Ajattelin hieman venyttää kirjoittelukauden avausta, kun topikkikin ehdittiin jo hyvissä ajoin avaamaan ja homma näyttää olevan hyvin hanskassa kuten aina. Muutenkin ajattelin jo kauden alussa aloittaa kirjoittelun enemmän tuossa keväämmällä; alkaa olla voimasuhteet selvemmät ja enemmän asiapitoisempaa analyysiä saa kirjoitettua uuden sääntöpaketin todellisesta toimivuudesta kun kaikki ovaali-ratatyypit on vähintään kertaalleen käyty läpi. Kauden aloitus jännitykseltään on ollut sitä luokkaa, että ei ole vielä saanut ajatustaan kirjoitteluun suunnattua.
Raportointi tullaan suuntaamaan Top-10:iin sijoittuneiden kisasta tiivistettynä ja vuorostaan myöskin ulkopuolelta, jos siihen viitaten kuskin toimesta - tai ratatapahtumilla - on kirjoituksella sopiva mainita tästä yllättävästä/mielenkiintoisesta tilanteesta/tapahtumasta.