JOC:
Ei palkkamurhaaja sohi puukon kanssa, lyö nyrkillä ja yritä varastaa toisen kassia.
Periaatteessahan sillä ei ole mitään väliä, jos saa homman hoidettua. On hyvinkin mahdollsista, että tekijän kaveri tai muissa porukoissa on puhuttu tappamisesta etukäteen ja siitä tehty jonkinlainen 'miehuuskoe'. Kun toimii nopeasti saattaa kokonaisuus olla jotain muuta kuin mitä on suunniteltu. Toisaalta on myös mahdollista, että tarkoituksena oli juuri saada kaikki näyttämään joltain muulta kuin mitä se on. Kassiryöstäjää ei osattaisi etsiä välttämättä samasta paikasta kuin suunnitelmallisesti toiminutta murhaajaa.
Tapauksessa on elementtejä, jotka viittaavat satunnaiseen mielettömään väkivaltaan, se on selvää. Es. puukon varastaminen liikkeestä ja varashälyttimien välttäminen ja puukkopakkauksen onnitunut piilottaminen liikkeeseen kuitenkin viittaavat päinvastaiseen suuntaan. Lisäksi olen edelleen sitä mieltä, että alussa kaikki sujui tekijän kannalta vähän liiankin hyvin, ajatellen sitä että kyseessä olisi tosiaan satunnainen sekopää. Lisäksi on nyt jo yleisesti tiedossa että Lindt sai uhkauskirjeitä useammaltakin eri henkilöltä. Tämä vahvistaa ajatusta siitä, että joku on etukäteen tietoisesti päättänyt Lindtin kuolemasta.
---
Ruotsin iltapäivälehtien mukaan sairaalalähteet kertovat, että murhaaja tunsi anatomiaa. Hän oli tiennyt tarkkaan mihin iskeä, jotta aiheuttaa mahdollisimman suuret vauriot.
Tätä asiaa minä olinkin jo pohtinut. Täytyy tosin odottaa, että saadaan vähän enemmän kuin vain epämääräisten sairaalalähteiden vahvistus.
<small>[ 14-09-2003, 13:57: Message edited by: AMS82 ]</small>