Saksan Aika-ajot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oldez
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Michaelillta loistava ajo loppusektoreilla. Montoya oli positiivinen yllätys. Sijat 2-4 olivat todella tiukkaa taistelua. David hukkasi omat mahdollisuutensa viimeiseen sektoriin, ennen sitä ajoi ihan hyvin.
 
Mutta Kimi pääsee kisaan puhtaammalta puoleta, liekkö sillä suurta merkitystä, mutta luvassa on kutkuttava mittelö ensi kauden tallikaverusten Räikkönen-Montoya välillä. Nyt niskalenkkiä tarjolla!
 
Oisko Räikkönen vähän mokannu tokavikan mutkan. Näytti puskevan vähä ulostulossa.

On toi älytöntä lyödä Button tonne lehdistötilaisuuteen. Kärkikuskeiltahan siellä on tarkoitus kyseellä kuulumiset ja mielestäni Räikkönen on hieman todennäköisemmin kärkikahinoissa kun Button.
 
Eiköhän Button ajanut aika-ajoissa kolmanneksi parhaan ajan. Olihan Ralfkin Monacossa lehdistötilaisuudessa ajettuaa toiseksi parhaan ajan ja silläkin oli moottorinvaihto tulossa.

Vähän vaikeatahan näitä aika-ajoja on seurata, kun ei tiedä noita polttainemääriä. Nytkin luulen ainakin Williamsin ja Ferrarin käyttävän eri taktiikota tallitoverien välillä.

Kisaa varten luulen Kimin kyllä olevan todella vahvoilla. Schumin täytyy olla kevyellä autolla liikenteessä. Viimeinen sektori oli todella mainio.
 
Vilperi sanoi:
Oisko Räikkönen vähän mokannu tokavikan mutkan. Näytti puskevan vähä ulostulossa.
Onko se mokaamista jos auto puskee mutta kuski hoitaa tilenteen mallikkaasti?

Onpahan taas tylsä kisa tulossa. Schumacher lähtee paalulta liikkeelle ja tulee varikolle 7 ajetun kierroksen jälkeen. Siinä vaiheessa Barrichello on luonut tyhjän aukon Schumacherille, joka saa tyhjän radan varikolta tullessaan ja johtaa kisaa ekojen ja muidenkin stoppien jälkeen. Räikkönen pääsee lähelle kierroksella 20, jonka jälkeen Schumacher jälleen karkaa kestävempien renkaidensa ansiosta :nope:
 
No mutta mutta tyytyväisiä täytyy olla mäkin uuteen autoon, alkukaudesta oltiin todalla syvällä ja nyt vähintään tasavertaisia Williamssin, Barin ja Renaultin kanssa, kenties jopa näitä nopeampia.
Taktiikoista ei tietty tiedä, mutta tuskin Mäkit oli yhtään muita kevyempiä (poislukien Rubens?)

Larenilla on varmasti pidetty kriisipalaverit ja hätäilyn sijasta tehty oikeita päätöksiä. Pelko tallin vajoamisesta keskikastiin on poistunut ja kaikki näyttää taas erittäin hyvältä..... sitä kuuluisaa "ensi kautta" varten....

:thumbup:
 
Viimeksi muokattu:
Pizza-mies jatkoi siitä mihin Jaguarilla jäi. Genenkin suoritukset ovat olleet aika-ajoissa parempia.

Schumin ja Barrichellon bensamäärissä saattaa olla eroa paljonkin. Turha vielä Barria haukkua. Toisaalta Rubens teki yhden virheen, mutta rei se välttämättä paljoa hukannut aikaa.

Kisassa mielenkiintoista nähdä Räikkösen ja Montoyan yhteenotto ensimmäiseen mutkaan..
 
J.Heldenview sanoi:
Onko se mokaamista jos auto puskee mutta kuski hoitaa tilenteen mallikkaasti?
Jos auto puskee niin silloin mutkaan on tultu liian kovaa ja se on kuskista kiinni.. Ei se auto itsestään puske.
 
oldez sanoi:
Jos auto puskee niin silloin mutkaan on tultu liian kovaa ja se on kuskista kiinni.. Ei se auto itsestään puske.
Ilmeisesti Webber ajoi koko kierroksen liian kovaa :D
 
Se on muuten Schumi, joka tulee tällä kertaa aikaisemmin varikkokäynnille. :thumbup:

Eiköhän tule jännä kisa huomenna. Toivotaan ainakin!
 
Sumilla saattais olle jotain 10kg vähemmän tankissa kuin muilla kärjessä, eli tulee varikolle 3-5 kierrosta aikasemmin. Sumin keveyttä tukee se, että sammutti moottorin ja hyytyi varikolla säästääkseen polttoainetta.
 
vermula sanoi:
Sumilla saattais olle jotain 10kg vähemmän tankissa kuin muilla kärjessä, eli tulee varikolle 3-5 kierrosta aikasemmin. Sumin keveyttä tukee se, että sammutti moottorin ja hyytyi varikolla säästääkseen polttoainetta.

Schumi oli polttoainetta säästääkseen parhaassa mahdollisessa paikassa, eli viiden ryhmän viimeisenä, kuten myös Toyotat ja Montoya, jos muistan 1. aika-ajotulokset oikein.

Luulen kyllä, että Williams on kahdella eri taktiikalla, koska Pizzonia ei näkyviä virheitä tehnyt. Sama pätee Ferrariin ja ehkä myös BAR:iin. Sauberin molemmat autot voivat olla kahdella stopilla.

Täytyy myöhemmin tehdä arviot 1. varikkokäynnin kierroksista.
 
FO110K sanoi:
njoo mut luulis nyt autom. tulevan tuloksiin sen +10sijaa
njoo mutta Buttonilla oli aika-ajojen kolmanneksi nopein aika, ja kolme nopeinta on lehdistötilaisuudessa vaikka mitä penaltteja tulis. Se nyt vaan on niin. Kekkuloihan Ralffikin Monacossa siellä haastateltavana.
 
Bleu sanoi:
Schumi oli polttoainetta säästääkseen parhaassa mahdollisessa paikassa, eli viiden ryhmän viimeisenä, kuten myös Toyotat ja Montoya, jos muistan 1. aika-ajotulokset oikein.
Onkos tuossa muuta keinoa säästää gasoa kuin mahdollisuus valutella pirssi varikolle ilman sen suurempaa kiirusta?
 
kessel sanoi:
Onkos tuossa muuta keinoa säästää gasoa kuin mahdollisuus valutella pirssi varikolle ilman sen suurempaa kiirusta?

Autoissa on ohjelma, jonka päälle kytkeminen vähentää polttoaineen kulutusta, mutta vastaavasti ei anna kaikkia tehoja käyttöön. Viime vuonna Unkarissa Zsolt Baumgartner kytki ohjelman päälle erehdyksessä jo varsinaisen aika-ajokierroksensa alkajaisiksi, kun se olisi pitänyt tehdä kierroksen jälkeen.
 
Mera sanoi:
Michaelillta loistava ajo loppusektoreilla.

Jep. Tollaseen suoritukseen ei viimesillä kiharoilla millään traktorilla pysty. Gasoa on vähän, mutta kovaa menee ekan stintin.
 
Ylös