Pitkäperjantain kestävyyskisa!

[Balthazar]

Aiheena tänään Areenassa nähtävillä oleva, Jari Halosen ohjaama Kalevala - Uusi aika -elokuva. Eli: kuinka kauan pystyt yhdellä istumalla katsomaan kyseistä teosta? Laitan pohjat tähän alkuun: ajassa 10:06 oma kasetti hajosi ja jouduin nostamaan kädet pystyyn.

 

[Cmoney]

00:00aan jäi :dunno:

 

[Sörsselsön]

1min 30sec

 

[Zoe]

Vähän vajaa vartti tuli illalla vilkuiltua ja bongailtua tuttuja näyttelijöitä. Itse olisin kestänyt pidempäänkin, mutta kanssakatsojat vaativat painokkaasti kanavan vaihtoa.

 

[Balthazar]

Avaanpa vähän tätä shoot first, explain later -tyypin aivopierua. Aku Louhimiehen ohjausmetodien putkahdettua tapetille, mietin itsekin mistä esittävässä taiteessa ja sen tekemisessä oikeastaan on kyse. Fokus tulisi aina olla katsojan kokemuksessa ja siinä haluaako katsoja intuitiivisesti uskoa tarinaan. Jari Halonen teki aikoinaan pari suomalaisen elokuvataiteen helmeä, Joulubileet ja Back to the USSR – takaisin Ryssiin -elokuvat, mutta lumoutui viimeistään niiden jälkeen turkkalaisesta ilmaisusta. Jostain syystä Jari Halosen tietoisuutta ei ole vieläkään saavuttanut Jouko Turkankin jo ajat sitten myöntämä tosiasia, että turkkalainen näytteleminen ei vaan toimi millään tasolla. Yritttäkääpä katsoa sarjaa Kiimaiset poliisit. Nuorempana sitäkin tuli puolustettua jonkinlaisena vallitsevaa konsensus-kulttuuria ravistelevana provokaationa, mutta kyllähän se niin vain on, että sarja on täysin katselukelvotonta skeidaa. Sweet spot on jossain Turkan ja Pasolinin välissä.

 

[markoj]

Vituttaa nuo Balttiksen kultturellit avautumiset, kun aina paljastuu oma sivistymättömyys ainakin sillä saralla. Noh, välillä toki antavat pontta tutustua uusin jutskiin.

 

[markoj]

Uusi aika - aasi ui, ka

 

[Balthazar]

Vituttaa nuo Balttiksen kultturellit avautumiset, kun aina paljastuu oma sivistymättömyys ainakin sillä saralla. Noh, välillä toki antavat pontta tutustua uusin jutskiin.

No mut mites tuo elokuva, kauanko katsoit? Tässä on muuten toinen kotimainen marginaaliin jäänyt elokuva, josta olin etukäteen kiinnostunut. Tulos: ehkä 7-8 minuuttia.

 

[markoj]

En kellottanut, mutta vähän alkua jne... Kummassakin tapauksessa.

 

[WebSlave]

Jari Halonen kävi Imatran kirjastossa Kalevala-elokuvansa valmistumisen aikoihin esitelmöimässä elokuvaansa ja siinä sivussa muutakin. Menin kuuntelemaan keskeltä, mutta hyvin pian se hurmahenkisyys ja lähinnä saarnaajiin verrattava paatos alkoi tökkiä. Tuli sellainen "eri mieltä saa toki olla, mutta minä olen oikeassa"-fiilis. Ja se Halosen näkemys Kalevalasta ja Suomen muinaishistoriasta oli.. no, luova.

Olen minä tuota tainnut "katsoa" pitkäänkin - lainasin elokuvan kun se julkaistiin DVD:nä. Käytännössä tarkoittaa sitä, että olin netissä, ja se pyöri taustalla. Pitäisiköhän tehdä siedätyskoe uudelleen? Ei kyllä varsinaisesti kiinnosta.

Fokus tulisi aina olla katsojan kokemuksessa ja siinä haluaako katsoja intuitiivisesti uskoa tarinaan.

Ikuinen kysymys, tekeekö taiteilija taidetta oman näkemyksensä pakottamana tai välittämiseksi, vai tekeekö hän sitä taiteen kokijoille. Ja onko jälkimmäinen "sielunsa myymistä"?

 

[Balthazar]

Ikuinen kysymys, tekeekö taiteilija taidetta oman näkemyksensä pakottamana tai välittämiseksi, vai tekeekö hän sitä taiteen kokijoille. Ja onko jälkimmäinen "sielunsa myymistä"?

Sanoisin, että taiteilija on ymmärtänyt ammattinsa väärin, jos ei tee sitä kokijalle. Eri asia sitten, jos tekee taidetta omaksi ilokseen.

 

[WebSlave]

Sanoisin, että taiteilija on ymmärtänyt ammattinsa väärin, jos ei tee sitä kokijalle. Eri asia sitten, jos tekee taidetta omaksi ilokseen.

On sanottu, että taiteilija haluaa (tai tulee haluta) luomuksensa nähtäväksi. Arvioitavaksi, arvosteltavaksi. En allekirjoita tätä. Taidetta voi tehdä luomisen pakosta, ilman tarvetta julkiseen arviointiin. Moni taiteilija on introvertti, eikä kaipaa tai uskalla tuoda töitään näytille. Silti näiden taiteilijoiden työt voivat olla taiteellisesti arvokkaampia kuin niiden, joiden töitä on julkisesti ruodittu. Varmaan siitäkin on esimerkkejä, että taiteilijan elämäntyö on löydetty vasta tämän kuoleman jälkeen.

Minun katsantokannassani teoksen valmistuminen sinällään voi olla se nautinto, jota taiteilija hakee. Tuottaa se, minkä päässään visioi, saada se valmiiksi. Eli tehdä taidetta "omaksi ilokseen".

Jos lähtökohtaisesti tekee "taidetta kokijalle", niin minun korvaani se särähtää vähän viihteeltä eikä taiteelta.

 

[JPP]

Tässä on muuten toinen kotimainen marginaaliin jäänyt elokuva, josta olin etukäteen kiinnostunut. Tulos: ehkä 7-8 minuuttia.

Laitoin tuon talteen ja katsonen kokonaan jossain vaiheessa. Tiedä sitten miten musiikkipuolella ansioituneella tyypillä sujuu toiseen taidelajiin siirtyminen ja nappaako mua katsella (mahdollisesti) elokuvallista vastinetta Rätön musiikille. Musiikkinsa nappaa nimittäin hyvinkin sujuvasti, mutta elokuvamakuni ei välttämättä ole yhtä laaja kuin musiikkimakuni.

 

[Balthazar]

Aiheeseen llittyen,

The best tall tales — the best movies, shows, plays, poems — work when they reach the parts of us that know how distilling and editing and invention work, and we don’t care that they’re not “true,” because the stories align with the deepest truths in our cores. Great art draws on the outlines and foundations and distillations of reality to tell better stories. Stories that can make human beings into epic heroes, villains, angels, devils — more than we are in everyday life.

Joku saattaisi ajatella, että tuo on hivenen ristiriidassa Jani Kaaron tarkkanäköisen kolumnin ja varsinkin sen lifie-osuuden kanssa, mut itse näkisin niin, että kolikolla on aina kaksi puolta.

 

[PuoliPöhkö]

Puolisen tuntia tuli molempia katsottua.
Ei varsinaisesti kovin nautinnollinen kokemus, jos ei suurinta tuskaakaan.