David Coulthard on avannut sanaisen arkkunsa. Skotti on tuonut esille, että hän kykeni voittamaan Häkkisen, mutta epäonnekseen väärillä kausilla, jolloin maailmanmestaruus ei ollut mahdollinen.
Kyllähän Coulthard oli hyvä kuljettaja, mutta ei missään tapauksessa sellainen, joka maailmanmestaruuden olisi voinut saavuttaa.
Coulthard ajoi kuitenkin maailmanmestaruuden mahdollistaneella kalustolla vuosina 1994, 1995, 1998, 1999 ja 2000.
Alla Coulthardin lausuntoa:
"
-legenda
David Coulthard oli hiljattain The High Performance Podcastin vieraana.
Coulthard teki pitkän uran moottoriurheilun kuninkuusluokassa. Hän tuli suomalaisille parhaiten tunnetuksi
Mika Häkkisen tallikaverina.
Coulthard ei onnistunut kuitenkaan voittamaan kuljettajien maailmanmestaruutta. Häkkinen vei puolestaan kaksi MM-titteliä. Skotilta kysyttiin suoraan podcastissa, miksi hän ei koskaan voittanut maailmanmestaruutta.
– Lopulta silloin kun mahdollisuudet tulivat, eli 1998–1999, Mika oli paremmin sijoittunut noina vuosina. Mehän olimme seitsemän vuotta tallikavereita. En muista tarkkaan, mutta ainakin kolmella kaudella – ehkä useammallakin – päädyin hänen edelleen MM-sarjassa. Ne eivät kuitenkaan olleet mestaruuskausia, linjasi Coulthard.
Coulthard puhui läpiä päähänsä. Hän oli Häkkisen tallikaveri kuudella F1-kaudella. Hän ei ollut ”ainakin kolmella kaudella” Häkkisen edellä. Todellisuudessa Coulthard voitti Häkkisen vain kahdesti MM-sarjassa.
– Hän onnistui oikeaan aikaan, kun tilaisuus oli olemassa. Itse olin Williamsilla 1994–1995, ajoin kahdeksan kilpailua 1994 ja jaoin auton
Nigel Mansellin kanssa vuonna 1995.
– Ajoin Monte Carlon ensimmäistä kertaa Formula 1 -autolla itse kisaviikonloppuna. Torstaina olin 18:s Williamsilla. Perjantaina tutkin dataa ja yritin ymmärtää. Tämä on melko pelottava paikka ajaa F1:llä. Lauantaina olin jo aika-ajoissa kolmas. Eli etenin, mutta opin koko ajan kisojen tullessa vastaan.
– Sitten menin McLarenille 1996
. Damon (Hill) voitti mestaruuden ’96 (Williamsilla),
Jacques Villeneuve (Williamsilla) ’97 ja sitten ’98 Mika, joka oli tallikaverini, vei mestaruuden McLarenilla. Ne kaksi Williams-vuotta, jolloin olisin voinut pysyä siellä, menivät toisin. Ja kun meillä lopulta oli McLarenilla mestaruusauto, Mika oli yksinkertaisesti parempi aika-ajoissa. Hän hyväksyi auton sellaisena kuin se oli ja jatkoi eteenpäin. Itse taas hain aina täydellisyyttä. Kun sain sen täydellisyyden, pystyin haastamaan
Michaelin (Schumacherin), Mikan ja kaikki muut huiput."
Lähde:
https://sporttiuutiset.fi/formula-1/david-coulthardilta-kiusallisia-vaitteita-mika-hakkisesta/