CCMK
Well-known member
- Liittynyt
- 9.11.2009
- Viestit
- 15135
Tosiaan molempia Schumacherin veljeksiä. Mene ja tiedä, että olisiko auttanut jopa Mickiä mikäli vain ura ja talli olisi todellakin hänen komennossaan yltänyt sinne asti.Eddie Jordan oli tallipäälliköistä hauskin ja cooleihin joka erosi muista selvästi omalla persoonallaan. Muutenkin oli avoin mediassa.
Jordanin ura tallipäällikkönä oli haastavaa mutta mielenkiintoinen, joka onnistui nostamaan tallinsa vakituiseksi keskikasti-talliksi 90-luvulla ja Jordan-tallilla taisteltiin mestaruudesta 99 kaudella Frentzenin kanssa. Jordan-talli oli piristysruiske omalla tyylillään josta moni piti. Eddie auttoi Schumacheria ja monia muitakin kuskeja tekemällä hyvää työtä lajin parissa.
Varmaankin. Ei mikään ihme se olisi ollut.
Eddie Jordan tarjosi tosiaan niin monen monta asiaa lajiin. Monille ensimmäisen ajopaikan ja joillekin muille viimeisen todellisen uran nostonäytteen lähestyvälle ehtoopuolelle tai lopullisen viimeisen paikan mikäli vain kerta kaikkiaan jaksamista olisi ollut kuten suostumistakin.
Muun muassa Martin Brundle ja Nigel Mansell olivat Jordanillakin enemmän tai vähemmän tekemisissä varsinkin uriensa loppumetreillä.
Kuljettajapuolella tai testipuolella ennen kuin urat sitten kerta kaikkiaan päättyivät ja siitä kaikesta pystyi mutkien kautta hyötymään eniten varmasti Damon Hill.
Herra Jordan ja Mansell mielenkiintoisesti ajoivat myös urallaan toisiaan vastaan kilpaa. Brittien F3-kaudella 1979 Mansell oli kasipaikalla lopputuloksissa ja herra Jordan sitten itse oli yhdestoista.
Tuona vuotena tai hyvin vähän tuon jälkeen kun kerta kaikkiaan F2-kokeilua ja jopa äärimmäistä vähäistä McLaren-promootiotestiä huomioimatta enempää ei ollut odotettavissa jatkoon tai vuodeksi 1980 nyt ainakaan niin herra Jordan päätti keskittyä muutenkin tallinsa tallipäällikkyyteen mahdollisia hätäajoja huomioimatta ja päätti lopettaa ajot kilpa-ajajana huomioimatta tosiaan mitä erikoisimpia muita ajoja sitten siihen.
Mansell sitten vuorostaan valmistautui testikuljettajan uraansa F1:ssä vaikka myös F2:sia ehti ajaa ja muukin jatko oli sitten tuttuakin tutumpaa hänelle.
Herra Jordan muuten huvittavasti oli lopputuloksissa vuoden 1979 F3:sta puhuttaessa parempi kuin se kuljettaja mihin McLaren ja etenkin Ranskan Marlboro oli iskenyt silmänsä silloin vuonna 1979 eli Alain Prost!
Prost oli todellakin verraten alhaalta nostettu ja haluttu kuljettaja ajatuksenakin kuninkuusluokkaan kun vertaa vaikkapa tuon vuoden sarjamestareita/parhaimpia tässä muistellussa luokassa!
Kaikki ajoivat myöhemmin F1:ssä, mutta urat menivät radikaalisti toisin kuin alemmissa luokissa tai päättyivät kovin ennen aikojaan.
Koko kärkinelikko eli Chico Serra, Andrea de Cesaris, Michael Mike Thackwell ja Ruotsin Stefan Johansson menestyivät ennen pitkää kaikki vaatimattomammin kuin sijan 8 Mansell tai sijan 12 Prost!
Viimeksi muokattu: