Michael Schumacher - Kerpenin rehtori

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Ainoa plussa Kiinan gp:n osalta Schumacherille tulee siitä, että hän piti Hamiltonia varsin pitkään takanaan.
Ei ihan ainoa sentään. Schumi teki varsin hyviä taktisia rengasvalintoja kisan aikana, pääsi ainakin kerran niiden ansiosta Webberin ja olikos se myös Hamiltonin eteen radalle vaikka oli jo tullut heidän toimestaan ohitetuksi.

Kokonaisuus oli toki aika heikko Schumilla tänään.
 

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Siis vaihtelevat olothan on nyt kaikkea muuta mitä Schumi haluaa! Miten ajattelet vaihtelevien olojen paikkaavan kokemuksen puutteen viimeiseltä kolmelta vuodelta? Schumi tarvitsee kokemusta, ja kiitos idioottimaisten testauskieltojen ei voi sitä saada. Schumin menestys perustui paljolti todella suureen testaamiseen.
.
Olen eri mieltä. Mieshän on ajanut elämänsä aikana F1-autolla johdossakin enemmän kilometrejä kuin koko muu porukka radalla yhteensä.. Että eiköhän se siipiauton kuljettaminen ole periaatetasolla Michael Schumacherilla jos universumissa kenellä, hanskassa ja selkäytimissä.

Se viimeinen hienosäätö, ne viimeiset hifistelyt ja marginaalitason tuntumaerot autoon, ne erottelevat huippunopeat kuskit vähemmän nopeista. Tässä Schumi häviää, koska on juuri tullut vuosien tauolta (vieläpä niistä ajoista tässä mielessä muuttuneen) F1-auton rattiin ja testikielto estää/hankaloittaa sen huipputuntuman hakemista tehokkaasti.

Juuri tällaiset suuren luokan olosuhdemuutokset (yleensä tulevat säätilojen muutosten kautta), jotka aiheuttavat radalle normaalista selvästi poikkeavan olotilan, tukevat mielestäni sitä kuskia, jolta tuo viimeisin hienosäätötason tuntuma on muita enemmän haussa mutta taidot kuitenkin sinänsä olemassa vaikkapa märällä ajamiseen tehokkaalla takavetoisella siipiautolla (koska muut joilla tuo tuntuma on terävimmillään, käyttävät sitä normaaliolosuhteissa koko ajan edukseen ja repivät kuivalla säällä, jossa ovat tottuneet ajamaan 80% ajastaan, tasaisesti etua tätä kautta itselleen. Kun asfaltti muistuttaa valtamerta, pitää kyetä ajamaan "peukulla", korjata selkäytimestä tulevilla ratin liikkeillä koko ajan linjoja ja ajoa= ollaan pois siitä rutiinista jota treenattu suurin osa ajasta).

Tottakai testikielto on se suurin ongelma Sumin kehitykselle, miehen uskomattomat meriitit perustuivat aikanaan pitkälle kurinalaiseen, taitavaan ja sinnikkääseen testaamiseen ja sen jälkeen vielä uudestaan testaamiseen. Olen siinä samaa mieltä, että tällainen tulisi sallia nykysääntöjä paremmin: Olisi vain reilua, että kuskille annetaan mahdollisuus oman motivaation mukaan vaikuttaa auton kehitystyöhön nykyistä enemmän. Ettei ihan kaikki ratkea sillä kenen tietokoneella tehdyt tuulitunnelilaskurit on kalleimmat ja hienoimmat.. Karrikoiden.
 

Uncle Ron

Well-known member
Liittynyt
28.3.2010
Viestit
51
Schumihan on ajanut kutakuinkin niin kuin realistisesti saattoi odottaakin. Ukko on kuitenkin ollut sen kolme vuotta kotisohvalla kaljoittelemassa niin kyllä siinä menee kisa jos toinenkin ennen kuin alkaa hämähäkinseitin kunnolla karisemaan, ja näin olisi asia vaikka saisi testatakkin, kisat ovat kuitenki aina ihan oma maailmansa johon tarvitsee "tuntuman". Lisäksi Schumilla väistämässä myös ikä jonkin verran jo painaa ei sitä voi kieltää.

Kaikenkaikkiaan Schumi on suorittanut mielestäni keskinkertaisesti, ei hyvin mutta ei nyt kovin huonostikaan suhteessa siihen mitä saattoi odottaa. Ja oikeasti tämä on hyvä asia sarjan imagon kannalta, jos useamman eläkevuoden viettänyt ukkeli voisi palata radoille ja kyykyttää nuorempiaan niin se vain kertoisi sarjan yleisen tason olevan lähinnä säälittävä.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Schumihan on ajanut kutakuinkin niin kuin realistisesti saattoi odottaakin. Ukko on kuitenkin ollut sen kolme vuotta kotisohvalla kaljoittelemassa

Siihen nähden ukkohan on ajanut ihan helvetin hyvin! :alppu:
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24276
Sijainti
lappeen Ranta
Ei se Schumi ihan pelkästään ole kaljoitellut kotisohvallaan. Olihan se mm. Ferrarilla rengastaktikkona apaut vuosi sitten muistaakseni. Ja menestyksestä päätellen oli jättänyt vain sohvan kotiin :idea:.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Joo ei nuo Schumacherin suoritukset ole kauheasti vakuuttaneet. Oli Kiinassa harvinaisen hukassa Nicoon nähden. BBC:llä epäilivät että jollain tapaa säädöt ei vaan sovi Kengäntekijälle. Takapään pito on heikko ja Schumin ajotyyli sulattaa nakit alta nopeasti. Näkyi tuo kisassakin kun vauhti romahti kisan loppupuolella. Mulle ainakin jäi sellainen maku että ei todellakaan nähty miehen koko osaamista. Toivottavasti keksivät jotain Barcelonaan mennessä.

Jos jotain hyvää täytyy raapustaa kisasta, niin mies miestä vastaan tilanteissa SS on edelleen aika hyvä. Vaikka takaa tuli nopeampaa sakkia, niin Schumi ei juuri hätäillyt vaan sijoitti autonsa oikeaan paikkaan eikä vetänyt jarruja pitkäksi. Kyllä mä edelleen uskon että vanha vielä vertyy kauden edetessä.
 

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Schumi on kuin Heikki kaudella 2008. Autolla pääsee, mutta kun "ei säädöt sovi hanskaan".
Vasta myöhemmin myönnetään, että ehkä suurin vika olikin itse kuskissa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Schumi on kuin Heikki kaudella 2008. Autolla pääsee, mutta kun "ei säädöt sovi hanskaan".
Vasta myöhemmin myönnetään, että ehkä suurin vika olikin itse kuskissa.
Mitä? Eikö Schumacher enää rakenna itse autojaan ja tee säädöt sekä taktiikat, kuten Benettonilla ja Ferrarilla?
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Schumi on kuin Heikki kaudella 2008. Autolla pääsee, mutta kun "ei säädöt sovi hanskaan".
Erään toisenkin suomalaisen autolla pääsi tuona samana vuonna, mutta kun auto ei sopinut, säätöjä ei löytynyt ja renkaatkin olivat huonot... No, Schumacherin kohdalla tilanne ei ilmeisesti voi olla sellainen, vaan vika löytyy ainoastaan kuljettajasta.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mitä? Eikö Schumacher enää rakenna itse autojaan ja tee säädöt sekä taktiikat, kuten Benettonilla ja Ferrarilla?
Ilmeisesti auton kehitys ei ole nivoutunut yhtä vahvasti hänen ympärilleen, koska äijä on vasta palanut kuvioihin ja iskukyky on ollut kysymysmerkki. Keskinkertaisilla suorituksilla hän ei sitä 100% fokusta enää tule saamaan.
 

Jeeves

Well-known member
Liittynyt
19.2.2004
Viestit
2520
Erään toisenkin suomalaisen autolla pääsi tuona samana vuonna, mutta kun auto ei sopinut, säätöjä ei löytynyt ja renkaatkin olivat huonot... No, Schumacherin kohdalla tilanne ei ilmeisesti voi olla sellainen, vaan vika löytyy ainoastaan kuljettajasta.
Jarna-ansa!
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
Erään toisenkin suomalaisen autolla pääsi tuona samana vuonna, mutta kun auto ei sopinut, säätöjä ei löytynyt ja renkaatkin olivat huonot... No, Schumacherin kohdalla tilanne ei ilmeisesti voi olla sellainen, vaan vika löytyy ainoastaan kuljettajasta.
Voisin kuvitella, jos Kimi ajaisi ykkösissä hyvän kauden 2016, vetäytyisi, ja tekisi paluun 2020 (päälle nelikymppisenä) suunnilleen 4nneksi parhaaseen talliin, ajaisi muutaman kymmenyksen päässä/kierros alkukauden nopeana pidetystä nuoresta, ja viime vuosina kokemusta saaneesta, tiimikaverista pistesijoille kuitenkin yltäen, se olisi "ehdottomasti kovaa suoritusta"...
Noh, tulevana syksynäkin voi voimasuhteet kyllä olla erilaiset kuin nyt :)
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Ei ole tarkoitus aloittaa samaa vanhaa vääntöä, mutta miksi Schumacher vertautuisi juuri Heikkiin, eikä siihen toiseen tässä tilanteessa? Samoja juttuja hän on valitellut. Voihan siinä olla turhia selittelyjä(kin), mutta sekään ei ole mahdotonta, että valitukset olisivat aiheellisia, koska autoa ei ole juuri Schumacherin toiveiden mukaan suunniteltu ja hänen toiveensa ja "kehitysideansa" näkyvät luultavasti vasta myöhemmissä autoversioissa.
 

paska jätkä

ja muutenkin hieno mies
Liittynyt
17.9.2009
Viestit
597
Ei ollut tarkoitus johtaa keskustelua raiteiltaan :D
Heikki nyt on ollut koko (McLaren) uransa unessa, kun Kimi näytti myöhemmin ettei se motivaatio jäänyt strippibaariin tai ajotaito mihinkään kadonnut. Schumi on ollut koko Mersu-uransa ajan huono. Schumin ja Heikin selittelyt (ei pitoa, renkaat kyrvähtää jne) nyt ovat niin samankaltaisia että totta munassa vika on kuskissa.

Mutta voidaan odotella vielä kauden puolivälin ohi, ennen kuin potkaistaan Schumi vanhainkotiin.
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
No, jospa se meno muuttuu, kun seuraavaan kilpailuun autoon tulee paljon uutta palikkaa. Ja jos sama meno jatkuu edelleen, niin jopa Schumin fanina on todettava, että :thumbdown
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Schumi on ollut koko Mersu-uransa ajan huono. Schumin ja Heikin selittelyt (ei pitoa, renkaat kyrvähtää jne) nyt ovat niin samankaltaisia että totta munassa vika on kuskissa.

Mutta voidaan odotella vielä kauden puolivälin ohi, ennen kuin potkaistaan Schumi vanhainkotiin.
Tuo Schumacherin koko Mercedes-ura on mielestäni toistaiseksi sellainen, että sen pohjalta ei vielä voi tehdä kovin päteviä päätelmiä. Puolet kisoista ovat olleet melko ongelmallisia kaluston puolesta ja selittikö Haug tänäänkin jotain, että Michaelin auto käytäisiin läpi, koska siinä mahdollisesti oli jotakin vauhtiin vaikuttavaa vikaa? Parin viime kauden aikana on tullut selväksi se, että auton ollessa omaan tyyliin sopimaton, hyväkin kuljettaja saattaa joutua tyytymään sijoilla 4-10 puurtamiseen.

Eilinen esitys oli omasta mielestäkin melko huono. BBC:n puolella selostajat ihmettelivät paljon sitä, että Schumacher ei päässyt edessä olevista ohi, vaikka pääsi lähelle. Jos jutut siitä, että Schumacherin jarrutusmatkat ovat paljon pidemmät kuin muilla kuljettajilla pitävät paikkansa, niin eipä tuossa sitten mitään ihmeellistä ole... Erittäin suuri heikkous, jos siihen ei ala tulemaan parannusta. Muut pääsevät jarrutuksissa helpommin ohi ja omat ohitusmahdollisuudet kuivuvat olemattomiksi.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Eilinen esitys oli omasta mielestäkin melko huono. BBC:n puolella selostajat ihmettelivät paljon sitä, että Schumacher ei päässyt edessä olevista ohi, vaikka pääsi lähelle. Jos jutut siitä, että Schumacherin jarrutusmatkat ovat paljon pidemmät kuin muilla kuljettajilla pitävät paikkansa, niin eipä tuossa sitten mitään ihmeellistä ole... Erittäin suuri heikkous, jos siihen ei ala tulemaan parannusta. Muut pääsevät jarrutuksissa helpommin ohi ja omat ohitusmahdollisuudet kuivuvat olemattomiksi.
JJ mökelsi harjoituksissa, että Schumacherin ajotyyli jarrutuksissa poikkeaa nykykuskeista. Schumi ei käytä moottorijarrutusta hyväkseen likikään niin paljoa kuin uuden sukupolven urhot.
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
JJ mökelsi harjoituksissa, että Schumacherin ajotyyli jarrutuksissa poikkeaa nykykuskeista. Schumi ei käytä moottorijarrutusta hyväkseen likikään niin paljoa kuin uuden sukupolven urhot.
Tuon pitäisi kuitenkin olla kai ihan perusasioita nykyformulassa, joten melko ihmeellistä, jos se muodostaa suuremmankin ongelman Schumacherille tälle kaudelle. Mielestäni tämä tuli esille ainakin siinä vaiheessa kun Michael yritti päästä Sutilin ohi ja lisäksi osassa tilanteissa, joissa Michael joutui ohitettavaksi. Vaikka Hamilton kauniisti sanoikin, että oli kova taistelu Schumacherin kanssa, niin ei se omasta mielestä siltä näyttänyt. Hamilton teki pari epätyypillisen vaisua yritystä ennen kuin meni ohi. Moni huonommilla autoilla ajava kuljettaja on tehnyt kärkipään autoja ajaville kuljettajille ohittamiset huomattavasti vaikeammiksi ja kymmenienkin kierrosten ajan. Mielestäni Schumacherin suoritukset eilisessä kisassa eivät kuulu tällaisten hyvien puolustustaistelujen joukkoon. Kyllä ajotyyliä pitäisi pystyä sen verran muokkaamaan, että saisi jarrutukset kuntoon. Eihän tuosta tule sitten mitään, jos ei pysty ajamaan kunnolla kilpailutilanteissa...
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös