Jone
Well-known member
Minulla on paha tapa kyseenalaistaa kaikenlaisia asioita. Kaikennäkösiä juttuja on tullut pohdittua aina Ykkösten seuraamisen järkevyydestä lähtien.
Oon tässä muutaman päivän pohtinut, mitä hyötyä on yleistiedosta. Tämä alkoi siitä kun ihastelin erään henkilön lähes yliluonnollista yleistietoa. Esimerkkinä mainittakoon, että kyseinen mies pystyy luettelemaan lähestulkoon kaikkien Euroopan maiden itsenäistymisvuodet ja osittain jopa päivät. Tämän lisäksi hän, vaikkei juuri jalkapalloa seuraakkaan, pystyy luettelemaan esimerkiksi italialaisten jalkapallojoukkueiden kotikaupungit. Mies katsoo televisiosta dokumentteja laidasta laitaan ja imee näistä tiedonmurusia...
Siis, mitä hyötyä on yleistiedosta?
Varmastikkaan esimerkiksi italialaisten fudisjoukkueiden kotikaupunkien tuntemisesta ei käytännön hyötyä ole jos ei Italiassa matkaile tai asusta tai sitten osallistu tietokilpailuun.
Onko tälläisestä yleistiedosta muuta hyötyä kuin, että pääsee "pätemään" keskusteluissa ja näin saamaan toisten ihmisten arvostuksen?
Kuten tämä ihailemani yleistiedon jättiläinen sanoisi: "Sana on vapaa, kommentoikaa"