Minä vuonna pääsit peruskoulusta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
-94 pääsin. Keskarini oli yli 9. Ainoat miinukset tuli ruotsinkielestä ja käytöksestä.
 
2000, tai 2001 sanoisin. En kyllä varmaksi muista, vaikka ei tuon pitempi aika olekkaan.
Keskiarvo oli aivan järkyttävän huono, niin huono, että voitaneen pitää jonkinlaisena ihmeenä, että olen sittemmin päässyt kaksikin kertaa korkeakouluun sisään. Kutosella alkoi se. Peruskoulussa katsoin tärkeämmäksi lintsaamisen ynnä muun häiriköinnin kuin opiskelun. Kyllä sitä on lapsena tyhmä.
 
2001, jollet hikipinkoillut ja oikonut koulussa.
 
1998 ja keskiarvo tais olla jotain kahdeksan paikkeilla
 
2009,
84790e2b15a305120bc3fbeb4a4eeb4f.png
taisi olla noin 9,3
 
Ylös