan olla pinna kireällä, että tuollaisesta ottaa herneen nenään, toki suomalainen poliisi stereotypisesti onkin juuri tuollainen pilkunviilaaja-mulkku, eli esimerkkitapauksen reagointi ei ainakaan yllätä.

Miksi koiriin suhtaudutaan niin ärsyyntyneesti, jos koira vaikkapa karkaa omistajaltaan ja menee, hyvänen aika tervehtimään toista koiraa tai ihmistä? Toinen esimerkki on tämä koiran lenkittäminen hiihtolatujen läheisyydessä. Kun hiihtoladulla on oikein merkki, ettei koiria saa ulkoiluttaa siellä, niin hiihtäjät tuntuvat oikein keräävän raivoa itseensä jotta koiranomistajaa saa sättiä jos koira jostain päin vaikka vain näkyykin hiihtoladulle. Minä käyn myös talvella hiihtämässä, mutta en tosiaan häiriintyisi vaikka jonkun koira jolkuttelisi koko hiihtolenkkini ajan vierelläni lenkkikaverina.

Näinhän se on. Me ollaan niin saatanan sumennettuja säädöksillä ja laeilla, että perusterve lähestyminen oman ajattelun kautta unohtuu.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös