Tiensanin vuorilla Kiinassa elää sympaattinen piiskujänis ili pika. Se viettää todellista pitkäperjantaita.
Harvinainen otus kuvattiin äskettäin ensi kertaa 20 vuoteen. Sen pelätään kuolevan pian sukupuuttoon.
Piiskujänikset (Ochotona) ovat karuihin oloihin erikoistuneita jänöjussien sukulaisia, jotka elävät korkeilla vuorilla ja kylmillä aroilla. Ne piiskuttavat ja piipittävät puputtaessaan kivikon kasveja. Poikkeuksellisesti piiskujänikset eivät nuku talviunta eivätkä lämmittele värisemällä, vaan niiden lämmön tuottaa rasvakudos.
Uhanalainen ili pika kasvaa 20-senttiseksi ja elää ainoastaan Tiensanin vuorilla yli neljän kilometrin korkeudessa.
Lämpenevä ilmasto ajaa puput yhä korkeammalle, kun lumiraja vetäytyy. Otus löydettiin vasta 1983. Nyt epäillään, että pikoja on jäljellä enää alle tuhat.
Ili pikan huomattavasti runsaslukuisempaa serkkua, ylänköpikaa, puolestaan pidetään tuhoeläimenä eli käytännössä rottana. Sitä on yritetty nitistää viljelysmailta myrkyttämällä satoja tuhansia neliökilometrejä maata.
Sukupuuttoon kuolevia lajeja on Kiinassa niin paljon, että paikallinen luonto on pian tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisenä.