Netflix, Viaplay & Filmnet - Tulevaisuutta muille, todellisuutta edelläkävijöille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Netflix on uhkaillut alkavansa sulkemaan tilejä joilla moista käytetään. Ehkä toteuttavat uhkauksensa, ehkä eivät, mutta kun katselen kämppiksen tunnuksilla niin en raaski ottaa riskiä.

En ole kuullut tuosta uhkailusta, mutta kieltämättä kävi juuri tuo sama mielessä, kun kokeeksi Holan kautta kokeilin "suomalaista" Netflixiä Itävallasta käsin. Pidin tuon jälkeen tarkoituksella ainakin niin pitkään taukoa (käytännössä seuraavaan päivään saakka), että olisin teoriassa ehtinyt lentää takaisin Suomesta Itävaltaan ennenkuin käynnistin Netflixin uudestaan ilman ip-kikkailuja. Huomattavaa tietysti, että käytin Netflixiä jouluna Suomesta käsin, joten toi oli lyhyehkön ajan sisään jo toinen Netflix-vierailu "ulkomailla". Netflixhän huomaa, mistä maasta yrität ohjelman käynnistää ja erikseen kertoo, että olet näköjään reissussa, kun käynnistät Netflixin ulkomailta käsin. Käynnistäminen onnistuu vain maissa, jossa Netflix on ylipäätään tarjolla, muualla Netflix blokkaa käynnistyksen. Vaikka sisältö onkin osin hieman erilainen, jatkoi Suomen Netflix kesken jääneen sarjan jaksoa juuri siitä kohdasta, johon olin Itävallassa päässyt. Ero lähinnä oli se, ettei tarjolla ollut saksalaista ääniraitaa ja tekstitykset olivat pohjoismaisia.
 
http://torrentfreak.com/netflix-cracks-down-on-vpn-and-proxy-pirates-150103/
 
Otin ilmaisen kuukauden testiin, jotta sai tuota UHD kuvaa testattua uudessa ruudussa. Näyttäähän se nätiltä tuossa 50" ruudussa, mutta isompi ero varmasti HD laatuun verrattuna tulee sitten esiin noissa +60" ruuduissa. Peruutin ainakin vielä toistaiseksi, koska 4K matsku oli ainakin suomessa vielä aika pientä.
 
Alkoi muuten kiinnostaa alkuperäinen House of Cards.
 
Brittikorttitalo katsottu. Kyllähän se oli ihan hyvä. Mielenkiinnolla nyt odotan jenkkiversion loppua.
 
Kello on jo yli puolen yön jeikä näy vielä uusia jaksoja. Mitäs paskaa tämä on?
 
Puolitoista jaksoa katsoin House Of Cardsia, ennen kuin tuli mitta täyteen. Onko tää aina ollut näin kökköä? Niin paljon tyhmiä juttuja, kaiken kukkuraksi toi Venäjän presidentti, että jää loput jaksot kattomatta.

Onhan tuolla onneksi muutakin katsottavaa.
 
Puolitoista jaksoa katsoin House Of Cardsia, ennen kuin tuli mitta täyteen. Onko tää aina ollut näin kökköä? Niin paljon tyhmiä juttuja, kaiken kukkuraksi toi Venäjän presidentti, että jää loput jaksot kattomatta.

Venäjän pressa on vasta kolmannessa jaksossa ensimmäisen kerran.
 
13/13 tuli täyteen pari tuntia sitten. Toivottavasti seuraava tuotantokausi on seuraava. Tää oli ihan hyvä kausi ja ei ollut mikään ongelma katsoa 13 tuntia muutamaan päivään, mutta sarja alkaa kyllä kaipaamaan jo loppua.
 
Näin nuo sarjat tuppaa yleensä menemään. Seuraava kausi on seuraava. :o
 
Ylös