Noitten lintu-eläinten kiherrys: toikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Frank
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pääskyset ovat saapuneet pihapiiriin :thumbup: Just 10 minuuttia sitten huomasin.
 
Yön lintu, satakieli, aloitttaa laulunsa auringonlaskun tietämissä ja jatkaa sitä aina pikkutunneille saakka.
 
Havainnoin hetki sitten kookasta, liki metrin mittaista ja väriltään pääosin kirkkaanpunaista papukaijaa lähipuistossa. Lintueläin rapsutteli tyytyväisen oloisena vanhan sireenin kuorta nokallaan.
 
Minä (itse) olen viime aikoina nähnyt lähinnä haekaroita, katto semmoisia nääs. Erinäisiä petolintuja on myös liitänyt leuhkana taivatta pitkin.
 
Yks västäräkki (tai mistä minä tiedän onko se aina sama) on jo useamman viikon hengaillut ikkunalaudoilla ja kurkkinut sisään. Joka päivä se johonkin aikaan ilmestyy omankin ikkunani taakse.
 
Tuossa päivänä muutamana näein nuolihaukan enste ja tuulihaukan sittemmin, sikäli kivaa oli se että olin samannimisten lintueläinten mukaan nimetyitten teitten pikipintaaautollaajanut. Samana päivänä silloin.

Tänään näin päättömän lokin, mutta sitten se nosti päänsä esiin ja siitä lähtien sillä oli pää.
 
Haa

Näin eilen laulujoutsenperheen. Tänään näin laulujoutsenperhebongarin, joka ei ollut pitänyt tupakinpoltosta. Tiiroja nähtiin molemmat, tai siis kaikki. Siis kuultiin. Kai?

Kuikkaperhekin näkyi, muttei kuulunut. Kaikille. Juu. Västäräkki ja Kalalokki.
 
No hittolainen kai minunkin pitää sitten kehua, että näin eilen ja tänään kaksi kurkea pellolla. Eiliseltä on kuvakin.
 
Sanokaapas mikä tämä on. Saanan laella luimuili. Mustahko selkä.
 
Pihametikköön on pesiytynyt joku pöllö. Wikistä katselin mutta en löytänyt tänne savoon sopivaa. semmoinen harmaa se on mutta ei ole mitään raitoja. Oli hienoa katsella kun se yksi päivä "sukelsi" saaliin perään. Aika saatanan kovasti syöksyi taimikkoon. Sitten se viihtyy tossa pihapuskassa yhden kuusen latvassa. Mitä nyt pikkulinnut ja varikset sitä kiusaa.
 
Käk. Ja varmaannii Kuikka. Paarmoja oli myös aika turkasen lailla.

Yöllä joku elukka huusi aivan paljon. Samoihin aikoihin kun lepakot lenteleivät.

Aamu tuimaan kurjet töräyttelvät trumpettimaisia sointujansa.


Se on kiva tämä maailma. :)
 
Seurailin vainvihkaa mökin terassilta mitkä lentävät käyvät paskomassa veneen kuomun. Epäilin lokkeja, sillä läheisillä saarilla on lokinpesiä ja se on kyllä huomattu, kun pommittelevat oman proksemiikkansa mukaan miten siitä ihminen ohi ajelee.

Västäräkkiejen pyrstöt heiluvat. Kaikkein mieluisin paikka laskeutua taitaa olla tuo veneenkuomu. Kynnet ottaa siihen varmaan kivasti.

Variksia ja harakoita ei ole saaressa yhtään. Haukka tai haukat pitävät siitä huolen. Mahtava näky oli yläkerran ikkunasta yöllä kun bongasi aika komean otuksen ihan muutaman metrin päästä oksalta.

Joskus 10 vuotta sitten täällä oli sammakoita, mutta on tainnut lintulajit tehdä selvää matelijoista.
 
Ylös