Oletko koskaan itkenyt formuloiden takia?

Saara

Faster Than You
Liittynyt
27.3.2008
Viestit
1215
Paljastuksia kehiin, saa nähdä kuinka moni kehtaa tunnustaa itkeneensä joskus formuloiden aikana ilosta, surusta, pettymyksestä tai jostain. Silmien kostumisia ei kai lasketa. Voisi laittaa selityksen, että muutkin pääsevät eläytymään ilman googletuksia mitä silloin tapahtuikaan.

Itse en tosiaankaan ole mikään itkupilli missään tilanteessa ( paitsi hautajaisissa ) joten ensimmäiset (kunnolliset) formulakyyneleet tulivat Kimin mestaruuden jälkeen.

Toisen kerran näin pääsi käymään Spassa 2008, jossa Kimi oli vihdoin omalla tasollaan pitkän tauon jälkeen, mutta viime hetkillä ajoi seinään ja Hamilton vei voiton hetkeksi. Ei kai se näin jälkikäteen niin kamalaa ole kun loppukausi meni kuitenkin enemmän tai vähemmän pipariksi, mutta sillä hetkellä oli vaan niin pettynyt olo.
 

Laatikkokauha

Well-known member
Liittynyt
7.8.2008
Viestit
1187
Se Span pettymys oli karmiva, mutta purin sen pettymyksen muulla tavalla kuin itkemällä. Mutta 9 vuotisen formulaelämäni karvain pettymys.

En muista olisinko itkenyt, Suzuka '06 olisi voinut olla sellainen hetki, mutta ei sekään itkua naamaan tuonut vaikka pettynyt olinkin. Pala nousi kurkkuun Burtin kolarin jälkeen Spassa 2001.

En ole liioin itkenyt onnen hetkien aikana, eli Suzukassa 1999 ja 2000 (nykyään harmittaa etten ollut jälkimmäisen aikana enää Mika-fani), Brasilia 2007, ja monet muut.

Sen sijaan itkin kun Italia hävisi EM-loppuottelun Ranskalle 2000 :<
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
En koskaan, otan vakavasti mutta en tunteellisesti. Jos siis kerran silmien kostumista ei lasketa, niin en nyt urheilun takia muutenkaan. Poikkeuksena traumaattinen jääkiekon loppuottelu Torinon olympiaturnauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tököttiä tuuppas silmistä Japanin 1998 ja Brasilian 2007 kisojen päätöshetkillä. Onnesta siis.
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Vuoden 1994 Imolan tapahtumien johdosta itkin useampaankin otteeseen.

TV:n (YLE + MTV3 ) pääuutiset, tulosruudut, ruutuliput ja urheiluruudut vyöryttivät tapahtumia kisan jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan. Sunnuntai-iltana vasta oikeasti ymmärsi mitä kaikkea oli tapahtunut kolmen päivän aikana. Kun vielä vapun perjantaina kaikki oli hyvin ja Imolan viikonloppua odotti innokkaasti, niin sunnuntaina kaikki tuntui menettäneen merkityksensä. Ajatus Formula ykkösistä ilman Ayrton Sennaa, keltaista kypärää sekä iloisesti voiton kunniaksi liehuvaa Brasilian lippua tuntui täysin mahdottomalta.

Kilpailullisten tapahtumien johdosta silmäkulma on (ihme kyllä) kostunut vain kerran: Brasilia´08.
 
Viimeksi muokattu:

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Vuosien 1998-2000 aikaan otin tappiot turhan raskaasti ja usein se purkautui itkuna. Huomioitavaa on, että näihin aikoihin olin vasta 7-9 -vuotias (syntynyt 11/1990). Listaan tähän kisoja, jolloin tuli itkettyä. Luulen, että olen useamminkin itkenyt, mutta nämä muistan varmuudella.

- Unkarin GP 1998
- Belgian GP 1998
- Italian GP 1998
- Saksan GP 1999
- Japanin GP 2000
- Se kun selvisi, että ferrari ei menettänyt Malesian GP:n 1999 pisteitä

Tässä myös pari GP:tä, joista on vahva epäilys, että olisin purskahtanut itkuun:

- Kanadan GP 1998
- Italian GP 1999
- Malesian GP 1999

Olen ollut ennen oikea itkupilli :eek:
 

Kimika_

Well-known member
Liittynyt
23.10.2006
Viestit
1028
Sijainti
Larkwater
Onhan tuota tullut pariin otteeseen itkettyä formuloitten takia. Ainakin silloin tuli itkettyä ilosta aika reilusti, kun Kimi varmisti mestaruuden.

Jotenkin muakin kouraisi myös tuo Laatikkokauhan mainitsema Burtin kolari Spassa. Silloin tuli itkua tuherrettua, kun luulin, että Burtille sattui todella pahasti. Muistan tämän tapahtuman todella hyvin, vaikka olin vasta 11-vuotias.

Myös Kubican kolari Kanadassa 2007 nosti palan kurkkuun. :(
 

Pahkasika

Well-known member
Liittynyt
12.1.2008
Viestit
2319
Sijainti
Oulu
Japani 2000, lähinnä pettymyksestä. Jälkikäteen joillekin Senna-klipeille.
 

Finnish Boy

Member
Liittynyt
28.2.2009
Viestit
22
Sijainti
Suomi
Moi kaikille!!

Ajattelin heti ensimmäiseksi tällä foorumilla vastata tänne vapaan puolelle! Olen nyt seurannut moottoriurheilun kuniinkuusluokkaa tarkasti jo 11 kautta (1998-2008) ja paljon tulee mieleen hetkiä milloin kyyneleet ovat olleet lähellä.

F1 ei vielä nuorempana nostanut tunteita yhtä voimakkaasti pintaan kuin nykyään. Olen kuitenkin itkenyt onnesta Brasilian GP:n 2007 jälkeen, kun Kimi voitti. Surun ja pettymyksen takia tuli itkettyä Brasilian GP:n 2008 jälkeen, kun sympatiat olivat Felipe Massan puolella.

Varmasti monessa tilanteessa ovat kyyneleet olleet lähellä, mutta nämä tilanteet tulivat ensimmäisinä mieleeni.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18208
Eipä ole tullut itkettyä F1:sten takia. Aika vähän itken muutenkin.
 

APaksu

Well-known member
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
1362
onnesta interlagosin gp:n lopussa kaudella 2007, surusta saman kilpailun loppuhetkillä vuotta myöhemmin.
 

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13717
Sen sijaan itkin kun Italia hävisi EM-loppuottelun Ranskalle 2000 :<
Sehän ei ollut yllätys silloin niin vahvaa Ranskaa vastaan, joskin yllättävän hyvin Italia oli pitkään niskan päällä. Itsekin olin silloin Italian puolella mutta parempi voittakoon :)

Olin noin 10,9 vuotias Vappuna 1994 kun itkin Ratzenbergerin kuolonkolaria. Sitten Sennan vastaava ei enää tuntunut ihan niin järkytykseltä. Varmaan kyse oli siitä, että ensimmäinen oli pahin ja yllättävin, ns. jonkinlainen sokki. Pidin silloin tekemissäni pahviformuloissa jonkin aikaa heidän nimet autoissaan mutta kyllä ne myöhemmin vaihtuivat Gounoniin ja Coulthardiin :)
 

Latyrx

Vaihtopenkin Eberi
Liittynyt
25.5.2008
Viestit
691
Sijainti
Mika Salon taikalasit
Eipä ole tullut formuloiden takia itkettyä, mutta 2006 Torinon olympialaisissa kun Suomi otti pataan niin tuli tippa linssiin Nummisen takia. :frown:
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Brasilian 2007 GP:n jälkeen oli kyyneleet lähellä, muttei kumminkaan sit tullut. Tosin sen kisan aikana meni ääni käheäksi aika lahjakkaasti. :alppu:

Span 2008 kisan jälkeen seinät kyllä heilu, v*tutti niin ankarasti, samoin kuin 2005 Nyrren jälkeen. Muistan myös että Magny-Cours 2002 ja Suzuka 2003 harmitti myös aika rankasti.

Jälkikäteen katottuina kyyneleet on silmiin tullut ainakin Williamsonin onnettomuudesta 1973, kun David Purley yritti pelastaa ajajatoveriaan viimeiseen asti. :(
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Pala on noussut jonkun kerran kurkkuun, mutta varsinaine itku tuli kerran, 1995 Adelaide kisaviikonloppuna, oisko lauantaina ku uutisia kuuntelin ja tilanne oli aina vaan paskempi ja todellisempi. Olin 9 v.
 

Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Jälkikäteen katottuina kyyneleet on silmiin tullut ainakin Williamsonin onnettomuudesta 1973, kun David Purley yritti pelastaa ajajatoveriaan viimeiseen asti. :(
Itse en aikoinaan edes elänyt, mutta jälkeenpäin olen tapauksesta nähnyt videoita ja kyllä tuli pala kurkkuun ensimmäisellä kerralla. Aika toivoton oli kaveri ku ratamiehet näytti että "antaa palaa loppuun".. Vieläkin ärsyttää :mad:
 

PohjoisenPike

Nappula
Liittynyt
15.12.2007
Viestit
1258
Sijainti
JJ:n pelaamo
Jos jälkikäteen katsottuna sanotaan, niin samaa mieltä Kriken kanssa. Williamsonin onnettomuus pisti kyyneleet valumaan. Ja monet muut kuolemaan johtaneet onnettomuudet:(

Mutta ihan nyky kisojen aikana, surun kyyneleet on valunu kerran. Belgiassa 2008, kun Kimi ajoi kovan taiston jälkeen seinään.
Niin syvä vitutus iski...
 

Krikke

Yleinen höntsäilijä
Liittynyt
25.1.2006
Viestit
755
Sijainti
Selostuskopin katossa
Itse en aikoinaan edes elänyt, mutta jälkeenpäin olen tapauksesta nähnyt videoita ja kyllä tuli pala kurkkuun ensimmäisellä kerralla. Aika toivoton oli kaveri ku ratamiehet näytti että "antaa palaa loppuun".. Vieläkin ärsyttää :mad:
Jostain muistaakseni luin joskus, että Purley olisi kertonut jälkikäteen että Williamson olisi huutanut tuskasta siellä palavasta autosta, ja hänen viimeisiksi sanoiksi jäi "Dave, auta minut ulos täältä." En tiedä onko noi legendaa vai mitä, mutta kyllä surulliseksi heittää. :frown:

Mut kyl toi ratavirkailijoiden toimiminen ja niiden varusteet oli kyllä niin alkeellisia vielä 70-luvulla, kun katsoo pätkiä ja kisoja. :nope:
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Viimeksi on seinät heilunu kauden 2005 Hockenheimin kisan jälkeen. Tai pikemminkin kesken kisan...
 

Tomacu

Well-known member
Liittynyt
11.3.2006
Viestit
2760
Sijainti
Jyväskylä
En muista olisinko koskaan itkenyt formuloitten takia, ehkä lähimpänä oli Imola -94 ja Suzuka -98.

-94 Imolan kisaviikonlopun aikaan en muistaakseni nähnyt aika-ajoa vaan kuulin Ratzenbergerin kuolemasta vasta myöhemmin. Huomattavasti tiukempi paikka oli sitten kisassa, mutta silloinkin uskoin Sennan vielä selviävän. Uutinenhan taisi tulla vasta kisan jälkeen.

Suzuka oli sitten sitä riemua täynnä kun muisti kuinka vaikean polun Mika oli kulkenut mestariksi, niin silloin oli varmaan onnen kyyneleet aika lähellä.

Vakavia paikkoja oli myös nuo mainitut Burtin ja Kubican onnettomuudet. Burtin onnettomuuden nähdessäni olin varma että nyt kävi kuskille tosi pahasti ja Kubican onnettomuuden nähdessäni olin täysin varma että uusi kuolonuhri ykkösissä oli tosiasia. Onneksi olin väärässä.

Lätkämatsia katsoessa on varmaan pariin otteeseen tullut vuodattettua kyyneleitä, lähinnä tuskasta ja pettymyksestä :(
 
Ylös