Rankataan suomalaiset F1-kuskit!

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
JT sanoi:
Vastaavien faktojen perusteella voidaan todeta myös, että Damon Hill on kiistatta Gilles Villeneuvea parempi kuljettaja tai että Senna ja Prost olivat Schumiin verrattuna kerrassaan onnettomia ratinkääntäjiä, kun voittoja ja mestaruuksia on vähemmän. Eihän näitä vertailuja voi pelkistä tilastoista tehdä. Keken osalta luvut olisivat aivan toisenlaiset, jos hän olisi saanut ajaa yhtä ylivoimaisella autolla kuin Häkkinen mestaruusvuosinaan.
Prostista en kommentoi mitään, mutta G villeneuvea ja Sennaa ei oikein tämmöiseen vertailuun voi pistää kenenkään kanssa, molemmilla herroilla kun ura päättyi aivan ennen aikojaan. Rosbergin sensijaan voi laittaa hyvinkin moiseen vertailuun sillä hän ajoi formuloissa niin pitkään kuin taidot / mielenkiinto riitti.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Kekellä olis kyllä ollut ottajia tuon jälkeenkin, jopa 90-luvun alussa käsittääkseni. Vaan ei tommosella tilastolla ole mitään virkaa silloin jos toinen verrokeista on ajanut kaksi kautta ruudukon parhaalla autolla kun toisella sellainen on ollut ehkä kaksi kisaa:rolleyes:
 

312T4

Lehtori
Liittynyt
2.2.2004
Viestit
14346
Sijainti
Chateau Latour 1982!!!
Pyrys sanoi:
Oma listani:
1)Häkkinen
2)Rosberg
3)Räikkönen
4)Lehto
5)Salo
6)Kinnunen :)

Minä en vain jaksa ymmärtää miten kukaan voi edes harkita Rosbergin sijoittamista Häkkisen edelle seuraavien faktojen valossa:
Voitot 20-5 Häkkisen hyväksi.
Paalupaikat 26-5 Häkkisen hyväksi.
Palkintopallisijoitukset 51-17 Häkkisen hyväksi
Nopeimmat kierrokset 25-3 Häkkisen hyväksi
MM-pisteet 420-159,5 Häkkisen hyväksi
Maailmanmestaruudet 2-1 Häkkisen hyväksi

Muistatko sinä kun Keke ajoi? Siinä oli kyllä jotain semmoista, mitä Mikalla ei koskaan ollut? Semmoista kunnon suomalaista hampaat irvessä raivoamista:D
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Observer sanoi:
Hehheh "ylivoimaisella".
JT on näitä tyyppejä, jotka pitää Mikan suorituksia auton ansiona, mutta Schumin pitkä mestaruusputki on pelkästään Schumin ansiota...:nope: :thumbdown
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
patriot sanoi:
JT on näitä tyyppejä, jotka pitää Mikan suorituksia auton ansiona, mutta Schumin pitkä mestaruusputki on pelkästään Schumin ansiota...:nope: :thumbdown
Sä et nyt ymmära, kyse ei ole mielipiteestä eikää edes kohinaisesta havainnosta tehdystä johtopäätöksestä vaan fakatsta, jonka kaikki paitsi suomalaiset Häkkis fanit näkevät selkeästi.
 

JT

Well-known member
Liittynyt
24.11.2003
Viestit
386
Taas joillakin on polttava tarve kääntää keskustelu Schumiin, mutta kun se jo kerran tässä topicissa kiellettiin, niin en aloita. Parhaalla autollahan mestaruudet on viime vuosina lähes aina voitettu ja sen voi kyllä mielestäni todeta ihan faktana, että Keke ei koskaan saanut ajaa parasta autoa lukuunottamatta ehkä vuoden 1985 muutamaa viimeistä kisaa.

Pyrys: No joo pitää paikkansa. Toisaalta jos Keke olisi kuollut uransa huipulla, hän saattaisi olla samanlainen legenda kuin Gilles, heissä oli nimittäin aika paljon yhteistä.
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Niin, eihän Kekellä ollut uralllaan missään vaiheessa allaan niin ylivoimaista autoa kuin Mikalla oli vuosina 98-99? Vai onko tästä joku eri mieltä?
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Mikähän siinäkin on, että kun puoli sanaa sanoo siihen suuntaan, että MIKA olis ajanut jotenkin hyvällä autolla kun voitti mestaruutensa, niin Mika-fanit suorittaa hyökkäyksen ja äimistelee asiaa kun KAIKKIHAN TIETÄÄ, että auto oli jokseenkin tasaväkinen tai todennäköisesti jopa huonompi kuin Schumin Ferrari.

Siis oikeasti, McLarenhan oli täysin ylivoimainen yhdessä Ferrarin kanssa nuo ajat. Hyvä jos muut pääsi samalle sekunnille aika-ajoissa. Keke ei samanveroisella autolla päässyt ikinä ajamaan, ja se oli koko jutun pointti. Mikä teitä vaivaa?
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
pmv sanoi:
Niin, eihän Kekellä ollut uralllaan missään vaiheessa allaan niin ylivoimaista autoa kuin Mikalla oli vuosina 98-99? Vai onko tästä joku eri mieltä?
Kyllä varmaan joku on (Mutta en minä.)...tarviiko tollaista edes kysyä ?

Sen mitä Mäcci oli autona parempi, niin talli kyllä tasoitti - monellakin tapaa tilannetta.

Mutta kun kysytään tai tehdään tällaisia listoja. Kuljettajien sijoittaminen järjestykseen on joka tapauksessa enemmän makuasia. Kuin esim. tietämykseen tai tietohin - faktoihin liittyvä asia. Sikäli itseäni lähinnä naurattattavat nuo "miksi ihmeessä sijoitit Mikan ennen Kekeä tai toisten päin" -pohdinnat.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Tottahan tuo on, että Mika (todennäköisesti) ajoi muihin saman kauden autoihin verrattuna nopeammalla autolla 98 ja 99 kuin Rosberg 82, mutta Rosbegin pisteidenkeruu perustui uskomattomien taisteluiden lisäksi myös siihen että Rosbergin vapaastihengittävä oli huomattavasti luotettavampi kuin saman kauden turbokoneet, jotka olivat nopeampia, eli jos turbokoneet olisivat kestäneet, Rosberg ei ehkä olisi ollutkaan mestari? Pelkkänä ajatuksena siis, eihän sitä voi mitenkään tietää varmasti.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Formulanomi sanoi:

Mutta kun kysytään tai tehdään tällaisia listoja. Kuljettajien sijoittaminen järjestykseen on joka tapauksessa enemmän makuasia. Kuin esim. tietämykseen tai tietohin - faktoihin liittyvä asia. Sikäli itseäni lähinnä naurattattavat nuo "miksi ihmeessä sijoitit Mikan ennen Kekeä tai toisten päin" -pohdinnat.
Mutta nyt pitikin sijoittaa kuskit järjestykseen puhtaan nopeuden puolesta. Ei mennä persoonaan tms...
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
patriot sanoi:
Mutta nyt pitikin sijoittaa kuskit järjestykseen puhtaan nopeuden puolesta. Ei mennä persoonaan tms...
Minusta ajotaito ei ole pelkästään "puhdasta nopeutta". Kuuluu siihen paljon muutakin.

Kuten kirjoitin, on pitkälti makuasia miten ketäkin arvostaa.

Jo pelkästään saman aikakauden kuljettajia on vaikea vertailla minkään yksittäisen tekijän mukaan (poislukien meriitit ja saavutetut pisteet - eivätkä em. ole välttämättä oikeudenmukaisia vertailuargumentteja). Oikeastaan tallikavereihin vertaaminen on ainoa asia mitä pidän jokseenkin luotettavana - faktaan perustuvana asiana - edellyttäen että kuljettajilla on samanveroiset autot ja tallin tuki. Yksikään suomalaisista ei ole ajanut samassa tallissa samaan aikaan, joten nopeus (tai ajotaidot) suhteessa toisiin ovat pelkkää arvailua/mielikuvia.
 

Oho

Senile membrane
Liittynyt
3.1.2000
Viestit
2357
Sijainti
Lounaalla
Ei kait siinä ollut mitään epäselvää että Häkällä oli 98-00 allaan kilpailijoihin verrattuna paremopi auto kuin Kekellä, mutta ylivoiminen on aikas lailla vahva sana ja suunnattu lähinnä Häkä suoritusten väheksymiseen. Häkästä ja McLarenista se ei kerro juuri mitään, sanan käyttäjän arvomaailmasta suhteessa F1:siin sitäkin enemmän.
 

Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Pyrys sanoi:
Tottahan tuo on, että Mika (todennäköisesti) ajoi muihin saman kauden autoihin verrattuna nopeammalla autolla 98 ja 99 kuin Rosberg 82, mutta Rosbegin pisteidenkeruu perustui uskomattomien taisteluiden lisäksi myös siihen että Rosbergin vapaastihengittävä oli huomattavasti luotettavampi kuin saman kauden turbokoneet, jotka olivat nopeampia, eli jos turbokoneet olisivat kestäneet, Rosberg ei ehkä olisi ollutkaan mestari? Pelkkänä ajatuksena siis, eihän sitä voi mitenkään tietää varmasti.
Keken arvostus ei kyllä ainakaan allekirjoittaneen kohdalla perustu millään lailla siihen, että hän on mestari, tuohan olisi voinut päättyä ihan miten vaan ja Ferrarillahan mestaruus olisi voitettu jos Pironi tai Villeneuve olisi pysynyt ehjänä kauden loppuun. Onkin kirjoitettu, että Ruuspäri oli ensin mestari ja saavutti vasta sen jälkeen mestarin ansaitseman arvostuksen. Keken ja Mikan paremmuutta ei mun mielestä vaan voi selvitellä ainakaan lukuja katselemalla, oli kyse sitten voitoista, pisteistä tai mestaruuksista.

Ja Oho, kyllä sillä ylivoimainen-sanalla mun mielestä pyrittiin vaan tuomaan tuo kontrasti Keken ja Mikan kaluston välillä esiin. Ei se nyt eka kerta ole kun tollain kärjistetään, muutenkin kyllä suorastaan käsittämättömän paljon pystyy yhdellä sanalla sanomaan:eek!:
 

pmv

Well-known member
Liittynyt
22.8.2000
Viestit
5787
Sijainti
Perä-Pohjola
Näinhän se on että tilastot kertoo itsessään aika vähän kuskien taidoista, mutta ei niitä oikein voi sivuuttaakkaan. Ei ole siltä enemmän menestyneeltä pois, jos toinen on valinnut huonompia tiimejä. Kuskit eivät ole mitään ajopuita jotka ajautuvat sattumalta hyviin tai huonoihin autoihin. Kyllä jokainen pystyy omalla toiminnalla vaikuttamaan käytössä olevan kaluston kilpailukykyyn.
 

Observer

Well-known member
Liittynyt
23.10.2000
Viestit
14546
Oho sanoi:
Ei kait siinä ollut mitään epäselvää että Häkällä oli 98-00 allaan kilpailijoihin verrattuna paremopi auto kuin Kekellä, mutta ylivoiminen on aikas lailla vahva sana ja suunnattu lähinnä Häkä suoritusten väheksymiseen. Häkästä ja McLarenista se ei kerro juuri mitään, sanan käyttäjän arvomaailmasta suhteessa F1:siin sitäkin enemmän.
Juuri näin.
 
Ylös