Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Asioita sivusta seuranneena olen havainnoinut, että vanhojen tanssit ovat parin vuosikymmenen aikana karanneet lapasesta täysin. Muinoin laitettiin vanhat asut päälle, tytöt kähersivät tukkansa, itse. Sitten tanssattiin liikuntasalissa muutama setti. Yleisönä oli koulun oppilaat, jotka katsoivat suu auki. Tansseja oli harjoiteltu joitain kertoja liikuntatunnilla.
[--]
Kai se alkuperäinen tarkoitus noilla Wanhojen tansseilla on ollut osoittaa koulun muille oppilaille, että me olemme nyt vanhimpia. Ja arvokkaasti käyttäytyviä, toisin kuin edellisenä päivänä riehuneet abiturentut.
Perinteet vaihtelevat. Minun kirjoittaessani Imatralla pukeuduttiin nimenomaan vanhoiksi ihmisiksi. Oli partaa ja kävelykeppiä ja harmaata hiuksissa. Kävimme vielä omalla ala-asteellamme ojentamassa pahatapaista nykynuorisoa. Toisaalla taas on pukeuduttu historiallisiin kostyymeihin (mistä se prinsessa-ajatuskin lähtenee). Nyttemmin wanhojen tansseista on tainnut niin täällä kuin muuallakin tulla enempi iltapukutilaisuus.

Mutta alkuperäinen tarkoitus lienee ollut juuri tuo kertomasi.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Wanhojen tanssit oli ihan hauska systeemi. Semminkin kun daamikaan ei ottanut hommaa kuolemanvakavasti, vaan hauskanpidon kautta. Koulushown lisäksi käytiin käytiin vetämässä setit vanhainkodissa ja päiväkodissa. Tykkäsivät, tuli itsellekin kiva mieli. Transformaatio oli huima kun lökäpöksylegioona ja farkkufalangi veti niskaan fiinit releet, joidenkin osalta ensimmäistä ja viimistä kertaa.

Häpeän tunteita ei jäänyt lain.
Tsuhnan linjoilla mentiin meilläkin, tosin tanssattiin paikallisissa peruskouluissa eikä vanhainkodeissa. Meidän aikana enemmistöllä oli vielä historialliset puvut, sen jälkeen ollaan vähitellen liusuttu kohti iltapukulinjaa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Tsuhnan intiaaninimi olkoot tästä lähin Tanssii vanhusten kanssa.
 

maradona

Resistive User
Liittynyt
6.3.2005
Viestit
4616
Sijainti
Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla
Olin jo hirmuvauhtia lähdössä bussipysäkille ja siitä junalle kun tajusin ettei miulla ole käteistä bussilippua varten. Pitää kai odotella seuraavaa junaa ja toivoa että kämppis herää siihen mennessä ja suostuu lainaamaan pari euroa.
 

Thyella

þýðingafræðingur
Liittynyt
28.3.2004
Viestit
3500
Sijainti
Ciutat Comtal
Meidan wanhoissa kaikki pisti iltapuvut paalle, paitsi meitsi:


Kulutan aikaa koululla, netissa, eika livetsatti toimi tassa koneessa :jaska: kohta vaihdan rakennusta ja meen jatkamaan khn-toimintaa parempaan tietokoneluokkaan, jahka siella loppuu luento.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kylläpäs Thyella näyttää hyvältä tossa kuvassa. Ei sillä että mitään silleen mutta pakko sanoa ALANKS MÄ NY ÄNKYTTÄMÄÄN TÄSSÄ HÄ???!??
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Itsellä olis wanhojen tanssit ensi keväänä. Vieläpä pakollinen kurssi. Tiedä miten nyt siihen pitäis suhtautua.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Itsellä olis wanhojen tanssit ensi keväänä. Vieläpä pakollinen kurssi. Tiedä miten nyt siihen pitäis suhtautua.
Seinään nojaillen ja lattialle syljeskellen.

Ei vaan, voi kouluajan huonomminkin kuluttaa kuin käsi naisen uumalla.
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit

Thyella

þýðingafræðingur
Liittynyt
28.3.2004
Viestit
3500
Sijainti
Ciutat Comtal
Kiitoksia vain :eek: Ilta oli muuten kiva, mutta mun parina oli laivastopoika, joka oli ymparipaissaan. Meidan tanssit oli Caribia-hotellilla, tanssien jalkeen mun laivastopoika oksensi hotellin respaan. Poika osas onneks tanssia tosi hyvin.
 
Ylös