Hamilton tosiaan näytti lähtevän kyseisestä mutkasta melko hitaasti Maxiin verrattuna. Tommoisia sattuu tiukoissa paikoissa, kun täytyy olettaa muiden liikkuvan tietyllä tavalla. Aina kun muiden liikkeet eivät täysin mene niiden oletusten mukaan.Taisi Vetteliä yllättää Hamiltonin heikompi ulostulokin mutkasta kun Verstappen ampaisee kuin hauki makuulta karkuun. Inhimillinen virhe kun mahdollisimman lähellä osumatta yritetään mennä.
Niinno ei oikein edes jossitteluksi mene että Kimin 2 voittoa on uhrattu Vettelille, kolmannen voiton kanssa voi jossitella ilman kimi-vet-vers kolarointia siinä eräässä kisassa olis Kimillä ollu hyvät saumat olla ensimmäisenä ensimmäisessä mutkassa.Onhan siellä yksi ja toinenkin menettänyt pisteitä eri syistä. Se on jossittelua.
Samaa höpisi A.Gasoline. Itse tykkäsin. Oli hyvä levylässy.Piti näköjään tuo palkintopallijuhlintakin pilata tuuppaamalla joku levynsoittaja sinne pomppimaan kuulokkeet päässä.
Huomasin.Huomasitteko Hulkin keskeyttäessä, että grafiikoista lähti keltaiset liput pois, mutta Vettelin tullessa pääsuoraa Alonson perässä yksi ratavirkailija heilutti keltaista. Puoli kierrosta myöhemmin Hamilton tuli Sainzin ohi ja keltaista ei heilutettu. Jälleen puolen kierroksen päästä Alonso-Vettel kaksikko pääsuoralle ja keltainen heilui. Interesting...
Jaa-a, Vettel oli kisavauhdissa paljon edellä Monacossa niin olisi Kimille ollut ehkä vaikea millä tahansa varikkotaktiikalla pysyä edellä. Sama Unkarissa toisinpäin tietty, mutta kun tiimi halusi Vettelille MM-taiston takia maksimipisteet.Niinno ei oikein edes jossitteluksi mene että Kimin 2 voittoa on uhrattu Vettelille, kolmannen voiton kanssa voi jossitella ilman kimi-vet-vers kolarointia siinä eräässä kisassa olis Kimillä ollu hyvät saumat olla ensimmäisenä ensimmäisessä mutkassa.
Ja eikös Unkarissa Vettelillä ollut miehestä riippumattomia ongelmia.Jaa-a, Vettel oli kisavauhdissa paljon edellä Monacossa niin olisi Kimille ollut ehkä vaikea millä tahansa varikkotaktiikalla pysyä edellä. Sama Unkarissa toisinpäin tietty, mutta kun tiimi halusi Vettelille MM-taiston takia maksimipisteet.
Vandoorne ja Stroll pisteissä edellä tiimikavereitaan Alonsoa ja Massaa
Kaksi siniristilippua podiumilla niin onhan tää hieno Suomalaispäivä.
https://pbs.twimg.com/media/DNVazHAXUAANIoh.jpg[/QUOTE]
Joo mutta saisi olla oikeat liput eikä tuollaiset digiliput. Edes lippuja osata vetää enää salkoon.
Pyörähti ja renkaat menivät pilalle, sanoivat lähetyksessä. Muistaakseni auton mahdollisista vaurioista ei kerrottu.Jäi muuten epäselväksi, mitä Sainzille tapahtui toisen kierroksen kakkossektorilla.
Juu ainakin ohjaus vinoutui mutta yhtä kaikki, Kimi cruisaili vaan perässä.Ja eikös Unkarissa Vettelillä ollut miehestä riippumattomia ongelmia.
Incaria kun katsoo niin siinä on Hamiltonkin aika lähellä osua Verstappeniin takagummiin etusiivellään, eli eiköhän tuo ollut vähän "ketjureaktio". Eli kun Verstappen leikkasi siihen Hamiltonin eteen niin Hamilton ei saanut ihan parasta mahdollista ulostuloa siihen mutkaan ja joutui hivuttautumaan Vettelin eteen, ja Vettelille tuo tilanne tuli sitten vähän silmille kun ilmeisesti odotti että Hamilton lähtisi siitä nopeammin ja olisi itse saanut hyvän imun siihen suoralle. Toki Vettel oli jo siipeään rikkonut Verstappenin takarenkaaseen tuossa vaiheessa, mutta en silti usko että olisi ollut Vetteliltä millään tavalla järkevää törmätä tahallaan Hamiltoniin, koska tuskin hän tuossa vaiheessa tiesi kuinka paha tuo vaurio oli. Sanoisin että ihan normaali kisatilanne, ja Verstappen voi tuossa kyllä kiitellä onneaan että ei tullut takarenkaaseen mitään vauriota koska melko kova oli tuo Vettelin osuma siihenkin, ja näytti tosiaan siltä ettei ollut kaukana sekään että Hamilton olisi liipannut vielä toiseen takarenkaaseen siivellään.Hamilton tosiaan näytti lähtevän kyseisestä mutkasta melko hitaasti Maxiin verrattuna. Tommoisia sattuu tiukoissa paikoissa, kun täytyy olettaa muiden liikkuvan tietyllä tavalla. Aina kun muiden liikkeet eivät täysin mene niiden oletusten mukaan.
Hamiltonin vahvuus on siinä että on aika-ajoissa niin jäätävän kova. Jos ei tätä pääse hyödyntämään niin hänkin törmää tuohon Mersun perusominaisuuteen että toisten autojen takana ja likaisessa ilmassa ajettaessa se auto ei ilmeisesti toimi kunnolla.Saattoi olla Hamiltonille nolo kokemus tulla ohitetuksi kierroksella. Ja kun Hamilton joutuu ajamaan kilpaa, niin silloin tuntuu olevan vaikeuksissa.
Mersun ylivoima osittain perustuu tuohon ominaisuuteen. Ovat tietoisesti valinneet suunnittelufilosofiansa painottaen aika-ajoa, tiettyjen muiden ominaisuuksien kustannuksella. Kuten lähivuodet ovat näyttäneet, valittu strategia on ollut oikea.Hamiltonin vahvuus on siinä että on aika-ajoissa niin jäätävän kova. Jos ei tätä pääse hyödyntämään niin hänkin törmää tuohon Mersun perusominaisuuteen että toisten autojen takana ja likaisessa ilmassa ajettaessa se auto ei ilmeisesti toimi kunnolla.
Nyt vaan Red Bullin pitäisi keksiä mistä voisivat vielä potkia Kvyatin pihalle. Ostavat asunnon alta ja häätävät kadulle? Maksavat tyttöystävälle että lemppaa Kvyatin?Nyt katsoin tuon startin uudestaan Kimin onboardista ja itse lähtö ei ollut huono. Kimin olisi pitänyt päästä ajamaan jonkun slipstreamiin ja tuosta syystä suurin osa autoista tuli ohitse. En tiedä mainittiinko täällä jo, mutta Verstappen on nyt voittanut 3/3 kisaa Kvyatin potkujen jälkeen :yuck:
Red Bull voisi palkata joka kisan jälkeen Kvjatin kolmosautoon ja potkaista pihalle ennen joka kilpailua. Daniilin usko F1-paikkaan ei horju, joten allekirjoittaa joka kerta uusiksi.Nyt vaan Red Bullin pitäisi keksiä mistä voisivat vielä potkia Kvyatin pihalle. Ostavat asunnon alta ja häätävät kadulle? Maksavat tyttöystävälle että lemppaa Kvyatin?
Tai yksi oikeista. Olisi muillakin strategioilla hyvinkin voinut kerätä mestaruusmäärän pisteitä kun hevosvoimillaan ohitteleekin.Mersun ylivoima osittain perustuu tuohon ominaisuuteen. Ovat tietoisesti valinneet suunnittelufilosofiansa painottaen aika-ajoa, tiettyjen muiden ominaisuuksien kustannuksella. Kuten lähivuodet ovat näyttäneet, valittu strategia on ollut oikea.