Presidentin vaalit - joko riittää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Joko vaaliväsymys on iskenyt

  • Äänestäjiä yhteensä
    36
Ei ole tullut mitta täyteen. Saisivat kysymykset vaan olla tiukempia tenteissä, ulkomaalaisten ylisuurista rikostilastoedustuksista talouden vakauttamiseen. Nyt ei ole hiillostettu faktakysymyksillä juurikaan, ollut aikamoista viherpiiperolässytystä toi toimittajien linja toistaiseksi.

Nuo eivät liity presidentin toimeen.
 
Nuo eivät liity presidentin toimeen.

Ne liittyvät sitäkin olennaisemmin mm. kansalliseen turvallisuuteen ja esimerkiksi ulkomaalaisten osuus raiskauksista (42,9%) uhkaa hyvinkin konkreettisesti, suomalaisten naisten kohdalla nyt erityisesti, perustuslainkin turvaamaa koskemattomuutta kotimaassamme.

Mikä olisikaan tärkeämpi alue hoitaa kuntoon myös presidentin näkökulmasta? Myös taloudellinen epävakaus on asia, johon presidentin syytä ottaa kantaa valtion ykkösarvojohtajana.
 
Eikö tälle rasistiselle paskalle ollut jo oma ketjunsa, että ei tarvitse sitä levitellä joka puolelle.
 
Eikö tälle rasistiselle paskalle ollut jo oma ketjunsa, että ei tarvitse sitä levitellä joka puolelle.
Siinä mielessä samaa mieltä, ettei tuo oikein presidenttikeskusteluihin kuulu.

Kuitenkin Pendellstockilla on fakta kohdallaan ja jos ulkomaalaisten tekemistä rikoksista ja niiden suhteettoman suuresta osasta kantaväestön tekemiin verrattuna ei saa keskustella rasistiksi leimaamisen uhalla, niin lopputulos on rasismia lisäävä. Se rikollisuus ei vähene hyssyttelemällä, vaan pitää ihan aidosti miettiä, miten tuo vääristymä saadaan oikaistua.
 
Mietin itsekin tuota tuota omaa postausta kirjoittaessani.

Alkaa vaan pikkuhiljaa kyrpiä tämä, kun tämä "maahanmuuttokriittinen" siipi on lähes sataprosenttisesti sitä porukkaa jonka kohdalla on ilmeistä, että purukumin pureskeleminen samanaikaisesti kävelemisen kanssa on ylitsepääsemättömän vaikeaa.
 
Kun parikymmentä vuotta on yksiselitteisesti kielletty maahanuuton tuomat ongelmat ja leimattu automaattisesti rasisteiksi, tulee sitten persujen viime eduskuntavaalivoiton tuoma vastareaktio.

On päivänselvää, että maahanmuutto aiheuttaa joitakin ongelmia. Niitä ongelmia tulisi myös siinä tapauksessa, että 1500 porilaista muuttaisi vuoden sisällä Lieksaan.

Ongelma maahanmuutossa on, että ongelmia hyssytellään eikä pyritä ratkaisemaan ja lisäksi vielä keskustelu pyritään kieltämään.
 
Kun parikymmentä vuotta on yksiselitteisesti kielletty maahanuuton tuomat ongelmat ja leimattu automaattisesti rasisteiksi, tulee sitten persujen viime eduskuntavaalivoiton tuoma vastareaktio.

Noinhan se on. Perustavanlaatuinen orgumentaatiotaidon opetus suomalaisille kansakuntana olisi kyllä paikallaan, koska näiden sun kahden viimeisen viestin sisällä on suunnilleen kaikki järkevästi argumentoitu maahanmuuttokriittinen keskustelu, jota olen viimeiseen viiteen vuoteen nähnyt.

On päivänselvää, että maahanmuutto aiheuttaa joitakin ongelmia. Niitä ongelmia tulisi myös siinä tapauksessa, että 1500 porilaista muuttaisi vuoden sisällä Lieksaan.

Tuostahan ei tulisi mitään ongelmia, jos saisin itse nuo muuttajat valita. Eikä kukaan kuuntelisi kouvon näkemystä asian suhteen. Kyllähän maahanmuuttokeskustelu on kautta linjan ollut sellaista puolesta tai vastaan mustavalkopässeilyä, että hyvät verenpainelääkkeet pitää olla jos siihen aikoo osallistua.

Ongelma maahanmuutossa on, että ongelmia hyssytellään eikä pyritä ratkaisemaan ja lisäksi vielä keskustelu pyritään kieltämään.

Itse en ainakaan näe tätä nykyistä maahanmuuttajien ghettouttamista minään ratkaisuna. Kukaanhan ei maahanmuuttajan naapurissa tahdo asua, mutta nykymallinen tiettyihin kaupunginosiin pakkaaminen on jo lähtökohtaisesti toimimaton ratkaisu.
 
Se maahanmuuttajien keskittyminen tietyille alueille on myös paljon heidän omista haluistaan kiinni. On tutumpaa ja samantyyppisistä kulttuureista kotoisin olevia lähiyhmpäristössä. Kyllähän Afrikan maissakin työskentelevät länsimaalaiset tuppaavat asumaan samoilla alueilla, tosin niitä alueita ei kutsuta ghetoiksi.
 
Eikö tälle rasistiselle paskalle ollut jo oma ketjunsa, että ei tarvitse sitä levitellä joka puolelle.

No huh mikä lausunto! Juuri tällaisesta asenteesta kumpuaa Soinin joukkojen laaja kannatus (sinänsä hälyttävää, että Halla-Aho sai toiseksi eniten ääniä Helsingistä eduskuntavaaleissa). Siis kun joku nostaa esiin maahanmuuttoon jollain tavalla liittyvän negatiivisen tosiasian (tässäkin siis tilastotieto=42,9% raiskauksista ulkomaalaisten tekemiä), niin pelkästään sen asian esiin nostaminen riittää monen, itseään suvaitsevaksi kutsuvan silmissä rasistiksi leimaamiseen:nope:

Ja tälläinen epäreilu kohtelu ihan ymmärretävästi aiheuttaa kansassa katkeruutta.

Pitäisikö maahanmuuttoon liittyvissä puheenvuoroissa sensuroida kaikki sen negatiiviset ilmiöt ollakseen suvaitsevainen? Eikö se juuri ole suvaitsemattomuutta= ei olla kestetä avointa keskustelua, vaan hyväksytään vaan itseä miellyttävät näkökulmat/tosiasiat keskusteluun, vaietaan itseä miellyttämättömistä tosiasioista ja tosiaan jopa leimataan ne muiden suusta tullessa suoraan rasismileimasimella?

Tämä on juuri Suomessa se suurin maahanmuuton ongelma. Siihen liittyy paljon ongelmia, joille ei oikeasti voida tehdä mitään ennenkuin niistä voidaan ensin edes keskustella kutakuinkin kiihkottomasti. Ja ilman pelkoa leimautua rasistiksi.
 
En tiedä nouseeko innostus taas sunnuntaina, mutta nyt just tuntuu, että jos en olisi äänestänyt ennakkoon, en ehkä olisi jaksanut vaivautua äänestyspaikalle lain.
 
Ehdokas kun on ollut koko ajan tiedossa, niin eipä oo vaalit jaksanu innostaa. Jos saan sotkettua unirytmin hyvin, nukun tulosillan ajan ja katson yöllä Super Bowlin.
 
Meinaat että kun toiselle teollisuus ja porhot antaa muutenkin miljuunat, niin toisen tulis olla ilman?

Kai ne laskut erääntyy vaalien jälkeen vasta. Kepuhan meni aika kyykkyyn Vanhasen viime kertaisesta yrityksestä. Ei auttanut Muutosten tuulet.

Juu tottakai ymmärrän, että toisella on ennestään ja valmiina miljuunat ja sitä rataa ja toisellekin ne olisivat tietysti yhtä lailla tarpeen eikä siinä keruussa mitään väärää ole. Tuntuu vaan sillä tavalla hassulta, että mahtaako mitkään rahat tässä vaiheessa enää auttaa, eikö niistä olisi ollut enemmän hyötyä sillon ensimmäisellä kierroksella kampanjoidessa? Mutta onhan se totta, että varmaankin laskuja on maksettavana vaalien jälkeen, että sinne sitä rahaa tässä vaiheessa tarvitaan.
 
Ja täytyyhän sitä taiston tauottua järkätä tukijoukoille ja -henkilöille kunnon kävimitenkävi -bileet :ahem:
 
Sais tuo uusinta tulla vittu HETI. 5 minuuttia aikaa koppiin, jos et ehdi niin elät lopun elämäs mettäsä koirasusien kanssa.
 
Juu tottakai ymmärrän, että toisella on ennestään ja valmiina miljuunat ja sitä rataa ja toisellekin ne olisivat tietysti yhtä lailla tarpeen eikä siinä keruussa mitään väärää ole. Tuntuu vaan sillä tavalla hassulta, että mahtaako mitkään rahat tässä vaiheessa enää auttaa, eikö niistä olisi ollut enemmän hyötyä sillon ensimmäisellä kierroksella kampanjoidessa? Mutta onhan se totta, että varmaankin laskuja on maksettavana vaalien jälkeen, että sinne sitä rahaa tässä vaiheessa tarvitaan.

No jos sillä oli jo ekan rundin jälkeen kassa tyhjä (Haavistolla oli pienin vaalibudjetti), niin pitäähän sitä nyt pikkasen kampanjoida toisellakin rundilla, eikö? Ja siihen tarvii rahaa.
 
Tolle kundille ei näköjään riitä vaan aikoo nauttia vielä pidemmänkin aikaa :eek!:

Herra Hakkaraisen raju vaalitempaus
Haaviston kuva pakaraan!

Iltalehti kävi paikan päällä todistamassa presidentinvaalien kenties pähkähulluinta tempausta.

Vantaalainen Jarno Hakkarainen, 35, on todellinen yllytyshullu. Päähänpiston seurauksena Hakkaraisen vasenta pakaraa komistaa nyt vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston reiluhkon kokoinen kasvokuva.

Tiistaiaamu Vantaan Koivukylässä on pakkaslukemiltaan kireä, mutta paikallisessa ostoskeskuksessa sijaitsevassa piskuisessa tatuointistudiossa ei ole kireydestä tietoakaan. Tilan täyttää tatuointikoneen tikkaava surina.

Näky on jokseenkin pysäyttävä: raavas suomalaismies makaa tatuointipöydällä perskannikat paljaana. Ja jos on näky normaalista poikkeava, sitä on myös työn alla olevan kuvan valinta. Vantaalaismies on päättänyt ikuistaa vasempaan pakaraansa presidenttiehdokas Pekka Haaviston kuvan.

- Kaverit väittivät, etten ole Pekan kannattaja, joten ajattelin, että pakkohan se on jotenkin todistaa. Tässä sitä ollaan lavetilla Pekkaa ikuistamassa, Hakkarainen huikkaa tatuointipöydältä.

Tässä vaiheessa on pakko kysyä: kaduttaako?

- Ei kaduta yhtään. Ihan kahden vaiheilla olen, kumpaa äänestän sunnuntaina, Hakkarainen heittää pilke silmäkulmassa.

Ensimmäisellä kierroksella Hakkarainen antoi äänensä perussuomalaisten Timo Soinille. Nyt ääni menee pakaraa komistavalle miehelle eli Haavistolle.

Jotain erilaista

Hakkaraisen Haavisto-tatuoinnista vastaa useiden tuhansien kuvien kokemuksella Hellhound Tattoo -tatuointistudion omistaja Emma Sikanen. Sikasen mukaan Hakkaraisen pyyntö on yksi erikoisimmista, johon hän on vuosien varrella törmännyt.

- Ei kyllä ihan heti tule mieleen toista näin erikoista tapausta. Kyllä tämä sinne kärkikahinoihin menee, Sikanen myöntää.

Tatuointiartisti pitää Hakkaraisen tempausta hauskana ideana. Aihekin on ajankohtainen.

- Kyllä mua rupesi vähän naurattamaan, kun kuulin tästä. Mutta ei siinä mitään, aina on kiva päästä tekemään jotain vähän erilaista.

Sikasen urakka ja Hakkaraisen koettelemus on ohi reilussa kahdessa tunnissa. Valmiissa tatuoinnissa riittää ihmeteltävää.

- Hyvältä näyttää, Hakkarainen ilmoittaa silmäillessään lopputulosta peilin kautta.

"Isoja asioita"

Hakkarainen myöntää saaneensa palautetta tempauksestaan kavereilta ja kotiväeltä jo ennakkoon. Viestit ovat olleet keskenään samansuuntaisia.

- Sanovat, että mä olen sekaisin.

No, oletko sekaisin?

- En. Ihan täysissä järjissä, Hakkarainen vakuuttaa.

Tempaus saa kuitenkin toistaiseksi jäädä Hakkaraisen viimeiseksi laatuaan.

Takaliston alue on nyt vähän toispuoleinen. Mitä pitää tapahtua, että ottaisit Sauli Niinistön kuvan oikealle Haaviston viereen?

- Isoja asioita. Kyllä jotain rajaa pitää olla, että mitä lähdetään hakkaamaan itseensä. Ei ihan kaikkea voi, Hakkarainen sanoo.

Pekka Haavisto ei halunnut tiistaina kommentoida kannattajansa hämmästyttävän pitkää sitoutumista ehdokkaaseen.

http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012013115147839_pd.shtml

haavistotatska3101MN_503_pd.jpg
 
Hauska tämä vasemmistohörhöjen mieluusti esiin nostama erottelu rahan presidentteihin: Siinä missä Niinistö asustelee Espoon peräkorvessa, omistaa Haavisto jugendlinnan Helsingin kalleimmista kantakaupunginosista Kruunuhaasta. Muistaakseni jo Haaviston edellinen kämppä Munkkiniemestä tuotti miehelle melkein miljoonan euron kertaluonteisen myyntitulon.

Eli sellainen "köyhyyden" ruumiillistuma tuo Vihreiden ehdokas:D
 
Tuntuu vaan sillä tavalla hassulta, että mahtaako mitkään rahat tässä vaiheessa enää auttaa, eikö niistä olisi ollut enemmän hyötyä sillon ensimmäisellä kierroksella kampanjoidessa? Mutta onhan se totta, että varmaankin laskuja on maksettavana vaalien jälkeen, että sinne sitä rahaa tässä vaiheessa tarvitaan.

Ettei tilanne olisi johtunut juuri siitä, että rahat on viimeistä ropoa myöten laskettu ensimmäiseen kierrokseen? Haavistollakin lienee kampanjassaan töissä jokunen ihminen, joiden työsuhde jatkui nyt parilla viikolla ja niille olisi varmaan ihan korrektia maksaa jotain. Olisihan kampanjoinnin toki voinut lopettaa tyystin ensimmäiseen vaalipäivään, mutta se saattaisi näyttää luovuttamiselta.
 
Ylös