Kyllönen on täysin pihalla kulukorvauksista. Ensinnäkin ehdotus eri suuruisista km-korvauksista ns. ruuhkaseudulla ja erämaissa on siinä suhteessa järjetön, että maantieajossa polttoainetta kuluu vähemmän ja myöskin auto rasittuu vähemmän kuin kaupunkiajossa. Tuolla perusteella kulukorvauksen tulisi olla juuri päinvastainen kuin Kyllänen esittää.
Kilometrikorvaushan perustellaan kulukorvauksena, eli sillä maksetaan mukamas todellinen auton käyttö ja kulumiskustannukset. Miten helvetissä siihen voi mitenkään liittyä vaihtoehtoiset liikkumismuodot?
Jos km-korvaus on suurempi kuin kulut, niin silloin se on hallinnollisesti päätetty liian suureksi. Kymmenkunta vuotta sitten verottaja oli suuressa viisaudessaan päättänyt, että ns. henkilöyhtiössä auto kului noin puolta vähemmän kuin palkkatöissä tai Oy-pohjaisessa yrittämisessä samoin päivärahat olivat pienemmät, eli verottajan näkökulmasta tuolloin yrittäjä pystyi sekä ajamaan autoa, että syömaan noin puolta pienemmin kustannuksin kuin muuten. Sittemin tuo kummallisuus korjattiin.