Netflix, Viaplay & Filmnet - Tulevaisuutta muille, todellisuutta edelläkävijöille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Balthazar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Jaa, no... tästähän on vain yksi suunta, ja se on päin.
 
Enpä tiennyt tätä ennen Keimolankosken mielisairaalaa olevan olemassakaan, enkä tiedä vieläkään.
 
Tiedoksi kaikille, että Trailer Park Boysin 10. kausi julkaistiin Netflixissä viime viikolla.
 
Näemmä Spreejoessa on virrannut riittävästi vettä, että Saksalaiset voivat tehdä komedian Hitleristä.

Hän on täällä taas oli ihan yllättävän viihdyttävä. Päähenkilön roolin vetänyt oli kyllä läksynsä lukenut. Kova suoritus.

Toki olihan komediaan ympätty hieman vakavampaakin ajatusta siitä kuinka yhtälailla otollista maaperää eurooppa on nykyään rasismin valtaannousulle kuin oli 30-luvulla.

Ei ollut tissejä lain.
 
Viimeksi muokattu:
Ostin ja katsoin Horace and Peten, Louis CK:n uuden sarjan. Lähinnä koska toisessa nimiroolissa oli Steve Buscemi.

Olihan tuo mukavan erilainen kuin muut nykysarjat. Jos katsomaan alkaa, niin kannattaa kärvistellä ykkösjakson "ajankohtaisosion" läpi, homma muuttuu paremmaksi loppua kohden, vaikka myöhemmissäkin jaksoissa välillä politiikkaa puhutaan.
 
Onks Netflixissä mitään kivaa katsottavaa?
Allflicksistä yritin tiirailla tarjontaa, näyttää vähän vaatimattomalta. Liekö Allflicks sitten ajan tasalla, en mene enkä tiedä.
 
Onks Netflixissä mitään kivaa katsottavaa?
Tämä on sinänsä filosofinen kysymys, mutta sanoisin tv-sarjojen suhteen tarjonnan olevan erittäinkin hyvällä mallilla. Itsellänihän on siellä katseluvuoroaan odottamassa valehtelematta kymmenittäin sarjoja eli yhteensä tuhansia ellei satoja tunteja katsottavaa. Vuorokaudessa ei yksinkertaisesti riitä tunnit niiden perkaamiseen. Elokuvien suhteen en osaa nyt sanoa juuta enkä jaata, sillä en niitä juurikaan palvelusta katso.

Jos nyt jonkinlaista yleistä katseluvinkkiä tarjoaisi, Netflixin oma sarjatuotanto on mielestäni aika hyvä laadun tae. Palvelu tuokin melko hyvin esiin omia sarjojaan, joten niitä on helppo bongailla katsottavaksi.
 
Kiitos vastauksista. Kätken sydämeeni kaikki nämä sanat ja tutkiskelen niitä.
 
Onks Netflixissä mitään kivaa katsottavaa?
Allflicksistä yritin tiirailla tarjontaa, näyttää vähän vaatimattomalta. Liekö Allflicks sitten ajan tasalla, en mene enkä tiedä.

The Fall. Kolmas tuotantokausi tuli tänä syksynä. Uudella kaudella mukana myös Wallander!
 
Tutustuin vihdoinkin Netflixin stand up-tarjontaan. Olin aiemmin pitänyt Jimmy Carria poikkeuksellisen hauskana miehenä, mutta stand upin saralla mies vaikutti ihan oppipojalta Jim Jefferiesin rinnalla. Siinä vasta hauska mies.

Carr lateli laimeahkoja vitsejä toisensa perään vailla sidosta toisiinsa kun Jefferiesillä hommassa pysyi hanskassa koko ajan ja monologi eteni jouhevasti.
 
Ylös