Albert Oil
Hippi ja juntti
Nomi on sellainen muodikas pellehomo.
Nomi on sellainen muodikas pellehomo.
Näyttää ne nytkin hyvältä.Aamulla, kun Annelin postaukset ovat poistuneet, tämä keskustelu näyttää varmaan aika villiltä.
Sipsiä ja kaljaa.
Missäköhän Toxi on?
Mediassa keskusteltu uusi alempi raja sakotukselle voisi olla hyvä uudistus. Itse esimerkiksi ajan matka-ajot yleensä juuri tuon nykyisen sakotusrajan tuntumassa. Uuden käytännön myötä vain laskisin vastaavasti ajonopeutta, eikä asialla oikeastaan olisi kuin myönteisiä seurauksia; polttoainekulutus vähenisi ja turvallisuus lisääntyisi. Arvatenkin moni muukin siiryisi samaan käytäntöön. Ehkäpä uudistuksen myötä autoilijat ajaisivat yhteneväisempää nopeutta aikaisempaan verrattuna, kun kaahaajat hidastaisivat vauhtiaan ja jo ennestään rajoituksia noudattavat pitäytyisivät tavoissaan. Näin tarve ohituksille vähenisi. Uudistuksen jälkeenkin saisi muuten vielä ajaa lähes 8 km/h ylinopeutta ilman sakkoja. Sekin on paljon.
AJAN AINA MUSTA KORTSU PÄÄSSÄ KOLMEASATAA NII MUA EI VOI TUNNISTAA
Luulevat sua Alpertiksi.:thumbfh:
Ottaa molemmilta samaan suuntaan meneviltä kaistoilta. Saattaa olla, että rekallekin tulee vain huomautus, ei sillä niin hirmuisesti vauhtia ollut, arvioni mukaan maks 10km/h enemmän kuin itsellä, ja itsellä lienee todellinen ajonopeus ollut siinä kohdassa jotain 76 (olisin ajanut 78 (pieni marginaali kasikymppiin, joka on suurin sallittu), mutta oli jonoa edessä).Ottaako muka molemmilta kaistoilta? Epäilen, odottele postia.
Mosse ajaa pinkki kortsu päässä.
Kenenköhän nikki tuo Anneli on ollut? Tietäis vaan soittaa apua oikeaan osoitteeseen.
Retsostelua.Aijaa. Teillä on liian nopeat käänteet.
Sitäpaitsi EN OO HOMO ainakaan yleensä sitä yhtä juttua EI LASKETA KUULITTEKO??
Onko tullu missattua jotain eeppistä? :frown:
Onko tullu missattua jotain eeppistä? :frown:
Aamulla, kun Annelin postaukset ovat poistuneet, tämä keskustelu näyttää varmaan aika villiltä.