Kiitos kannustuksesta ja tsempeistä kaikille. Kotona ollaan ja mun piti jäädä töistä nyt pois yli viikoksi
tytön kanssa kotiin. Silmän päällä on läpinäkyvä kilpi, antibiottikortisoonitipat kolme viikkoa sekä särkylääkkeet käytössä.
Jokainen silmän räpäyttäminen sattuu, ja roskan tunne on tytön silmässä, tai että silmässä olisi hiekkaa. Verestys jatkunee viikkoja.
Pääasia, että tyttö on kunnossa ja näkö pelaa normaalisti taas.
Leikkaava lääkäri oli aivan mahtava, samoin anestesialääkäri. Heräämön henkilökunta teki myös vaikutuksen, eivät poistuneen vuoteen
ääreltä hetkeksikään, valvoivat koko ajan PikkuLikkaa sekä sykkeitä ja happea. Samantien soitto anestesialääkärille kun tuli ne muutokset.
Sairaanhoitajat olivat myös ystävällisiä, mutta ehkä kaikkea ei tarvitse kertoa niin tarkkaan tuon ikäiselle. Tyttö kysyi miksi hänellä on kurkku kipeä
leikkauksen jälkeen, hoitaja vastasi, että koska tytöllä oli leikkauksen aikana hengitysputki. Vastauksen olisi voinut jättää tähän kun se olisi riittänyt,
mutta hoitaja innostui kertomaan: "Sinä et hengittänyt itse leikkauksen aikana vaan olit hengityskoneessa". Mielestäni ei tarvitse kaikkia yksityiskohtia
noin pienelle kertoa jos ei varta vasten kysele lisää ja vähempi tieto olisi riittänyt. Heti perään hoitaja kertoi, että leikkaus oli fyysinen ja myös psyykkinen rasitus
tämän ikäiselle, tätä tietoa vasten ei ehkä kannata kaikkea kertoa. Ei tietenkään sovi valehdella tai salailla, jos kyselee. Enkä itsekään tee niin. Ihmetystä nuo kaikki
herättivät mutta eipä sitä voi pumpulissakaan pitää. En vaan lähtisi kaikkea suoraan kertomaan. Jokainen tavallaan, toki.
Tyttö on kuitenkin varmaan coolimpi kuin äitinsä, ja minähän olenkin herkkis Mikon tapahtumien takia.
Heh, jäätiin kerran tytön kanssa hissiin jumiin kun hän oli kolme, tai ehkä Neljä. Oltiin jumissa 40min, ja mulla alkoi jo paniikkia pukata, mutta tyttö rauhoitteli
mua ja alkoi kertoa tarinoita, että viihtyisin. Voi PikkuLikkaa, voi sitä.