Me käytiin Tinon kuolinhetken jälkeen juttelemassa tunnin verran mielenterveyshoitajan kanssa ja kun palattiin takaisin, ei hänestä näkynyt sellaisia selkeitä muutoksia. Näytti paremminkin, että nukkui vaan rauhallisesti.
Mutta nyt oli ilmiselvää, että edessämme oli kuollut ruumis. Mä olen elämäni aikana nähnyt kahden vainajan, kummatkin äidin puolelta. Ei niistä kauheasti mieleen jäänyt, mutta karuja maisemia ovat.
Ikävä pikkumiestä on kova ja toivo siitä, että hän tiesi/tietää, ettei me tai kukaan meistä halunnut tätä hänelle. Ikuinen rakkaus häntä kohtaan jää elämään.
Tmoi toimi meidän pienessä saattueessa kuskina ruumisauton perässä. Oli hyvin pukeutunut ja ns. charmantti herrasmies. Suuret kiitokset hänelle.
Samat sanat.
