Matkakuume!

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ja tuohon lomien viettämiseen, oon törmännyt totaalimulkkuihin lomapomoihin niin yksityisellä, kunnalla kuin valtiolla.
Nyt onneksi on fiksu esimies (vaikka onkin Real Madrid-fani), jonka kanssa voi asioista sopia - mä otan toki lomani aina off-seasoneihin.

Äitini esim. oli töissä alan globaalilla markkinajohtajalla (ja siis Riihimäellä) eikä koko työuransa aika koskaan saanut itse päättää lomansa ajankohtaa. Monena vuonna vielä kesäkuun alussa ihmettelivät onko loma kesä-, heinä- vai elokuussa.
Kaikenlaista kiertävää systeemiä on tarjottu aikoinaan, mutta saatiin sopimalla aina parempi lopputulema. Koska joillakin on vain tiettyjä juttuja kunakin kesänä. Hangossa kiersi sitten niin, että kukin sai toistensa tuuraajista varata aina vuorollaan ensin. Ja kesähessut ja -heidit otettiin sitten niihin hommiin missä oli resurssivajetta.

Nykyisessä toivomus on että loma pidettäisiin juhannuksen ja elokuun puolivälin välissä pääosin. Koko myynti siis. Toista ei pysty tuuraamaan. Kokeiltu, eikä toimi.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Ei semmosiin kapitalistifirmoihin kannata mennä töihin.👊
Ja siinäkin kohtaa jos työnantaja sanoo heinäkuun olevan varattu perheellisille, kannattaa vaan pitää puolensa. Koululaisten kesäloma kuitenkin on kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, joten sellainen systeemi ei ole mitenkään perusteltu. Ja yhtälailla sinkkutaloudessakin voi olla aktiviteetteja heinäkuussa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ja siinäkin kohtaa jos työnantaja sanoo heinäkuun olevan varattu perheellisille, kannattaa vaan pitää puolensa. Koululaisten kesäloma kuitenkin on kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, joten sellainen systeemi ei ole mitenkään perusteltu. Ja yhtälailla sinkkutaloudessakin voi olla aktiviteetteja heinäkuussa.
Kyllä. Taitaa lakikin kieltää eriarvoistamisen sukupuolen, siviilisäädyn, yms. mukaan.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7199
Ja siinäkin kohtaa jos työnantaja sanoo heinäkuun olevan varattu perheellisille, kannattaa vaan pitää puolensa. Koululaisten kesäloma kuitenkin on kesäkuun alusta elokuun puoliväliin, joten sellainen systeemi ei ole mitenkään perusteltu. Ja yhtälailla sinkkutaloudessakin voi olla aktiviteetteja heinäkuussa.
Kannattaisi kuitenkin muistaa se, että sinkkutalouksissa ei ole tarvetta sovittaa lomia yhteen, kun taas perheellisien on useimmiten sovitettava lomia yhteen muiden perheenjäsenten kanssa ja juuri tästä syystä sinkkutalouksien on oltava se osapuoli joka joustaa tarvittaessa lomien suhteen.

Jolleivät sinkkutaloudet suostu joustamaan lomiensa suhteen voi pahimmillaan käydä niin, että perheelliset eivät sen vuoksi pysty ajoittamaan lomiaan niin, että molemmat vanhemmat olisivat lomalla samaan aikaan ja tällöin perheelliset joutuvat kärsimään sinkkutalouksien itsekkyydestä.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Kannattaisi kuitenkin muistaa se, että sinkkutalouksissa ei ole tarvetta sovittaa lomia yhteen, kun taas perheellisien on useimmiten sovitettava lomia yhteen muiden perheenjäsenten kanssa ja juuri tästä syystä sinkkutalouksien on oltava se osapuoli joka joustaa tarvittaessa lomien suhteen.

Jolleivät sinkkutaloudet suostu joustamaan lomiensa suhteen voi pahimmillaan käydä niin, että perheelliset eivät sen vuoksi pysty ajoittamaan lomiaan niin, että molemmat vanhemmat olisivat lomalla samaan aikaan ja tällöin perheelliset joutuvat kärsimään sinkkutalouksien itsekkyydestä.
Jaa, eikö se sitten ole itsekkyyttä että perheellisten pitää saada ne kaikki neljä viikkoa sopimaan yhteen? Varmasti monille lapsille olisi ihan jees, että olisi viikko tai pari pelkästään isän kanssa? Toki joillekin isukeille sellainen on ihan kauhistus, kun vastuu on loppunut ulosvetoon...golfkentällä on mukavempaa.

Ja huom. sinkkutalouksien symppaamisessani ei ole ns. oma lehmä ojassa, uusperhearjessa elän ja 2018 loma vietettiin kokonaisuudessaan elokuussa.
 
Viimeksi muokattu:

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Tokashikin saarella käyty, autolautta kesti nahasta 1 h 10 min suuntaansa. Autokannen lastaus sujui japanilaiseen tapaan todella nopeasti ja tarkasti, kukaan ei jäänyt "synnyttämään" kun matruusit huitoivat käsimerkeillä autot oikeille paikoille.

Yllättäen ensi kertaa tuolla syrjäisellä saarella kuultiin suomea muun kuin oman porukan suusta. Ei olisi ilman keskustelunavausta suomalaisiksi tunnistanut, ylisuuret bermudashortsit, vyölaukku ja Irwin-hattu kun puuttuivat
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Autonvuokraus...osa-alue josta tuntuu matkaillessa jäävän kaikista eniten hampaankoloon. Jatkossa en tule käyttämään Finnairin yhteistyökumppanin Rentalcars.comin palveluita missään. Vaikka jokunen hassu Finnair Plus-piste jäisikin saamatta.

Case = tuolla joulukuun lopun/vuodenvaihteen Okinawan matkalla oli varattu auto Rentalcars.comin kautta. Toki oltiin käytännöllisesti myöhässä, mutta sillä ei pitäisi olla merkitystä. Listassa kuitenkin oli muutama vuokraamo, millä autoja jäljellä. Valinnanvaraa ei kauhesta ollut, mutta Priusta ja Mark X:ää näytti olevan. Ei muuta kuin varaamaan.

No, sellaista autoa ei ollut olemassakaan ja Rentalcarsilta tuli sähköposti jossa sanottiin varauksen olevan peruutettu ja että luottokorttia ei ole veloitettu. Sitten tuli automaattiviesti missä sanottiin, että katevarauksen vapautumiseen menee 7-10 pankkipäivää.

Laitoin vielä erikseen yhteydenottolomakkeen kautta kyselyn, miksi luottokortille on tehty katevaraus vaikka väitettin, ettei ole veloitettu ja koska se vapautuu. Ihminen toisessa päässä sanoi että ”tehtiin, jos auto olisi sittenkin löytynyt ja 24 tunnin kuluttua pitäisi olla poissa”.

Katevaraus on edelleen kummittelemassa luottokorttitilillä ja tuo ”24 tuntia”, sekin lupaus annettiin 30. joulukuuta. Rentalcars.comin kanssa on käyty nyt sähköpostikeskustelua vajaa 2 viikkoa, välillä ovat pyytäneet ruudunkaappausta verkkopankista heidän mystistä ”finanssitiimiään varten”. Välillä on pyydetty ottamaan yhteyttä pankkiin, mutta eihän pankki pura asiakkaan pyynnöstä katevarausta.

Viime viikolla lähettivät omasta järjestelmästään ruudunkaappauksen ja pyysivät lähettämään pankille. Mikä taas on hevonpaskaa, koska minua ei siinä tarvita välikätenä vaan katevarauksen poistumiseen ainoa oikea suunta on että myyjä pyytää pankkia purkamaan varauksen.

Perjantaina pyysivät taas uutta ruudunkaappausta verkkopankista, jos ei ole varaus purkautunut. Ja sitten tulikin taas viikonloppu. Koko hommassa haiskahtaa se, että harhaanjohtamisella ja ympäripyöreyksillä pyritään saamaan se pari päivää aina lisäaikaa, jotta raha makaa heidän tileillään vähän pitempään.

Toisaalta, minäkin olen tästä oppinut jotain. Nimittäin sen, että tuollainen pulju on täysin turha välikäsi, Japanissakin voi asioida vuokraamoiden kanssa suoraan kun vain on aktiivinen ja ajoissa liikkeellä.
 

Lieju

New member
Liittynyt
21.1.2020
Viestit
2
Helmikuussa olisi kiva lähteä jonnekin lämpimään hetkeksi. Tai voihan se olla, että nykyisellä menolla Suomessakin on silloin lämmintä... Päivittäin tulee seurattua ja etsittyä matkatarjouksia, mutta ainakaan tähän mennessä ei ole vielä tullut mitään riittävän kivaa eteen. Toki tässä on onneksi vielä aikaa. :ahem::cool:
 
Viimeksi muokattu:

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11178
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Kerro vähän tarkemmin? Turkki on kyllä yksi sellainen maa, mistä voi suoraan sanoa että sinne en mene.
Turkissa en ole poistunut lentoasematerminaalista sitten kesäkuun 2000 silloin ikikaverini oli töissä Istanbulissa.
Turkish on kelpo halpalentoyhtiö Euroopan ulkopuolelle. Saatamme hyvän tarjouksen kohdatessa käyttää sitä tulevaisuudessakin, mutta sikakalliiseen, surkeaan IGALoungeen EMME mene.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kyyjärvihän se jäi matkan varrelle. Ja Perho. Joka toinen molopää ajoi sumarit päällä. No mä ajoin pitkät.💪
 

Runar ja Kyllikki

Next door to Alice
Liittynyt
9.4.2000
Viestit
45727
Sijainti
Suami
Tekis jotenki mieli tehdä 3-4 päivän reissu ja kävästä Porttu Kaaliassa. Mut saa ny nähdä, toisaalta ei vaan viittis.
 

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4383
Sijainti
Salo
Piti lähteä kahden viikon päästä Krakovaan viikonlopuksi. Taitaa jäädä tekemättä.
 
Ylös