Secto Rally Finland 2024

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Jokseenkin jokainen suuri yleisötapahtuma laittaa seuraavan vuoden liput myyntiin heti tapahtumaa seuraavana maanantaina. Tätä ei tehdä paniikissa improvisoiden sunnuntai-iltana, vaan se on suunniteltu juttu. Heti tapahtuman jälkeen on erinomainen hetki myydä ja siten sitouttaa katsojia jo seuraavalle vuodelle. Aatelkaapa jos Kalle olisi voittanut.

Perisyntisen ahneuden lisäksi hintoja nostaa inflaatio. Tasan kaikki on kalliimpaa. Inflaatiota on myös ulkomailla. Virolaisten poisjäänti on ollut silmiinpistävää. Heidän palkkatasonsa on suomalaista selvästi matalampi ja kun kaikki kallistuu, rallimatkat viihdehyödykkeenä jää pois. Lisäksi kaksi edellistä MM-rallia ovat olleet virolaisille saavutettavissa ihan OK myös.

Paljon täällä havaituista puutteista olisi korjattavissa ja toteutettavissa vain organisaation henkilöresurssia lisäämällä. On eri asia spekuloida netissä kuin tuottaa samaa sisältöä niin, että se voidaan painaa katsojaoppaaseen. Resurssi = rahaa ja ongelmana myös saatavuus.

Varmasti tulevina myös ralliorganisaatio muuttuu tekijöiltään. Kannustan olemaan yhteydessä, jos on kiinnostusta ja uusia ideoita. Se varmasti palvelisi meitä kaikkia.

Vielä noista välivuositunteista. Omalta osalta ne liittyvät ainakin keski-ikäistymiseen ja siihen, että ei vaan viitti enää. Tapahtuma ittessään antaa vielä puitteet vaikka minkälaisiin säväreihin.
 

Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
624
Sijainti
Kerros 107
- Paviljonki, jos vertaa viimevuotiseen layouttiin, niin tänävuonna oli lähempänä sokkeloa ja labyrinttiä. Muutenkin tuntui siltä et vähän vaisu tänävuonna, oon enemmänkin nähnyt näytteilleasettajia siellä ja/tai väkeä kaljakarsinoissa klo 21 tiennoilla perjantai-iltana, ei se kaikki voi hävitä pelkän vesisateen vuoksi?
Tämä on kyllä vuosi vuodelta surkeampi esitys, eikä enää houkuttele väkeä yhtä hyvin kuin ennen. Ei toki järjestäjien vika, että alue on käynyt ahtaaksi vuosien saatossa, mutta tämä yhdistettynä tuplaantuneisiin hintoihin ja kaiken kilpailukaluston tunkemiseen tunkkaiseen messuhalliin ei varmasti auta.

Lisäksi ennen varsinaisen kisan alkua on aiemmin ollut mukava käydä kiertämässä lasten kanssa alueella, kun kaikki autot ovat olleet nähtävillä. Nyt Toyota ja Hyundai ovat piilottaneet kalustonsa norsunluutorneihinsa ja vain M-sportin Pumat ovat oldskool teltoissa ihmeteltävänä ja valokuvattavana.

FB_IMG_1722920719520.jpg

Tuossa vielä "vanhoilta hyviltä ajoilta" pienkoneen kyydistä ottamani kuva.
 

Realy

Well-known member
Liittynyt
16.2.2022
Viestit
158
Saarikas oli todella hyvä lisä, ja sen huomasi myös siitä et yleisö halusi mennä sinne kokemaan jotain uutta, jos vertaa vaikkapa Päijälään joka on ollut viimeiset 10v ohjelmistossa ja siitäkin 3 vai 4 vuotta putkeen samoinpäin.
Tämän alusta erittäin samaa mieltä, mutta vaikka Päijälä on ollut pitkään ohjelmistossa niin onko se paha asia, kunhan uusia pätkiäkin olisi mukana. Osa katsojista haluaa mennä paikkoihin, joista tietävät varmasti saavansa mitä haluavat. Esim. Päijälän mäntymetsässä oli edelleen hyvin väkeä. Paikasta tietää että sinne ja sieltä pois pääsee helposti, paikka on näyttävä, jos ei runkia joka vuosi, niin ainakin oho-tilanteita. Tästä syystä itsekin siellä olin. Itsellä puolet katselupaikoista oli uusia, mutta puolet sellaisia ennestään hyviksi havaittuja. Luulen että tällä palstalla on keskimäärin enemmän sellaisia, jotka haluavat mahdollisimman paljon uutta, kun taas keskiverto katsojissa on paljon niitä, joilla on perinteenä mennä johonkin tiettyyn paikkaan aina kun mahdollista. Siksi en pidä pahana vaikka osa pätkistä on reitillä vuodesta toiseen, kunhan uuttakin on mukana.
 

hiiri

Well-known member
Liittynyt
22.10.2022
Viestit
139
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että nuorena rymyttiin metsissä oikein urakalla ja pätkiä käytiin katsomassa ihan tosissaan. Sitten tuli kuuluisat ruuhkavuodet, muutto kauemmas ja rallin seuraaminen hiipui kaikilla tasoilla (kiitos myös Sebien). No nyt viisi viimeistä vuotta olen taas ollut ihan hilkulla lähteä Keski-Suomeen mutta…

- samat pätkät ei innosta (2x/pätkä, ymmärrän kyllä logistisen ja taloudellisen puolen)
- katselupaikan valinta ei aina ole omissa käsissä
- R1-autojen vähyys
- kustannukset rallipassin lisäksi
- rally.tv:stä näen ja kuulen kaiken 13 eurolla. Eikä tarvi kastua, kuunnella järkkäreiden älämölöä, kuunnella ja katsella känniääliöiden älämölöä

Olis varmaan paljon muutakin mutta ei sieltä 30 metrin päästä pusikosta mitään näe.
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788
Lyödääs ajatelmia nippuun viikonlopulta ranskalaisin viivoin, saa olla eri mieltä tai ei.

- Ralliradio - joku voisi sanoa että vähän väljähtynyt/light-versio alkuperäisestä. Kyllä sen vaan jotenkin huomasi tunnelmassa. Juha Salon asiantuntevuutta ei kyllä hirveemmin mielestäni käytetty hyödyksi, vaikka potentiaalia siihen olisi ollut enemmänkin. Toki Salolle nostettava yläpeukaloa siitä et oma-aloitteisesti nosti Vetomiesten tuloksia huomattavasti enemmän framille, mitä aiemmin on kuultu.
Muutoin samaa mieltä, mutta Ralliradio oli siihen nähden yllättävän toimiva, että Ylen urheilutoimitus keskittyi Pariisiin. Olin positiivisesti yllättynyt, että edes Micke Suopuro oli irrotettu Ralliradioon.
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Jokseenkin jokainen suuri yleisötapahtuma laittaa seuraavan vuoden liput myyntiin heti tapahtumaa seuraavana maanantaina. Tätä ei tehdä paniikissa improvisoiden sunnuntai-iltana, vaan se on suunniteltu juttu. Heti tapahtuman jälkeen on erinomainen hetki myydä ja siten sitouttaa katsojia jo seuraavalle vuodelle.
Mikään toiminnassaan onnistunut organisaatio ei tee näin koska verottaja. Kyllä, esim. festarit tekevät tuota, mutta meneekö festareilla Suomessa kovin ihmeellisesti, saadaanko kovia nimiä ja kasvua? No ei. Kitkutusta ja hiipumista.

Edit: Jos on esimerkkejä niin olen kiinnostunut. Vaatimukset: Tapahtuman liput myyntiin tarjoushintaan heti tapahtuman päätyttyä, ja seuraavana vuonna tapahtuman kasvu ja jatkuvuuden mahdollistava taloudellinen menestys.

Varmasti tulevina myös ralliorganisaatio muuttuu tekijöiltään. Kannustan olemaan yhteydessä, jos on kiinnostusta ja uusia ideoita. Se varmasti palvelisi meitä kaikkia.
AKK Sports näyttäis vaihtaneen viime kuussa toimitusjohtajansa ja vähän aiemmin hallituksen puheenjohtajan, josta voi vetää jotain johtopäätöksiä. Korjaan kirjoituksiani siltä osin että porukkaa pitäisi vaihtaa koska toimenpide on jo tehty. Palautetta on annettu vuosien varrella, mutta jos toiminta on tota tasoa, ettei sitä 30 minuutin sääntöä saada ketjun päästä päähän ajettua niin pankaa menevään vaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Olis varmaan paljon muutakin mutta ei sieltä 30 metrin päästä pusikosta mitään näe.
Jälkikäteen arvioisin, että omien katselupaikkojeni keskimääräinen matka tiehen oli noin kolme metriä. Lähimmillään se oli Ouninpohjassa alle kaksi metriä, mutta siinä oli turvallista, kun kolme järjestyshenkilöä piti juttuseuraa.

Yhtään huonotuulista järkkäriä - tai muutakaan ihmistä - ei matkalle osunut.
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Mikään toiminnassaan onnistunut organisaatio ei tee näin koska verottaja. Kyllä, esim. festarit tekevät tuota, mutta meneekö festareilla Suomessa kovin ihmeellisesti, saadaanko kovia nimiä ja kasvua? No ei. Kitkutusta ja hiipumista.
Sattuneista syistä olen musiikkifestariuutisoinnista seurannut eniten Provinssia. Heillä oli nyt joka päivä Törnävä täynnä, komeat kelit, hyvä mielin. Ja seuraavan vuoden liput tulivat heti myyntiin - niin kuin ennenkin.

Miten verottaja tästä rokottaa?

Jos olen nyt oikein ymmärtänyt, ensi vuoden Jyskälään saa ostettua nyt rallipassin tämän vuoden hinnalla ja jos on työnantajan kulttuurirahaa, se käy nyt maksuvälineenä ensimmäistä kertaa seuraavan vuoden tapahtumaan. Ad hoc paniikkireaktiona ihan hiton hienosti tehty. Kerätään rahat pois.
 

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Sattuneista syistä olen musiikkifestariuutisoinnista seurannut eniten Provinssia. Heillä oli nyt joka päivä Törnävä täynnä, komeat kelit, hyvä mielin. Ja seuraavan vuoden liput tulivat heti myyntiin - niin kuin ennenkin.
Tapahtuman taustalla oleva yhtiö näyttää tehneen tappiota viime tuloskaudella. Siinä tappiossa on otettu myydyt ens vuoden liput huomioon. Eli otetaan pikavippi (myydään alella ens vuoden lippuja) jotta saadaan laskut maksettua. Mitäs jos on huono keli, loppuuko siihen kun on huonosti hoidettu talous?

Miten verottaja tästä rokottaa?
Tarvitaan rahaa = kassan pohja näkyy -> myydään ens vuoden lippuja alennuksella, ja saadaan homma plussalle -> maksetaan veroja tuloksesta (jota siis oikeasti ei ole koska ens vuoden lippuja).

Jos olen nyt oikein ymmärtänyt, ensi vuoden Jyskälään saa ostettua nyt rallipassin tämän vuoden hinnalla ja jos on työnantajan kulttuurirahaa, se käy nyt maksuvälineenä ensimmäistä kertaa seuraavan vuoden tapahtumaan. Ad hoc paniikkireaktiona ihan hiton hienosti tehty. Kerätään rahat pois.
Liiketaloudellisesti paniikkiratkaisu, korjataan oiretta eikä tautia. Kulttuuriedulla ostavien kannalta hyvä, mutta alehinta nostaa sitten muiden kävijöiden lippujen hintoja -> lumipalloefekti. Ton mun laskelman perusteella lippujen hinnat nousee liki 50€ pariin vuoteen. Mä haen tässä siis tapahtuman jatkuvuutta. Se ei voi perustua pikavippien käyttöön. Sen pitää perustua tapahtuman kävijöiden määrän kasvuun.
 
Viimeksi muokattu:

Reinweib

Vetohenkilö
Liittynyt
28.3.2013
Viestit
1010
Sijainti
Piilosa
Toi ensivuoden lippujen myynti rautalangasta:

Se vastaa sitä, että menisit töissä pyytämään osaa ens kuun palkasta ennakkoon. Siellä ens kuussa pitää kuitenkin mennä töihin normaalisti ja maksaa laskuja kuten ennenkin, mutta olet käyttänyt osan sen kuun tuloista edellisessä kuussa. Jos tästä tulee normikäytäntö, niin olet kusessa.

Tähän jos lisätään lippujen alehinta, neuvottelet viikon palkan ennakkoon kahden viikon palkan sijasta, eli sulta jää viikon palkka saamatta. Sitten vielä veroprosentti pomppaisi yhden kuukauden ajalta koska se yhden viikon palkka tulee etukäteen ja taas on vähemmän rahaa käytettävissä.

Eli mikään toiminnassaan onnistunut organisaatio ei tälläiseen ryhdy.
 

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
119
Sijainti
35400/41310
Muutamia plussia ja miinuksia:

+ Kisan lähtöluettelo oli erinomainen, etenkin Rally2- ja Rally3-autojen osalta.
+ Hyvin tuli runkia, jos siitä diggailee. 6/10 Rally1-autoa pihalle ja Pajarikin teki aika reippaasti lähtöä heti Laukaa 1:llä.
+ Tuttuja penkkaperunoita näkyi omissa katselupaikoissa, ralli on mukava sosiaalinen tapahtuma.
+ Kisan voitto ratkesi vasta sunnuntaina.
+ Omalla kohdalla kävi hyvä tuuri sään suhteen, sadetakkia ei tarvinut kaivaa repusta.
+ TV-tuote on hyvä, sitä kelpasi katsella, kun kaikkina päivinä ei ehtinyt/halunnut lähteä penkalle.

- Väkeä taisi olla vähemmän liikkeellä kuin edellisvuonna.
- Kivi ajolinjalla on vihonviimeinen keskeytyksen syy, vaikka se kuuluukin lajin luonteeseen.
- Lanssitauot venyttivät kisaa, mutta nekin kuuluvat lajin luonteeseen.
- Paviljongin alueen layout oli kieltämättä jotenkin sokkeloinen.
- Laajavuori Power Stagena ei välttämättä ollut se paras ratkaisu.
- Rally1-luokan autojen määrä, mutta se on isompi rakenteellinen ongelma, ei oikeastaan liity itse kisaan.

EDIT 5/9 -> 6/10
 
Viimeksi muokattu:

kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
119
Sijainti
35400/41310
Toi ensivuoden lippujen myynti rautalangasta:

Se vastaa sitä, että menisit töissä pyytämään osaa ens kuun palkasta ennakkoon. Siellä ens kuussa pitää kuitenkin mennä töihin normaalisti ja maksaa laskuja kuten ennenkin, mutta olet käyttänyt osan sen kuun tuloista edellisessä kuussa. Jos tästä tulee normikäytäntö, niin olet kusessa.

Tähän jos lisätään lippujen alehinta, neuvottelet viikon palkan ennakkoon kahden viikon palkan sijasta, eli sulta jää viikon palkka saamatta. Sitten vielä veroprosentti pomppaisi yhden kuukauden ajalta koska se yhden viikon palkka tulee etukäteen ja taas on vähemmän rahaa käytettävissä.

Eli mikään toiminnassaan onnistunut organisaatio ei tälläiseen ryhdy.
Maailman kenties paras metallimusiikin festari on Wacken Open Air, joka tänä vuonna pidettiin 31.7.-3.8. Se laittaa heti festivaalin jälkeen seuraavaan vuoden liput myyntiin ja ne menevät saman tien kaupaksi, tällä hetkellä 80 pinnaa niistä on jo myyty, vaikka seuraavaan kertaan on aikaa vuosi. Liekö sitten täysin toiminnassaan epäonnistunut organisaatio. Mitä ihmeellistä siinä on, että liput laitetaan saman tien myyntiin?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Ralliradiosta tuli kyllä sellanen fiilis että oliko sen sisältö nyt jotenkin köykäisempi, erikoiskokeita raportoitiin lyhyemmin ja sitten kun reportteri lähti seuraavalle pätkälle niin maaliin tulevien autojen aikoja ei edes jaksettu luetella. Vai muistelenko nyt jotain kultaista 90-lukua kun ralliradiosta saattoi odottaa koko ajan saavansa jotain ralliaiheista sisältöä päiväsaikaan, nyt taas ajelin Laukaasta Ruuhimäelle ja radiosta tuli pelkästään kolme biisiä ja uutiset. Samaan aikaan oli siis pätkä menossa. Juha Salo oli hyvä, mutta Mike Chenin tavoin välillä oli vähän jääräpäinen omissa mielipiteissään, jotka saattoi olla vääriä. Mari Pekkanen porukan parhaimmistoa myös, luetteli splittiaikoja aktiivisesti vaikka oli maalihaastattelijana sateessa.

Paviljongissa en ole koskaan ennen käynyt niin en osaa verrata tunnelmaa aiempaan. Lähinnä menin sinne käydäkseni siellä edes kerran elämässäni ja nähdäkseni jotain tuttuja, ja se toteutuikin ainakin jossain määrin, mutta huollettavien ralliautojen katselu mua ei niin kiinnosta. Ja eipä tuossa kohtaa torstaita olisi muutakaan tekemistä, mutta en näe itseäni menemässä tuonne varta vasten vaikka rallipäivän iltana.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
+ Hyvin tuli runkia, jos siitä diggailee. 5/9 Rally1-autoa pihalle ja kuudeskin teki aika reippaasti lähtöä heti Laukaa 1:llä.
6/10 keskeytti ulosajoon ja maaliinpäässeistäkin Pajari kävi ojassa, Neuville risteyksen pitkäksi ja Fourmaux ojassa. Ogierillakin jotain tilannetta?
 

Lupatarkastaja

Well-known member
Liittynyt
18.3.2009
Viestit
2076
Maailman kenties paras metallimusiikin festari on Wacken Open Air, joka tänä vuonna pidettiin 31.7.-3.8. Se laittaa heti festivaalin jälkeen seuraavaan vuoden liput myyntiin ja ne menevät saman tien kaupaksi, tällä hetkellä 80 pinnaa niistä on jo myyty, vaikka seuraavaan kertaan on aikaa vuosi. Liekö sitten täysin toiminnassaan epäonnistunut organisaatio. Mitä ihmeellistä siinä on, että liput laitetaan saman tien myyntiin?
Tämä just. Kun tapahtuma jatkuu vuodesta toiseen, niin yhden tuloskauden lipputulot tulevat tapahtumaan ostetuista lipuista ja seuraavalle vuodelle ennakkoon myytävistä. Mutta kai tää on mielipidekysymys.
 

m-a-PP-e

Well-known member
Liittynyt
1.2.2020
Viestit
58
Katsojaopas oli kyllä luokattoman huono, hävetti suorastaan kun näin hienoon ralliin kehdataan tuommoinen kötöstely julkaista. Enkä keksinyt miten sen saisi ladattua androidille, ja pätkillä ei netti toiminut.
Vauhdin maailmasta ei saanut enää vanhan ajan lakanakarttaa mukaan suunnittelua helpottamaan. Ilman tätä asijantuntijafoorumia en olisi tiennyt että 12€ voi ostaa virallisen kartan. En löytänyt tästä tietoa virallisilta sivuiltakaan. Passin ja kartan hain Paviljongin vierestä. Onneksi selvitin paikan etukäteen sillä muuten en olisi ymmärtänyt että "Box office" tarkoittaa lipunmyyntipaikkaa. Tunnen jonkun verran porukkaa penkalta ja minä olin ainoa, joka kartan olemassaolosta tiesi. Kartta oli sentään hyvä, mittakaava ehkä hieman turhan tiivis mutta ajoi hyvin asiansa.
30 minuuttia ennen ekaa autoa on raja tiellä kävelyyn. Paitsi tokalla ajokerralla, jolloin ei saa kävellä tiellä vaikka olisi kaksi tuntia ekaan autoon aikaa.

Kilpailun kokonaisuus oli kyllä hyvä, mutta joku sokeus tai välinpitämättömyys on iskenyt järjestäjään yleisön informoinnin ja paimentamisen suhteen. Katsojaoppaasta puhui niin moni penkalla, että miten asia on voinut jäädä hiomatta näin pahasti...
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3897
6/10 keskeytti ulosajoon ja maaliinpäässeistäkin Pajari kävi ojassa, Neuville risteyksen pitkäksi ja Fourmaux ojassa. Ogierillakin jotain tilannetta?
Joo Laukaalla kuulemma urissa eikä ollut kaukana vetää katolleen Sahloisten alun uramutkassakaan.
 

Rutajärvi

Active member
Liittynyt
9.3.2023
Viestit
29
Ralliradiosta tuli kyllä sellanen fiilis että oliko sen sisältö nyt jotenkin köykäisempi...
Verrattuna kulta-aikoihin, mm. Erkki Vanhasen hienoihin visailuihin mallia 'millä automerkeillä Hannu Mikkola osallistunut mm-ralleihin', niin - ralliradio muuttunut hömpönpömpäksi.

Lauantaina Ouninpohjasta pois ajellessa kun kuuli tämän ralliradion uuden naishekottelijan käyttävän termiä oikeusmurha Sami Pajarin Västilä 1:een tarkasti, sääntöjen mukaan annetusta ajasta, kanava vaihtui sillä sekunnilla YLE radio yhdeksi. Jossa heh, sattumalta tuli henkilökuvahaastattelu ihmisoikeusjuristi Markku Fredmanista.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Kilpailun kokonaisuus oli kyllä hyvä, mutta joku sokeus tai välinpitämättömyys on iskenyt järjestäjään yleisön informoinnin ja paimentamisen suhteen. Katsojaoppaasta puhui niin moni penkalla, että miten asia on voinut jäädä hiomatta näin pahasti...
Onko järkkäriongelma se, että kaikki lajista tykkäävät on penkalla (tai ajamassa/huollossa) ja järkkäriksi jää ne jotka ei lajia niin ymmärrä?

Katsojaoppaaseen pitäisi ehdottomasti saada nuo ajo-ohjeet ja välitiet kuntoon, mieluusti myös kuvaukset katselualueista. Ymmärrän sen, jos jokin asia oikeasti sovitaan niin viime tingassa, ettei sitä vielä tiedetä kun opas menee painoon, mutta siitä pitäisi edes sitten julkaista jotain digitaalisia korjauksia
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Jälkikäteen arvioisin, että omien katselupaikkojeni keskimääräinen matka tiehen oli noin kolme metriä. Lähimmillään se oli Ouninpohjassa alle kaksi metriä, mutta siinä oli turvallista, kun kolme järjestyshenkilöä piti juttuseuraa.

Yhtään huonotuulista järkkäriä - tai muutakaan ihmistä - ei matkalle osunut.
Joo itsekään en mitenkään pannut merkille mitään liian kauas tiestä laitettuja katselualueita. Pelloilla kun siimat on kauempana, niin useampi näkee enemmän ja pidempään, kun yleisö ei blokkaa näkyvyyttä mutkan taakse. Toki kaikessa on rajat aina mutta tosiaan omalla kohdalla ei haitannut kuin tuo Ruuhimäki 2:n ison tien eka hyppy jossa ei saanut olla tien vasemmalla puolella (penkalta kuultuna kuulemma maanomistajan tahdosta). Myös mukavasti oli vesakkoa kaadettu katselualueilta verrattuna Joonaksen penkkavideoiden näkymiin.

Ainoat töykeät järkkärit kohtasin Harjulla kun kysyin missä on vesipiste ja siitä jotain vittuiltiin. Mutta aina kun kävelin pätkälle, toivotin hyvät huomenet/iltapäivät ja kiitin lähtiessä tai kun palveltiin esim siiman avaamisessa. Olis pitänyt muistaa vielä kehua suoremmin niitä jotka hoiti hommansa hyvin.
 
Ylös