- Liittynyt
- 12.8.2004
- Viestit
- 13897
Ei tuolla ainakaan B-ryhmässä ollut mitään pulmaa ajaa ekana/tuolla kokoonpanolla. Tosin en ollut edes shikaani, vaan liikkuva varikkosuora mutta silti oli melkoisen hyvin tilaa ajaa omassa lokosessa.
A:ssa taisi olla sama juttu.
Ratakaan ei muuttunut niin radikaalisti ryhmien välillä että se olisi tilannetta muuttanut.
Ainoa missä hommaa ehkä pitää miettiä tarkkaan etukäteen, tai paremminkin tehdä radikaali päätös ja reagoida heti paikanpäällä on tän vuoden Lahden tyyppiset tilanteet, jossa aika-ajo ryhmä ratkaisi liki kaiken. Turussa ei olltu lähelläkään sellaista.
Case closed.
Tästä höpistiin FWn kanssa, kun radan huima parantuminen siellä kaikilla muistissa, että voisi ajoryhmätkin arpoa paikanpäällä. Nimimerkkilaput lippalakkiin vaan. Ja siis Lahdessakin muutoin kyllä normaalimpi tilanne on kuulemma se, ettei rata sellaista tahtia parane. Nythän oli vaan juuri ennen KKWCS-kisaa ollut joku konerikko, ja radasta kumi lähtenyt putsaamisen myötä tms.
Pinta oli vielä silloin tosi uusi Lahdessa, plus sitten se konerikko. Nyt tuntuu pääsevän n. sekunnin päähän Adrian Sutilin enkka-ajasta mihin aikaan päivästä vain.
Ryhmän sisäinen lähtöjärjestys muotoutuisi tällöin sarjan pistetilanteen mukaisesti. Tai jos radalla on harjoitukset, niin sitten harkka-aikojen mukaan.
Finaaleihin sitten jaetaan kuljettajat karsintafinaalien sijoitusten mukaisesti.
Esim. 3 parasta A-finaaliin, 3 seuraavaa B-finaaliin ja 3 seuraavaa C-finaaliin, riippuen siis siitä montako autoa mahtuu yhteen erään.
Saivarrellaanpa:
1) jakkues lienee tarkoittanut kisatapahtuman sisäistä ajojärjestystä, ei (ajo)ryhmän? Termi meni sekaisin?
2) näperrellen: jopa kisatapahtumassa saattaa (jos ulkokisa) olosuhteet muuttua ja jos a-a ryhmät jaetaan harkkojen perusteella, voi homma ratketa taas siihen että osa ajoi harkat kuivalla ja osa ei. Ja vice versa.
3) ehdotus: joka kisatapahtumaan jokainen harkka/a-a ajosetti arvotaan ja autot arvotaan joka settiin
3b) tämä tietää järkkäreille ylimääräistä työtä, mutta ei kohtuuttomasti
3c) joissain kisoissa tämä hankaloittaa kuskien paikalle saapumista, jos saapuminen ei onnistu pienellä toleranssilla, esim. pe kisa ja palkkatyö/opiskelut vaikuttaa lähtöaikatauluun kotipaikkakunnalta
Ei tähän ole ratkaisua, joka miellyttää kaikkia ja joka toimii joka olosuhteessa.
Mutta jos laitetaan lady Fortunan piikkiin kaikki ajoryhmien kokoonpanot (harkat/a-a) ja autot, niin kauden aikana kaikki "auto/ryhmätuurit" tasaantuu ja kuskien paremmuusjärjestys tulee esille. Kuten tähänkin saakka.
En jaksanut kummankaan postauksesta lukea kuin vähän alkua.

Ja mitä yksinkertaisempi systeemi, aina parempi.
Ymmärsinkö siis oikein että jos esim. kolme ryhmää, kaikissa kuusi kuskia niin ykkösryhmän 4. kuski häviää kakkosryhmän 3. kuskille vaikka ykkösryhmän 4. ajaa ajan 40.00 ja kolmosryhmän 3. kuski ajan 40.01?
Aika "edistyksellinen" ehdotus. Niin edistyksellinen että ymmärsin täysin väärin (en siis lukenut edes loppuun)
Tätä pitää nyt sulatella.
Mutta tosiaan näitähän voidaan tässä kukin miettiä ja ehdotella. Käytäntö on sitten eri asia. Hyvä että ideoita on.
Ymmärsinkö siis oikein että jos esim. kolme ryhmää, kaikissa kuusi kuskia niin ykkösryhmän 4. kuski häviää kakkosryhmän 3. kuskille vaikka ykkösryhmän 4. ajaa ajan 40.00 ja kolmosryhmän 3. kuski ajan 40.01?
Itse tuskin lähtisin mitään formaattimuutoksia stressaamaan
Nää onkin vain höpinöitä. Sellaista leuan louskutusta makkaratulilla, sinappia evään päälle levittäessä tullessa mieleenpätkähdyksiä että "muuten, mitäs jos ..."
Heittäkää joku hahmotelmaa F1-kuskeilla pistetilanteessaan täl hetkel. Vaikka 3een ryhmään, ja miten kisalähtöihin (A B C ehkä myös D) jos 8 ehdoton maksimi samaan aikaan ja nousupaikka? olisi?