Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Eurojackpot-miljuunat menivätkin kolmen porukalle. Hyvä niin.

Veikkauksen mukaan porukka säilytti arvoltaan 87 miljoonan euron tositetta keittiön astiakaapissa. Sille oli varattu vahtivuorot niin, että asunto ei ollut hetkeäkään tyhjillään. Osa voittajista kävi normaalisti töissä vielä tiistaina. He aikovatkin jatkaa töissä vielä voiton jälkeenkin.

Tiedotteessa kerrotaan, että kolmikko harkitsee voittopotin käyttöä vielä pitkään, mutta ainakin asuntosijoittaminen on käynyt mielessä. Ulkomaanmatkakin on suunnitteilla, mutta uutta autoa ei kukaan ole hankkimassa.

-Tampereella ei oikein sovi leveillä. Sellaista ei katsota hyvällä, yksi voittajista kertoo Veikkaukselle.

IS
 
En kerro, olenko yksi tuon kolmikon jäsenistä, sillä Tampereella ei sovi leveillä.

Ei sovi, ei. Muiden mukana vaan päivitellään, että kukakohan voitti:

Voittajat ovat seuranneet sivusta hämmentyneinä ja huvittuneina, kuinka Tampereella kohistaan mahdollisesta voittajasta.

–Monet ovat pohtineet, että voittikohan joku tuttu. Olen vain myötäillyt puheita, yksi voittajista kertoo.
 
Jaa, että kolmella tyypillä olis ollut tapana jakaa keskenään 1 lottorivi? Veikkaanpa, että tuossa nyt on vaan "ovelasti" vältetty tulevaisuudessa häämöttävä perintövero tsäkämiljoonista, jotka toki kuuluisivat oikeastaan mulle, koska olin tuon kupongin ostoaikaan Lielahdessa.
 
No vaikka että tietää tyypin jostain henkilökohtaisesta asiayhteydestä, ei siis julkkis.
 
Eurojackpot-miljuunat menivätkin kolmen porukalle. Hyvä niin.



IS

ainakin asuntosijoittaminen on käynyt mielessä. Ulkomaanmatkakin on suunnitteilla

Tallinnasta halpaa viinaa hakemaan :ahem:
Sit jos ostais vanhan yksiön ja remppais sen vuokralle niin siitä sais kivasti lisätuloa kuukaudessa!
 
Toi muakin jonkun lottomiljonäärin puheissa hämäsi - että rahnuli pitää laittaa poikimaan.
Mä en varmaan saisi noitakaan rahoja kulumaan jäljellä olevina 60:nä elinvuotenani.

Tuollaisia rahasummia ei pitäiskään maksaa voittajalle vaan pitää Veikkauksen tilillä ja antaa voittajalle tilin pankkikortti. Käteistä sillä ei sais nostaa ja kaikki voittorahoista mitä ei ehdi elämänsä aikana kuluttamaan jäisi Veikkaukselle.
 
Itse sijoitan vain ja ainoastaan siinä toivossa että joskus ei olisi taloudellisia murhehia. Tai niitä olisi ainakin vähemmän.
Jos tilillä olisi kolmannes 87 miltsin potista, en takuulla jaksaisi sijoittaa muuhun kun ylämummoon ja uuteen Ferrariin silloin kun siltä tuntuu.
 
Koko summa pitäis ottaa käteisenä. Sit tallettais sen pankkiin ja taas nostais tilin tyhjäksi. Sit uus talletus ja tili tyhjäks jne. Se työllistäisi pankkihenkilökuntaa eikä tarvitsisi vähentää porukkaa. Noin mä tekisin tossa tilanteessa.
 
Jos pankki maksaisi käyttötilille huisia 0,4% korkoa, niin tulisi kymppitonni kuukaudessa tuhlattavaa noilla miljoonilla. Olis se tuskaa.
 
Mä nostaisin koko summan kymmenen sentin kolikkoina ja heittelisin niillä köyhiä.

Jos kolikko painaa 30 grammaa, koko summa käteisellä painaisi 2,6 miljoonaa kiloa. Veikkaanpa että Golfin kuraläpät viistäisivät maata sillä kuormalla.
 
Ylös