Nuorten jääkiekon MM-finaalin seurantatojck

U20 maailmanmestaruudet: Suomi - Ruotsi 3-2.

Suomi meni siis voitolla ohi maailmanmestaruuksien määrässä. :thumbup: Noh, kyllä se "isoveljelläkin" tärppää joskus.
 
Haa

Juuse Saros!! Nyt kuulkaa tolla samalla tsempillä veskarikomeetta johtaa SM-liigajoukkueensa vastaavanlaiseen saavutukseen ja sitten tavataan torilla yeah.

No noinniin. Periaatteessa vastustan Juusen edustaman liigajoukkueen suorituksia. Muuten on oiva poika ja hyvä maalinvahtija. Joka ratkaisisehko kullan meille. Hyvä Juuse! Ja Rasmus. Hyvä! Pojat!
 
Ihan kivaa läpsyttelyä. Sääli että hävittiin.
 
En muista nähneeni aiemmin (finaaleissa) noin montaa peräkkäistä hyvinkin arveluttavaa (tai suoraan sanottuna virheellisin perustein annettua) jäähyä. Ainoa ilo niistä on, että voitto tuntuu entistä enämpi hyvältä.

Niitä jäähyn aiheita kun uudestaan näytettiin, niin kaksi ensimmäistä vaikutti selviltä tuomarivirheiltä. Tulikohan se toinen tosiaan siitä tilanteesta mitä näytettiin kuvissa? Kolmas jäähy taas sitten oli ihan oikein vihelletty. Ristolainen sitoi ruotsalaisen mailan kainaloonsa kaatuessaan.
 
Ei siksi. Vaan siksi kun kannatan SM-liigassa vaan raumlaissi. Ota nyt pois se mikä on ehkä menossa sieraimeen. Maajoukkue ja sm-liiga erikseen. Nih! Yhdessä ja erikseen.

Jaajuu. Meinasin, että sulla on ihan erityisesti Kerhoa vastaan jotain. Eikä siinäkään mitään vaikka olisi. Harvalla vaan on, kun se on NIIN HYVÄ!!
Mulla oli just menossa burb sieraimeen. Onneks ehdit varoittaa.
 
Koskaan ei pidä nuolaista ennen tipahtamista, ei koskaan. Ken taitaa, niin kääntäköön ruotsiksi. Kiitos. Tack.

BUAAAHAHAHAHAHAHAHAH!!!! Anteekisi. Tirsk! Röhöhöhööööh.
"Den som licker för snabbt, får rumpan i stället för fittan!"

Oli hieno maali ja hyvään saumaan se viimeinen kyllä. Hiukan piti kossua ottaa homman kunniaksi. Minun, avovaimon ja avovaimon isän.
 
Viimeksi muokattu:
Kysyn nyt ihan asiallisesti sulta yhen jutun. Kummat on sun mielestä tasokkaammat, nämä vai aikuisten MM-kisat?
Vaikket minulta kysykään, niin esitän asiallisen vastakysymyksen: Luuletko, että nämä junnujoukkueet pärjäisivät aikuisten MM-kisoissa?
 
Jaa mikä niin... juueiku ään pisteet jäi tosta a:sta uupumaan. Hetko, korjaan. Tack.

Ja on aika ruosteessa mun svenskatalande ja -skrivande eli voidaan vaikka silleen porukalla muokata tuo nuolenta-sanonta oikein timanttiseen kuosiin. Eiks je?
 
Vaikket minulta kysykään, niin esitän asiallisen vastakysymyksen: Luuletko, että nämä junnujoukkueet pärjäisivät aikuisten MM-kisoissa?
Tässä taitaa olla kyse siitä, että kilpailu voi olla tasokas vaikka kilpailijat eivät ehdotonta huippua olisikaan. Kunhan ovat tasoltaan lähellä toisiaan.
 
Ylös