Offtopic eli sättimistojck

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
On toi 15 kiloakin aika paljon. Mielestäni DW:n vertaus koripalloiluun oli hyvä. Eihän lyhyet tyypit yleensä pärjää läheskään yhtä hyvin kuin pitkät vaikka toki joitakin poikkeuksia on. Sama se on autourheilussa. Yksi hyvän kuljettajan ominaisuus on kevyt paino. Vaikka itse en ole ihan keveimmästä päästä niin olen sitä mieltä ettei autourheilussa pitäisi antaa handicappiä siitä että sattuu olemaan hyvät ominaisuudet lajin harrastamiseen.
Toimii silloin hyvin, kun painot saa oikealla tavalla sijoitettua. Pienessä boksissa ei välttämättä sitä ole. Vaikka siksi(kin) kuski istuu kyllä vähän enempi toisessa reunassa autoa. KKWCSän MM-taistelua vähän latistanut pari viime kautta yksinäisen kärjen merkittävä keveysetu seuraavaan pääjoukkoon (vastaa 2,5 metristä koripalloilijaa kun jalkoja ei sahailla). Mutta niillä vaan mennään mitä on, ja ihan kiva jos sen pari kertaa kaudessa saadaan tasailtua.

Eli kyllä. Olen sitä mieltä, että painotasoitus on epäreilu ja jos sitä pitäisi käyttää, niin 75kg olisi oikea tasoituslukema. Perusteluna se, että se on keskipituisen miehen normaalipaino painoindeksin mukaan.
Sillä perusteella ehkä 80 olisi "oikea" kun ajotamineet on muutaman kilon..?
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
65kg on melko liki totuutta.
Eli tuolla tasolla kuskin osuus olisi 85kg-95kg jos min. painoraja on siellä 150-160 tuntumassa...
Eli kun Raket 120 luokissa on 16v. ja vanhemmat mukana, tarkoittaa se monen kuskin kohdalla hyvin nopsaan sen 15-30kg lisäämistä autoon, eikö?
edit. pitääkö tuo painoraja Raket120 luokassa muuten edes paikkaansa?

Onko painonlisäys miten hoidettu "oikeissa" kisoissa? Lyijyä vapaasti sijoteltuna?
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
90-kiloinen (ajotamineissa) kuski ei kait enää tarvi lyijyä penkkiin, kun bensallakin voi vaikuttaa useamman kilon...
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
90-kiloinen (ajotamineissa) kuski ei kait enää tarvi lyijyä penkkiin, kun bensallakin voi vaikuttaa useamman kilon...
Jep, pointtini olikin että myös oikeassa sarjassa 65-75kg kuski (ajotamineissa) joutuu ottamaan myös lisäpainoa mukaan.
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
Kelasin nauhoja 90-luvulle ja Raket85 "luokkaan" niin lyijypenkkihän oli ehdoton, en tiedä onko kielletty nykyään.
Penkin kyljissä oli myös lyijyt, yksi hyvä paikka oli myös raidetankojen edessä keskellä. Joten kyllä sitä tavaraa oli mukana aika rajusti ainaki itellä.

Mitä nyt kkwcs kisoihin tulee niin n:80kg tasausta äänestäisin, osa joutuu ottaa rautaa ja osa ajaa edelleen hieman ylipainoisena, mutta tasoittaa silti peliä. 15kg ei ainakaan mun mielestä muuta vielä auton käyttäytymistä merkittävästi noissa autoissa millä mekin kruisaillaan.
10 kisaa joista 2 painoilla antaa kyllä edelleen suuren edun kevyille pitemmässä juoksussa.

Koripallosta en tiedä muuta kuin sen että se taitaa olla jollain tavalla joukkuepeli ja karting jotain ihan muuta, näillä aivoilla en vaan osaa vertaa niitä keskenään kun olympialätkässäkin Venäjä hävis vaikka oli paremmat pelaajat :rolleyes:
 

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Suunnilleen samat naamathan siellä ovat kärjessä pyörineet, oli sitä rautaa tai ei.

Itse kaipaisin mahdollisuutta painontasauskisaan ulkona. Ainakin näppituntumalta väittäisin lisäpainon tuntuvan enemmän niillä radoilla joissa lähdetään suht alhaisesta vauhdista kiihdyttämään jonka jälkeen mennään pitkään urku auki. Esim. Ghana.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Suunnilleen samat naamathan siellä ovat kärjessä pyörineet, oli sitä rautaa tai ei.
Jeo, eniten tuo sekoittaa pakkaa keskiporukassa.

Itse kaipaisin mahdollisuutta painontasauskisaan ulkona. Ainakin näppituntumalta väittäisin lisäpainon tuntuvan enemmän niillä radoilla joissa lähdetään suht alhaisesta vauhdista kiihdyttämään jonka jälkeen mennään pitkään urku auki. Esim. Ghana.
Samaa mieltä, olisi se Forssassakin kiva, tosin vähän hankalahko toteuttaa.... :)
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Eikös ihan virallisissakin karting-luokissa ole minimipaino olemassa, esim. Raket 120 luokassa tais olla minimipaino jossain 150-160kg paikkeilla aikuisilla?
Eikös siihenkin silloin tule kuskin osuudeksi n. 70-80kg, eli Haikin tyyppinen pieni kaveri joutuisi ottamaan 10-20kg lisäpainoa?
(paljonko Raketin paino muuten on?)
Onhan se virallisissa luokissa, mutta sehän ei ole pelkästään kuljettajan painon takia vaan sillä valvotaan myös sitä ettei kaluston suhteen kilpailla painon kustannuksella. Eli siinä on turvallisuusaspekti myös mukana.

Meillä on tähän mennessä mennyt niin, että viitisen kiloa ollaan maksimissaan jouduttu lisäämään. Viime kesänä mä ja Andy oltiin ajovarusteissa vähän alle 75kg painoisia ja nuo kaksi muuta jäsentä ehkä snadisti yli. Eli aika hyvin se sinne 75-80 välille sielläkin menee.

Sillä perusteella ehkä 80 olisi "oikea" kun ajotamineet on muutaman kilon..?
80kg olisi mielestäni myös vielä ihan ok. 90kg menee liioitteluksi.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Itse kaipaisin mahdollisuutta painontasauskisaan ulkona. Ainakin näppituntumalta väittäisin lisäpainon tuntuvan enemmän niillä radoilla joissa lähdetään suht alhaisesta vauhdista kiihdyttämään jonka jälkeen mennään pitkään urku auki. Esim. Ghana.
heh.. Ghanan nuharumpuihin kun isketään tasoituspainot päälle, niin turhaanpa sitä sinne asti enää vaivautuu etenkin kun nytkin fiilis on "eipä juuri haittaa, vaikka se jää tänä vuonna triathlon-kisan takia väliin".

Ulkoradalla painotasaus on ok, jos ne voi kiinnittää samalla tavalla kuin ne kiinnitetään virallisissa kisoissakin mm. raketeihin. Eli nehän kiinnitetään pulteilla ja yleensä penkkiin tai runkoon. Siinä voi kuljettaja itse katsoa ettei lisäpaino aiheuta haittaa balanssille ja ettei ne painot pääse heilumaan.
Sisäratatyyppinen kiinnitysmekanismi olisi vaarallinen ulkoratojen vauhdeissa (pois lukien kaanaan autoilla).
 
Viimeksi muokattu:

FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
heh.. Ghanan nuharumpuihin kun isketään tasoituspainot päälle, niin turhaanpa sitä sinne asti enää vaivautuu etenkin kun nytkin fiilis on "eipä juuri haittaa, vaikka se jää tänä vuonna triathlon-kisan takia väliin".

Ulkoradalla painotasaus on ok, jos ne voi kiinnittää samalla tavalla kuin ne kiinnitetään virallisissa kisoissakin mm. raketeihin. Eli nehän kiinnitetään pulteilla ja yleensä penkkiin tai runkoon. Siinä voi kuljettaja itse katsoa ettei lisäpaino aiheuta haittaa balanssille ja ettei ne painot pääse heilumaan.
Sisäratatyyppinen kiinnitysmekanismi olisi vaarallinen ulkoratojen vauhdeissa (pois lukien kaanaan autoilla).
Puhuin radasta tyyppinä, en nykykalustosta.

Ja noinhan ne pitäisi toteuttaa.
 

Haikki

KKWCS Team Maximum Attack
Liittynyt
5.10.2009
Viestit
1124
olen kyllä siinä käsityksessä (DW:n postaama kuva tukee näkemystäni), että se lisäpainolaatikko sijaitsee CRG:n autoissa samassa kohtaa kuin Sodin. Joten etukulmasta on turha puhua.
Tiedän. Se olikin lähinnä vertauskuva..
 

Haikki

KKWCS Team Maximum Attack
Liittynyt
5.10.2009
Viestit
1124
KKWCSän MM-taistelua vähän latistanut pari viime kautta yksinäisen kärjen merkittävä keveysetu seuraavaan pääjoukkoon (vastaa 2,5 metristä koripalloilijaa kun jalkoja ei sahailla). Mutta niillä vaan mennään mitä on, ja ihan kiva jos sen pari kertaa kaudessa saadaan tasailtua.


QUOTE]

Siksi olikin harmi että painoliivikokeilu oli lähinnä fiasko. Vaikee se on ajaa jos ei kunnolla pysty hengittää. Mutta nyt on tälle kaudelle tulossa nilkkapainot kokeiluun, niillä ei ainakaan samaa ongelmaa tule. Saa vaan nähdä kärsiikö jarrutuntuma liikaa. Jos vaan yhtään pystyn niillä kunnolla ajaa niin sitten ajan koko kauden niillä. KIC:lla näytti vaaka viime viikolla treeneissä 57kg joten sinne 65-68kg pitäis pystyäkin saada ajopaino. Tasoittaisi mukavasti mun painoetua. KIc:lla en kyllä edelleenkään osaa yhtään ajaa; 30kg painoilla ajaksi 30.0jotain. eipä se riitä mihinkään kisassa.
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Eli tuolla tasolla kuskin osuus olisi 85kg-95kg jos min. painoraja on siellä 150-160 tuntumassa...
Eli kun Raket 120 luokissa on 16v. ja vanhemmat mukana, tarkoittaa se monen kuskin kohdalla hyvin nopsaan sen 15-30kg lisäämistä autoon, eikö?
En muista sarjoista tiedä kuin Helsingin Fossiilisarjasta, ja siellä 90 kiloa painava kuski yltää ehkä juuri ja juuri painorajaan. Eli mun kohdalla (ajopaino 72-73 kg) lisäpainoa iskettäisiin noin 20 kiloa.

edit. pitääkö tuo painoraja Raket120 luokassa muuten edes paikkaansa?
Mun käsittääkseni jonkinlainen painoraja on olemassa kaikissa hiemankin vakavasti otettavissa kilpailusarjoissa.

Onko painonlisäys miten hoidettu "oikeissa" kisoissa? Lyijyä vapaasti sijoteltuna?
Juu, kuten WoPekin kirjoitti: penkissä ja auton etupäässä.
 

DSQ

Elossa
Liittynyt
5.11.2012
Viestit
5377
Sijainti
Huumorin tuolla puolen
Mutta nyt on tälle kaudelle tulossa nilkkapainot kokeiluun, niillä ei ainakaan samaa ongelmaa tule. Saa vaan nähdä kärsiikö jarrutuntuma liikaa. Jos vaan yhtään pystyn niillä kunnolla ajaa niin sitten ajan koko kauden niillä.
Mä olen itse ajellut nilkkapainoilla pari viime talvea KIC:ssä, ja ihan ilman ongelmia on mennyt. Tottuminen kävi helposti, eikä tuntuma oikeastaan huonone painojen kanssa. Jos siinä jotain käy, niin ainakin mulla jarrun käytöstä tuli "kevyempää" eli ne painot saattavat jopa helpottaa ajamista.

Mutta yksilöitähän tässä ollaan, toki, eikä vaikutukset ole kaikille samat...
 

WoPe

KKWCS Driver
Liittynyt
11.3.2003
Viestit
1573
Sijainti
Vantaa
Ei ole myöskään ollu nilkkapainojen kanssa mitään ongelmaa ajella sisäradalla (KIC) eikä myöskään ulkoradalla (Wackersdorf)
 

Örfil

Guest
Onhan tämä vaan läpän heittoa eikä vakavaa pohdintaa että lisäpainoilla aletaan ajamaan muilla radoilla kuin se luonnostaan on mahdollista :D
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Puhuin radasta tyyppinä, en nykykalustosta.
Tehokkaammilla autoilla se painon vaikutus ei tietty silläkään radalla ole niin suuri kuin noilla nuhapumpuilla (jos siis painot on kiinnitetty ok painopisteeseen eikä pääse heilumaan).
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Mitä tulee painojen kiinnittämiseen kuljettajaan, niin sitä en kyllä kannattaisi. pienissä määrin se on ok, mutta jos laitetaan 15-20kg nilkkoihin niin ei se Haikkikaan oo yhtään sen terveempi ko. suorituksen jälkeen kuin kylkiliiviajon jälkeen. Kuljettajaan sijoitettuna pitäisi olla puolen kilon teippikiinnitteisiä painoja ympäri kehoa niin sitten se ehkä toimis. Esim. Haikille suosittelisin kuitenkin ihan vaan kunnollista lounasta aina silloin tällöin. Eiköhän sitä läskiä siihenkin luuviuluun sitten ala kertymään. :)
 
Ylös