Puhelimen asetus yöllä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mosse
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Yöaikaan puhelin on yleensä soittoääniasetuksessa


  • Äänestäjiä yhteensä
    51
Piippauksella melkeinpä aina. Yöt yöpöydällä herätyskellon virkaa toimittamassa, äärimmäisen harvoin kukaan yöllä soittelee. En muista koska viimeksi.

Ainoa tilanne jossa voisin kuvitella jonkun soittavan mulle yöllä on jonkinlainen hätätilanne, todennäköisimmin kotona Suomessa. Sellaista varten olen valmis heräämään.
 
Omistan puhe-elimen ja muutamia muitakin elimiä.

Äänestin kuitenkin nimikkovaihtoehtoa.
 
Piippauksella melkeinpä aina. Yöt yöpöydällä herätyskellon virkaa toimittamassa, äärimmäisen harvoin kukaan yöllä soittelee. En muista koska viimeksi.

Ainoa tilanne jossa voisin kuvitella jonkun soittavan mulle yöllä on jonkinlainen hätätilanne, todennäköisimmin kotona Suomessa. Sellaista varten olen valmis heräämään.
Samat kuviot täällä. Vaikka yritän välillä muistaa kääntää äänetkin päälle. Se helpottaa kummasti soittojen havaitsemista vapaa-aikana.
 
Äänet aina niin kovalla, että kuuluu juskasen kämpällekin, jos joku soittelee.. Hiljaista ollut..
 
Normilla yleensä. Yöllisiin puheluihin en lähtökohtaisesti kuitenkaan vastaa, ellei soittajan numero kuulu tiettyyn listaan..
 
Äänetön on kun nukun. Ei vaan viitsi herätä puhelinoperaattorikaupusteluun tai lehtimyyjään. Se on jotenkin niin turhaa kun sen voi välttääkin jaksamalla laittaa äänettömälle hampupesun jälkeen.
 
Äänettömällä on yleensä öisin kun ei huvita herätä mahdollisiin soittoihin.
 
Äänettömällä on yleensä öisin kun ei huvita herätä mahdollisiin soittoihin.
 
Yleisellähän se ja yleensä alle kahden metrin päässä korvista. Hyvin harvoin kuitenkaan kukaan soittaa häiritsevinä aikoina.
 
No vaikka sekin.. lie kuitenkin tike tai vpop kun rimpuuttaa jos tarve vaatii. Ei nyt tarkoita välttämättä invaasiota, mutta joitakin muita mahdollisia keissejä joiden yksityiskohtiin en mene.

Sama taktiikka kuten yllä jo skrivasin. On meinaan vittumainen hetki kun aamulla kattelee kännystä, että on tullu ilta/yöstä hyväksyttävä eli erittäin tervetullut booty call tai muuta vastavaa. Sillon riipii.
 
Ylös