Kukkahattutädit, joihin näköjään Pietu myös kuuluu, jeesustelee.Ei tuolla tempulla känniautoiluun ja liikenneturvallisuuteen ole juuri mitään vaikutusta, mutta saapahan joku sanoa tehneensä edes jotain.
Kukkahattutädit, joihin näköjään Pietu myös kuuluu, jeesustelee.Ei tuolla tempulla känniautoiluun ja liikenneturvallisuuteen ole juuri mitään vaikutusta, mutta saapahan joku sanoa tehneensä edes jotain.
Jokainen syyllinen, kunnes toisin todistaaAlkolukko pakolliseksi joka autoon.
Eikös alkolukon pitäisi olla sellainen lukko joka aukeaa alkoholin kanssa? Kun kerran aikalukkokin aukeaa aikaa myöten.Alkolukko pakolliseksi joka autoon.
Mä kyseenalaistin liikenneturvallisuuden absoluuttisen parantumisen. Jos esimerkiksi yhdeksän kymmenestä ennen 0,2 -0, 5 promillessa autoillutta kohden yksi vastaava ajaakin nykyään 0,9 promillessa. Onko liikenneturvallisuus parantunut vai huonontunut vai joku muu mikä? En tiedä, enkä väitä ja suhteet on täysin hihasta pudoteltu. Mutta kuitenkin.Ruotsissa promilleraja laskettiin 0lla,:ilkku2:ahteen 20:aksikymmentä ja Norjassa 10:ymmenisen vuotta sitten. Mielestäni ei ole mitään syytä olettaa, ettei rajan alentamisen seuraukset tulisi sellaisenaan koskemaan myös Suomea: Rattijuopumus on vähentynyt sen jälkeen! Siis kyllä, luitte oikein. Rattijuopumus on Ruotsissa ja Norjassa vähentynyt, vaikka rattijuopumuksen määritelmää tiukennettiin. Eli kävi päinvastoin kuin täällä heti Stetson&Harrison-instituutin jäsenet heti olettivat tapahtuvaksi sakkoautomaatin ja poliisien resurssien riittämättömyyden muodossa.
Suomessa on tullut sosiaalisesti hyväksytyksi ajaa pikku pierussa. Tähän toimintaan on perkele tultava loppu. Jos otat, et aja. Piste. Miten vittu se voi olla niin vaikeaa tajuta? Jos ruokailun yhteydessä otetaan sitä viiniä, niin ei ole mitään asiaa ratin taakse.
Promillerajan alentamisella olisi vaikutusta ennen kaikkea sosiaalisen normiston muuttumiseen. Tässä asiassa olisi syytä ottaa oppia Ruotsista ja Norjasta.
Ruotsissahan tuohon ollaan jo menossa, ainakin uusien autojen osalta. Ihmettelen, jos Suomi ei seuraa (tässäkin asiassa) perässä. Eihän tuo väsyneenä tai huumeiden ja lääkkeiden vaikutuksen alaisena ajamista estä, mutta olisi tärkeä askel oikeaan suuntaan kuitenkin.Alkolukko pakolliseksi joka autoon.
Eipä sitä näiden keskustelujen yhteydessä esitetä myöskään tilastoja jaoteltunaAina kun näistä rajojen säätämisistä puhutaan, niin muistutetaan kuinka monessa prosentissa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista kuski oli humalassa jne, mutta harvoin näkee tilastoa siitä montako onnettomuutta (henkilövahingoilla tai ilman) nämä 0,5 (tai jatkossa mahd. 0,2) promillen humalassa ajavat aiheuttavat... Kyllähän peltiä kolisee selvinkin päin.
Tai sitten voi vaan pitää auton aina käynnissä varmuuden vuoksi.Alkolukko olis kätevä. Voisi aloittaa pohjien juomisen rattiin hyppäämisen jälkeen ja poliisin pysäyttäessä sanoa "Thässä on alkholukkoh! En minä voi ollha kännishä.", ja poliisi viittilöisi jatkamaan.
Ehdottomasti, saataisiin mukava määrä rattijuoppoja lisää kun sapuskan yhteydessä on juonut kotikaljan, lasillisen piimää tai just polttanut tupakin niin viisari värähtää.
Nykyinen on ihan hyvä. alle 0,5, ei vaikuta ajamiseen tuon taivaallista.
Niin.. nollarajassa on tosiaan se, että sitä alkoholia on minimaalisia määriä esim. kotikaljassa tai simassa, jotka ovat kuitenkin ns. alkoholittomia juomia. Ja se alkomittari voi kai muutenkin ottaa pikkulukemia, vaikka ei mitään olisikaan ottanut.. Siksi täys nollaraja ei käy..No just. Mitä oot juonut vai ootko päästä vialla?
Ei asiassa ole mitään vaikeaa tai epäselvää. Jos se perustuu todelliseen näyttöön ja asiat on analysoitu kunnolla. Miksei vois tehdä sen sillä ehdolla, että jos vertailukelpoiset tilastot näyttää, että perseelleen meni, niin äkkiä raja takas.0.2 ois hyvä.
Perusteluni:
- Suurin osa varmaan ainakin mielestään pystyy ajamaan mielestään 0,4 promillen humalassa, mutta joillekin sekin voi tuntua kupolissa riittävästi..
- Asenne on monesti se, että "kyllä mä nyt pari tuoppia voin ottaa" ennen ajamista, kun uskotaan ettei 0,5 promillen raja täyty. Silloin tulee herkemmin tilanteita että kuski ajaakin oikeasti 0,8 promillen humalassa.
- 0,2 promillen raja tarkoittaisi käytännössä sitä, että et juo ainuttakaan tuoppia ennen ajamista ja mun mielestä se on ihan ok sääntö. Jos ajat, et ota. Mikä tässä on niin vaikeaa?
Pikaisella googlettamisella ei löytynyt tilastoa onnettomuuksista, jotka olisivat aiheutuneet alle 0,5 promillen juopumustilasta. Löytyi raportti liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien turvallisuuskokouksesta. Sen aikainen sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho oli kutsunut paneelin koolle. Raportti taitaa tosin olla kymmenen vuoden takainen. Perhohan istui ministerinä jossain Lipposen hallituksessaEipä sitä näiden keskustelujen yhteydessä esitetä myöskään tilastoja jaoteltuna
törkeä rattijuopumus-rattijuopumus ja törkeä ylinopeus-ylinopeus. Mä epäilen vahvasti törkeiden tapausten hallitsevan onnettomuustilastoja.
Poliisihan on kertonut ettei tilastoi alle 0,5'n tapauksia. Pitäisiköhän jotta tiedettäisiin poikkeaako esim 0,2-0,5 erotuksena välistä 0,0-0,2. Voisi poliitikotkin tehdä päätöksiä tiedon eikä mutun perusteella.
http://www2.ake.fi/asiantuntija/lehti42001/jutut401/liikennekuolemat.htmlNaulapää otti kantaa myös rattijuopumusrajan alentamiseen 0,5:stä promillesta 0,2:een. Sisäasiainministeriön poliisiosasto on antanut asiasta lausunnon oikeusministeriölle.
– Perustelemme kantaamme mm. sillä, ettei ole tieteellistä näyttöä siitä, että onnettomuusriski kasvaisi merkittävästi 0,2:sta 0,5:een siirryttäessä, sanoi Naulapää. Tärkeämpää olisi toteuttaa systemaattista valvontaa.
Pistä Tarjalle suositus, sillä hoituu.SamiJ linnaan rienauksesta