Nähtyä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Albert Oil
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tracey Walter oli äsken ostoksilla Lielahden Hesburgerissa. Kiireisen oloinen mies, koska käytti kahta puhelinta yhtä aikaa. Toisella varmaan otti vastaan rooleja ja toisella kilautteli kavereille. Asukseen mies oli valinnut maastopuvun ja nälkäänsä sammutti kahdella tuplajuustoaterialla.

Tracey+Walter.jpg
 
Jukka Sipilä tuli vastaa pari päivää sitten ihan tässä kotini liepeillä. Nuoren- ja hyvävoimaisen oloiselta vaikutti edesmenneeksi.

Elina Salon ääni oli pesiytynyt terveydenhoitajaan Tesomalla ja tervehti minua lasiseinän toiselta puolelta. Ääntä en nähnyt, mutta nähtyä silti ennemmin kuin kuultua.
 
Kasariformulahurja Jan Lammers tanssitti äsken vaimokettani mööteistäänkin kuuluisassa Tiikerihaissa. Mikäs siinä sitten. Mikäs minä onneton 0:n GP-kisan mies olen hanttiin laittamaan. Kovin oli vanhentunut ja tukka entisestään kihartunut sitten viime näkemän.
 
Nimimerkki Balthazar on selvästi vaihtanut kulutustottumuksiaan Twingon makuun päästyään. Ihanat kävelykatujen luomumyymälät ja rustiikkiset antiikkiliikkeet ovat vaihtuneet sydämettömään automarkettiin. Ostoskorissakin oli luomuartisokan ja Kobe-härän sijaan pussikeittoa ja pöperöä. Sellaiseen autoilun maailmaan on Balthazar livennyt ja siellä pysyy.

Toinen vaihtoehto on, ja todennäköisempi sellainen, että Balthazar on pakkasaamuna kömpinyt Twingonsa takakontista sisään ja ajanut automarketin lämpimään autohalliin, että saisi katiskansa normaalit sisäänkäynnit sulatettua ja samalla säästyy ikävältä, herkkiä sormia rasittavalta skrapaamiselta.

Ohimennessään mutisi hiljaa hyllyjen välissä, että Soderberg sen Brockovichin ohjasi ja Kianto niitä kirjoja kirjoitteli silloin 1900-luvun alussa, varsinkin Punaisen viivan. Hullu mies sanon minä.
 
Nimimerkki Balthazar on selvästi vaihtanut kulutustottumuksiaan Twingon makuun päästyään. Ihanat kävelykatujen luomumyymälät ja rustiikkiset antiikkiliikkeet ovat vaihtuneet sydämettömään automarkettiin. Ostoskorissakin oli luomuartisokan ja Kobe-härän sijaan pussikeittoa ja pöperöä. Sellaiseen autoilun maailmaan on Balthazar livennyt ja siellä pysyy.

Toinen vaihtoehto on, ja todennäköisempi sellainen, että Balthazar on pakkasaamuna kömpinyt Twingonsa takakontista sisään ja ajanut automarketin lämpimään autohalliin, että saisi katiskansa normaalit sisäänkäynnit sulatettua ja samalla säästyy ikävältä, herkkiä sormia rasittavalta skrapaamiselta.
Näinhän siinä pääsi käymään. :( Trek'kin itkee tuossa pyörätelineessä hylättynä kohtaloaan.
 
Tuli nähtyä hahmo Balthazar. Mies säteili ja hehkui sillä tavalla kuin raskaana olevat naiset yleensä. Luulin, että se oli onnen hekumaa, mutta mies paljasti, että hieman ylipainoiselle bussiin juokseminen on totista hommaa.
 
Dave Mustaine kiukutteli tänään Tampereen Hoplopissa pikkuveljelleen, koska tämä oli pissannut housuunsa ja lopetti poikien yhteisen hauskan päivän jo alkuunsa.
Kotiinhan siitä piti lähteä housupyykille, vaikka Dave olisi halunnut vielä laskea mäkeä.

Dave-Mustaine-obama.jpg
 
Kaukajärven saunassa möllötteli päivemmällä tyytyväisen näköinen Vladimir Putin! Oli hankkinut komeat tatuoinnit kuhunkin hauikseens' ja ihan silkkaa suomeakin tuntui osaavan. Nautiskeli tölkkitolkulla mojitolonkeroa ja uiskenteli niinkuin kaikkien alojen suvereenin osaajan vain voi odottaakin tekevän.
 
Alpert: tämä tarina on tosi - Putin on suomensukuista kansaa ja alkujaan suvun sukunimi on Putjonen.

Sehän Putinia vituttaakin kun ei ole oikea isovenäläinen vaan suomensukuinen.

Tästä oli juttua Aamulehdessä taannoin.
 
Sinne meni taas mafialle rahat - on tuo Alpert sellainen KEKKULI!
 
Äsken asioilla käydessäni selvisi, että sangen moni Fykköskekkuli viettääkin vappunsa Tampereella:

- Pellervon koulun luona vastaan pyöräili kuski- ja kommentaattorilegenda Martin Brundle. Tyytyväisen näköisenä leppoisasti rullaili kohti keskustaa, wappumarsseilleko kenties? Mukanaan oli kaksi pikkutyttöä, mahtoivatko olla oma jälkikasvu Charlie ja Alex sitten ne?

- 100 metriä äskeisestä vaihteettomalla Tunturilla fillaroi samaan suuntaan eli minua vastaan 70-luvun lopun itävaltalaisstara Harald Ertl kauhtuneessa vihreässä takissa ja hieman nukkavierun näköisnä parta tuulessa liehuen. Varmaan oli suunta kohti Silver-pubin terassia. Kuitenkin -82 kuolleeksi mieheksi oli ihan hyvävoimaisen näköinen, suomeakin puhui kuin vettä vaan.
 
Ylös