Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14528
Sijainti
Tampereen lenkki
Kari Kiventeen jakso kuunneltuna. Olihan siinä hyvää jutunkerrontaa, mutta vähän tuli ehkä paha mieli noiden siviililiikenteessä kaahailujen retosteluilla, vaikka toki varmasti moni tuon aikakauden rallikuski niin onkin tehnyt.

Tarkennus myös RAC:sta 1988 että se keskeytys ei ollut Kielderissä vaan pohjois-Walesissa, ilmeisesti Clocaenogin metsissä.

Tässä muuten Kiventeen pikainen ulosajo Suurajoista 1989 kohdassa 18:23. Tämä jäi mieleen lapsuudesta kun on ainoa kuski, jonka nimeä ei ruudulla näytetä (ja selostuskin on mykkä), joten piti tarkistaa lähtöluettelosta. Paikka on Sahalahden pätkän eka risteys, seuraavana vuonna Tommi Mäkinen teki Mitsulla samat kuviot.

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14528
Sijainti
Tampereen lenkki

Airikkalan haastattelu 1990 vuoden alkupuolelta. Halusi tosissaan ajaa 1991 koko kauden, jopa maailmanmestaruudesta.
Pena muuten kertoo tässä että RAC:ssa 1989 alkoi kulkea vikana päivänä paremmin, kun tultiin hänen asuinseuduilleen Yorkshireen. Tämä pitää paikkansa, mutta toisaalta 1990 kaato sattui juuri samoilla seuduille Croptonin pätkällä.

Miten muistelen, että tuo 1990 kaato olisi ollut niin paha, että Pena päätti sen seurauksena lopettaa uransa? Vai onhan ne sopimushommat täytyneet olla jo selvillä ennen tuotakin?
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Miten muistelen, että tuo 1990 kaato olisi ollut niin paha, että Pena päätti sen seurauksena lopettaa uransa? Vai onhan ne sopimushommat täytyneet olla jo selvillä ennen tuotakin?

Fiorion siirtyminen Fordille julkistettiin ilmeisesti joskus syyskuun (?) 1990 aikana, sillä VM kertoi asiasta samassa numerossa, jossa oli myös Suurajo-raportti.
 
makeze

Well-known member
Liittynyt
25.11.2012
Viestit
131
Kari Kiventeen jakso kuunneltuna. Olihan siinä hyvää jutunkerrontaa, mutta vähän tuli ehkä paha mieli noiden siviililiikenteessä kaahailujen retosteluilla, vaikka toki varmasti moni tuon aikakauden rallikuski niin onkin tehnyt.

Tarkennus myös RAC:sta 1988 että se keskeytys ei ollut Kielderissä vaan pohjois-Walesissa, ilmeisesti Clocaenogin metsissä.

Tässä muuten Kiventeen pikainen ulosajo Suurajoista 1989 kohdassa 18:23. Tämä jäi mieleen lapsuudesta kun on ainoa kuski, jonka nimeä ei ruudulla näytetä (ja selostuskin on mykkä), joten piti tarkistaa lähtöluettelosta. Paikka on Sahalahden pätkän eka risteys, seuraavana vuonna Tommi Mäkinen teki Mitsulla samat kuviot.

Kiventeen jaksossahan sivuttiin myös tuota 1992 Tunturirallin shikaaniepisodia, jota vuosi sitten täälläkin vähän sivuttiin.
https://f1-forum.fi/threads/kotimaisten-rallien-historia.11303/page-15#post-2302283
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637

Kivenne muistelee asioita omassa jaksossaan hieman eri tyyliin. Ei kerro sanallakaan, että häntä olisi varoitettu, eli joku tässä nyt muistaa väärin.

Saarenpäähän tätä ei ole enää kertomassa, mutta jos kartturi-Hirvijärvi vaikkapa Tomin vieraaksi päätyy, niin asia noussee puheeksi.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14528
Sijainti
Tampereen lenkki

Sunisen haastattelu, vaikuttaa mielenkiintoiselta
Ainakin Suninen kertoo että viime vuonna tiimi odotti TOP3-tuloksia ralleista vaikkei testaamista ollut. 2019 kaudella oli kolme testipäivää. Jossain vaiheessa auton kanssa kehitys meni takapakkia, eli käytettiin uusinta versiota vanhempia osia (kun ilmeisesti vanhoja oli varastossa mutta uusia ei). Lisäksi absurdeinta on, että rallin aikana kuski on joutunut itse hankkimaan ruokansa, kun cateringistakin on säästetty.

Ýksi mielenkiintoinen kohta on kun kysytään meneekö Hyundailla huonosti niin Suninen sanoo "en voi kieltää enkä vahvistaa huhuja".
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
837
2019 kaudella oli kolme testipäivää.
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, pelkästään Suomessa jo ajoi tuon kolme päivää. Taisi nyt sekoittaa vuodet, tarkoittikohan 2020 vuotta?
 
Viimeksi muokattu:

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14528
Sijainti
Tampereen lenkki
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa, pelkästään Suomessa jo ajoi tuon kolme päivää. Taisi nyt sekoittaa vuodet, tarkoittikohan 2020 vuotta?
Voi hyvinkin pitää paikkaansa. Sunisella muutenkin oli vähän huonosti muistissa vuodet ja tapahtumat "2019 Sardinia oli M-Sportin viimeinen podium ennen nyt Monttea", kyllähän Suninen itse vielä Meksikossa 2020 pääsi palkintopallille.

Jäi myös hämmentämään se, että Tallinnaan muutosta puhuessa selitti sitä Volkkarin lopetusta, kun kuitenkin näillä tapahtumilla on ollut kolme vuotta väliä
 
Tsiiem

Well-known member
Liittynyt
24.11.2017
Viestit
837
Voi hyvinkin pitää paikkaansa. Sunisella muutenkin oli vähän huonosti muistissa vuodet ja tapahtumat "2019 Sardinia oli M-Sportin viimeinen podium ennen nyt Monttea", kyllähän Suninen itse vielä Meksikossa 2020 pääsi palkintopallille.
Tuntui muutenkin, että unohti joko kauden 2018 tai 2019 kokonaan välistä. Tai tavallaan yhdisti niiden tapahtumat ja sitten korona tulikin jo, kautta liian aikaisin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5221
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Jäi myös hämmentämään se, että Tallinnaan muutosta puhuessa selitti sitä Volkkarin lopetusta, kun kuitenkin näillä tapahtumilla on ollut kolme vuotta väliä
Joo, sitä itsekin hämmästelin. Olisiko sitten Toyotan kauden 2017 liksalla tulotaso noussut sen verran, että Tallinnaan muutto olisi ollut järkevää, kun taas M-Sportin liksoilla ei? Mutta logiikkahan siitäkin puuttuu, kun muutto tehtiin sitten kuitenkin M-Sportin aikana.
 
jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1316

Sunisen haastattelu, vaikuttaa mielenkiintoiselta
Mielenkiintoista pohdintaa ajassa 49....Joku sentään uskaltaa vielä sanoa äänen sen mitä kaikki muut ajattelevat. Viisaita mielipiteitä aiheesta.
 
Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3166
Sijainti
Lahti
Vaikka muistikatkoksia olisikin, on paljo ajaminen ihan parhautta Suniselle. Helposti unohtuu, että ajamaan pääseminen on se tärkein juttu, ja kilpaileminen, vaikka sitten vähän kotterommallakin laitteella. Ihmetellessä ja peukaloita pyöritellessä ei mennä mihnään!
 
makeze

Well-known member
Liittynyt
25.11.2012
Viestit
131
Krissen haastiksia, Matti Alamäki, Henning Solberg ja Tapio Laukkanen

Laukkasen haastiksessa ei ehkä käydä uraa läpi läheskään yhtä systemaattisesti kuin Tuomisen podissa, mutta taas esimerkiksi 2000 Australian rallista tuli enemmän tietoa (käytössä hydraulinen laatikko) sekä myöhemmista englannin vuosista yms.
 
Ojarumpu

Synkkä EI rallille
Liittynyt
23.4.2019
Viestit
637
Screenshot_2022-04-07-15-10-39-023_com.instagram.android.jpg

Toukokuun alussa Khrisse Tomin nuoteissa. Josko Tomikin saatais samalla Sohlbergin kanavalle?
 
Ylös