Nesteralli 2005

  • Viestiketjun aloittaja Jr-
  • Aloituspäivämäärä

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9345
Keskinopeuksien takiahan Ouninpohja jaettiin kahtia, ja kyllä siitä jonkun verran apua on ollut. Ensimmäisellä kierroksella Lännen keskinopeus 127,38 ja Idän 125,56 km/h.

6.27,1 ja 7.28,3 ovat 130 km/h rajat.
 
Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Täytyy sanoa, että Peugeotin jousitukseen tekemät muutokset on viimein tuoneet tulosta. Kaikissa ralleissa tähän asti Grönholm on joutunut taistelemaan lujasti Solbergia vastaan jättääkseen norjalaisen - ja usein siinä on käynyt toisinpäin. Nyt Petterillä ei ole alusta asti ollut mitään jakoa Marcuksen kyytiin, mikä kertoo siitä, että uudet ratkaisut Peugeotiin ovat olleet erittäin toimivia.

On myös positiivista huomata, että tähän asti Michelinillä ei ole ollut suurta rengasetua, kuten oli Uudessa-Seelannissa ja Välimeren ralleissa. Eilen tiet olivat hieman kosteita ja hieman vielä arveluttaa tämän päivän toinen lenkki, mutta onneksi kyse on Ouninpohjan erikoiskokeista, joissa Grönholm voi antaakin tasoitusta. Sen jälkeen ajetaan Moksi-Leustu ensimmäistä kertaa, joten Michelin tuskin pitää juhlia sielläkään.
 
Valde

Well-known member
Liittynyt
8.4.2003
Viestit
3148
Näyttää Peugeotin ja Grönholmin kannalta todella hyvältä. Marcus varmasti himmaili hypyissä myös Urriassa, mutta vauhti on silti lyömätöntä. Oikeastaan kyse on nyt vain auton tuomisesta maaliin.
 
Kehmu

Well-known member
Liittynyt
11.7.2005
Viestit
113
Kyllä tuo alkaa aika valmiilta näyttämään jos vaan ei tule teknisiä murheita ja jotain mieletöntä ajovirhettä. Loebikin on jo 'antautunut' ja keskittyy vain ottamaan varmat 8p. Mutta kuten Marcuskin totesi, että kaikki on vielä mahdollista.
 
Rami

Well-known member
Liittynyt
16.10.1999
Viestit
898
Sijainti
Lohja
Hirvosen ja Petterin ero 2,2sekkaa ouninpohja länsi(2) jälkeen, Petterillä tuntuu tökkivän
 
Henkka

Madministrator
Liittynyt
21.10.1999
Viestit
9286
Sijainti
Tampester
Jape sanoi:
Incar kuvaa (Grönholm/Rautiainen) Mökkiperän pätkältä -> http://koti.phnet.fi/lohtj82/temp/Jyvaskyla_2005_WRC_Day_1_SS05_Gronholm_Rautiainen.avi

On se melkoinen sissi tuo Rautiainenkin!

Edit: Mökkiperä piti sanomani, eikä Vellipohja, niinkuin tuossa alussa sepustin...
On kyllä huikea pätkä. Sisulla siitä selvitään. :alppu:

Tosin selkävammojen kanssa ei pitäisi leikkiä, kuten Marcuksenkin hätääntymisestä huomaa. Onneksi oli vain kramppi.

Tulivatkohan sitten koko loppupätkän ilman nuotteja? Vain 7 sekkaahan tossa tais tulla takkiin, joten ei paha.
http://www.kolumbus.fi/jaakko.napola/Jyvaskyla_2005_WRC_Day_1_SS05_Gronholm_Rautiainen.avi

Tossa vielä toinen paikka mistä tuon voi imuroida, jos tuo eka ei vaikka toimi.
 
Jape

Well-known member
Liittynyt
6.7.2001
Viestit
1089
Henkka sanoi:

Tollanen paha kramppi, noidannuoli tai mikä lie hermo puristuksissa osaa olla kyllä melkoisen paha. Itselläni on kertaalleen selkä vetässyt totaalisen jumiin niin, että jalat lähti alta. Pelkkä hengittäminenkin sattuu siinä vaiheessa ja sellaista asentoa ei löydä että kipu helpottaisi. Voin erittäinkin hyvin kuvitella miltä Rautiaisesta on tuntunut istua rytkyttävässä penkissä... :nope:
 
mardemi

Well-known member
Liittynyt
4.2.2004
Viestit
753
Sijainti
Keski-Suomi
Tais olla tosiaan erittäin kovat tuskat Rautiaisella. Ihailtavaa kanttia. :thumbup:
 
Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Henkka sanoi:
On kyllä huikea pätkä. Sisulla siitä selvitään. :alppu:

Tosin selkävammojen kanssa ei pitäisi leikkiä, kuten Marcuksenkin hätääntymisestä huomaa. Onneksi oli vain kramppi.

Tulivatkohan sitten koko loppupätkän ilman nuotteja? Vain 7 sekkaahan tossa tais tulla takkiin, joten ei paha.
http://www.kolumbus.fi/jaakko.napola/Jyvaskyla_2005_WRC_Day_1_SS05_Gronholm_Rautiainen.avi

Tossa vielä toinen paikka mistä tuon voi imuroida, jos tuo eka ei vaikka toimi.
Ja sitten linkki pois!!! Tämä on käsky! :mad_old: :mad_old:
Häähää, ei toimi enää.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
mardemi sanoi:
Tais olla tosiaan erittäin kovat tuskat Rautiaisella. Ihailtavaa kanttia. :thumbup:
Taitaa olla vieläkin aika pahat. Bosse ei ole hypännyt kertaakaan tänään. Toivottavasti kestää selkä maaliin saakka. :thumbup:
 
Ville85

Well-known member
Liittynyt
19.2.2003
Viestit
346
Sijainti
Raahe
Gardella ongelmia.. Häviää ainakin minuutin Hirvoselle splittien mukaan. Onko käynyt ojassa?

edit: rengas meni ilmeisesti paskaksi.
 
Viimeksi muokattu:

hannu^

Well-known member
Liittynyt
29.12.2003
Viestit
781
Sijainti
Joensuu
Moe Szyslak sanoi:
Taitaa olla vieläkin aika pahat. Bosse ei ole hypännyt kertaakaan tänään. Toivottavasti kestää selkä maaliin saakka. :thumbup:
On se varmaan aika tukevasti puudutettu tai jotain. Luulen että Marcus ottaa vaan hypyt rauhallisesti ettei niksahtele Timpalta uudelleen selkä.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hirvoselta nyt kuitenkin ihan hyvää syöttöä. Vähän parempi lähtöpaikka kuin eilen. Bosse täräytti taas 6 sekkaa pataan Lööppiä. :thumbup:
 
Rami

Well-known member
Liittynyt
16.10.1999
Viestit
898
Sijainti
Lohja
NOTES: Toni Gardemeister (Ford) had a puncture ja muusitkaan eivät pysyneet sisällä
Kuumapultti ulkoilee pätkällä
 
Rami

Well-known member
Liittynyt
16.10.1999
Viestit
898
Sijainti
Lohja
Loebilla rengasrikko. Märtin vähän nojaillut

Loeb 37,6 Gardesta Himoksen pätkällä.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös