Kansanedustajan opintoputki: Kandintutkinto vei 42 vuotta
Tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo on valmistunut yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tampereen yliopistosta.
Alatalo sanoo, että hän teki tutkielmansa, koska häntä oli jäänyt vaivaamaan johonkin aivolohkoon, että opinnot jäivät aikanaan kesken.
Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman kertoo, että viimeinen puuttuva suoritus oli ruotsin kielen kirjallisen viestinnän koe. Sen Alatalo suoritti 15. joulukuuta 2011. Kanditutkinnon aiheena oli cd:n tulevaisuus.
Valmistuminen ei ollut pikasuoritus, sillä musiikkonakin pitkään toiminut Alatalo aloitti opintonsa vuonna 1970. Nettisivujensa mukaan Alatalo on opiskellut aktiivisesti vuodet 1970-1978.