Minä en kelvannut luovuttajaksi. Olisin myöskin toisen munuaisen tässä heivannut turhana, mutku en siihenkään kelvannut luovuttajaksi. Pitäisi kuolla tai muuttua sukulaiseksi.Yksi ihminen ilmoittanut vaimolle, että kun Tinon kanssa puuhattiin tuota luuydinsiirtoa / kantasolusirtoa, niin silloin tämä kyseinen mies kirjautti itsensi kantasolurekisteriin.
Myöhemmin hän oli osoittautunut mätsiksi jollekin vaaville ja näin pääsi pelastamaan lapsen hengen. Halusi vain kertoa siitä meille, että ilman meidän kampanjaa, hän ei olisi ollut rekisterissä mukana ja ties miten tämän kyseisen lapsen olisi käynyt.
Oli tietoinen myös meidän menetyksestä ja ajattelin että tällainen tieto voisi tuoda hieman valoa meidän elämään. Ja toihan se!
Olin ehdottamassa ihan samaa. Kerää ainakin kaikki viestisi talteen varsinkin jos tämä forum on toiminut ainoana päiväkirjanasi. Et varmaan tällä hetkellä halua käydä kaikkea läpi uudelleen, mutta joskus tulee vielä se aika kun tulet tätä tarinaa jopa tarvitsemaan.
Se hetki on koittanut. Luulin, että kyl tämän läpi kyyneltämättä pääsee, mutta loppua kohti ei kestänyt enää.
Karua.
Tuo on kyllä mahdollisesti hyvä idea käydä asia läpi, tehdä "elämänkerta" ja sen jälkeen kun se on valmis, sen voi jopa jossain vaiheessa "haudata" unholaan.
Tuon tyyppistä terapiaa käytetään muissakin traumaattisissa kokemuksissa menestyksellisesti. Eppäilen että Domppari on saattanut saada tämän idean myös jostain ulkopuolisena vihjeenäkin (siellä tukihommissa)?
Vähän jokasuunnasta. Eipä tuo kai niin rakettitiedettä ole. Kai?
Juu ei.
Itse vaan "aikanaan" yllätyin, kuinka jonkun asian laittaminen paperille jäsensi tapahtumat ja etenkin jälkikäteen näki "ison kuvan" miten asiat meni. Valo syttyi päässä.
Mutta samaa voi siis soveltaa moneen eri tapaukseen, kuten tässä teidänkin tapauksessa.